Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta

Tänä kesänä on Nelson Mandela noussut jälleen lehtikirjoituksiin, kun Etelä-Afrikassa järjestettävien jalkapallon MM-kisojen yhteydessä on muisteltu, kuinka hän toistakymmentä vuotta osasi taitavasti käyttää urheilua yhdistämässä rikkonaista kansaa. Sillä kertaa kyseessä oli rugby.

Myös Mandelasta hiljattain julkaisu kirja on saanut paljon huomiota osakseen. Sen kirjoittaja Richard Stengel kulki Mandelan rinnalla pitkään keräämässä aineistoa hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan kuvaavaa kirjaa varten. Stengel on onnistunut tehtävässään ja kirjoittanut näkemästään ja monista keskusteluistaan Mandelan kanssa mieleenpainuvan kirjan. Hän on jaotellut merkittävimmät aiheet viideksitoista opetukseksi, jotka kaikki puhuttelevat meitä tavallisia ihmisiä.

Lähtökohtana koko ajattelussa on afrikkalainen käsite ”ubuntu”. Mandelaa, kirjan esipuheen kirjoittajaa, siteeraten sen voi selittää ”syväksi tunteeksi siitä, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta ja että jos haluamme toteuttaa mitään tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.” Vahvan ja nöyrän miehen sanoja. Suurmiehen.

Kirja on voimakas lukukokemus, joka valottaa Mandelan elämää uudesta näkökulmasta: hänen valtavaa elämänkokemustaan ja viisauttaan on onnistuttu pukemaan muotoon, josta me jokainen voimme löytää jotain elämäämme niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Elämäohjeita, rohkaisua, voimaa. Kirja on helppolukuinen, ja koska se on jaoteltu 16 osaan, sen voi myös ottaa vain hetkeksi käteensä ja laskea taas pois. Jos malttaa.

Liisa Nikkilä

>Hae HelMet-kirjastosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.