Häkellyttävän monialaisen Claes Anderssonin elämästä riittäisi aineksia vaikka useampiinkin muistelmiin ja elämäkertoihin: hänet tunnetaan paitsi vasemmistopoliitikkona ja lääkärinä myös muusikkona, runoilijana ja kirjailijana. Viime syksynä julkaistu Jokainen sydämeni lyönti piirtää sykäyksenomaisten tuokiokuvien kautta hurmaavan kokonaiskuvan lahjakkaasta ja monipuolisesta ihmisestä.
Jokainen sydämeni lyönti ei ole poliittinen muistelmateos – suoraa politiikan kommentointia siinä on jopa huomiota herättävän vähän. Muista rooleistaan Andersson sen sijaan kertoo auliisti, mutta kuvauksen pääpaino on koko ajan vahvasti yksityiselämän, ihmissuhteiden ja yksilön henkilökohtaisen kokemusmaailman puolella. Heti muistelmiensa alussa Andersson herättelee lukijaansa kyseenalaistamaan subjektiivisen kerronnan todenpitävyyttä: kuinka tarkasti menneitä tapahtumia muistelevan kertojan muisti toimii, ja ovatko muiden ihmisten näkemykset samoista tapahtumista kenties hyvinkin erilaisia?
Anderssonin ääni on lämmin, viisas ja rehellinen. Nuoren Claes Anderssonin sekalaisiin toilauksiin seitsemänkymppinen kertoja suhtautuu lempeällä huumorilla, joka parhaimmillaan saa lukijankin nauramaan ääneen. Andersson ei peittele inhimillisiä heikkouksiaan, vaan kirjoittaa avoimesti esimerkiksi peliriippuvuudestaan. Heikkoudet, virheet ja ongelmat ovat olennainen osa inhimillistä kokemuspalettia, ja on arvokasta, että niitä voidaan käsitellä julkisesti myös ilman sensaatiohakuisuutta.
Anderssonin muistelmat sopivat sekä nopeiden että viipyilevien lukunautintojen ystäville. Jokainen sydämeni lyönti on oivallista luettavaa niin ihmisyyden peruskysymyksiä ilokseen pohtivalle lomalaiselle kuin kiireiselle kesätyöläisellekin. Anderssonin teksti vie mukanaan, ja lukijan tekee helposti mieli ahmaista koko kirja kerralla. Lyhyistä luvuista rakentuva teos pitää kuitenkin lukijan otteessaan myös silloin, kun lukuaika jakautuu kahvitauon mittaisiin pätkiin. Jos aiot tänä kesänä lukea vain yhden kirjan, lue tämä!
Tarja Pyyaho