Syyskuussa matkustimme Next Library -(epä)konferenssiin Berliiniin. Toiselle meistä (= Heli) tämä oli työuran ensimmäinen kansainvälinen kirjastoalan konferenssi, toinen meistä (= Kata) oli käynyt perinteisissä IFLA-konferensseissa kolme kertaa. Ero konferenssin ja epäkonferenssin välillä on – lyhyesti sanottuna – huima. Siinä missä IFLA-konferenssi on muodollinen ja suurin osa esityksistä pitkähköjä monologeja, on Next Library epämuodollinen, dialogisuuteen, leikillisyyteen, luovuuteen ja yhdessä ideointiin kannustava. Berliinissä jo itse konferenssipaikkakin oli erittäin epäkonferenssimainen. Berliiniläiset olivat rakentaneet Amerika-Gedenkbibliothekin eteen konferenssia ja kaikille berliiniläisille tarkoitettua kirjastofestivaalia varten tilapäisen campuksen. Campus oli monimuotoinen puu-, rauta- ja muovirakennelma, arkkitehtuurisesti jännittävä kokonaisuus, josta löytyy pieniä ja suurempia kokoontumistiloja, ks. kuva alla. Konferenssi hyödynsi myös Amerika-Gedenkbibliothekin ja läheisen kirkon tiloja.
Epäkonferenssipäivät noudattivat samaa kaavaa: aamulla Key note -puheenvuoro (45 minuuttia), sen jälkeen muutamia luovuus- tai improharjoituksia entuudestaan tuntemattomien kirjastolaisten kanssa, ja sitten alkoivat pyöriä nk. interaktiiviset sessiot (kesto 90 min) ja Ignite speech -puheenvuorot. Ignite speech -puheenvuoron kesto oli 5 min, näitä tuli noin kahdeksan putkeen ja sen jälkeen oli mahdollista päästä jutustelemaan esiintyjien kanssa.
Epäkonferenssin kohtaamisista jäi mieleemme valtava määrä uusia ideoita, ja kaikkien niiden nostaminen tähän kirjoitukseen on täysin mahdotonta. Key note -puhujista mieleenpainuvin oli amerikkalainen Nina Simon, ks. kuva alla, rohkea museoalan uudistaja, joka osoitti, miten taitava johtaja voi muuttaa organisaation suunnan ja luoda yhdessä yhteisön (= henkilökunta, asukkaat, erilaiset yhteistyökumppanit) kanssa pölyisestä, pönöttävästä museosta eläväisen ja värikkään yhteisöllisen toimijan, jonka kävijäluvut kasvavat ja henkilökunnan määrä senkus lisääntyy (koska päättäjät oivaltavat lisääntyvien kävijöiden ansiosta museon suuren tärkeyden yhteisöllisenä toimijana). Tämä on kirjastoillekin tärkeä sanoma, kun yritämme luoda palveluja kaikenikäisille ja erilaisista taustoista ja lähtökohdista tuleville asiakkaille. Myös kirjastojen pitää pystyä arvioimaan kriittisesti omaa toimintaansa ja sitä, onko se ihan oikeasti valmis muuttumaan niin, että ihmiset tulisivat paitsi käyttämään palveluja myös kokisivat ne omikseen ja tekisivät niitä kanssamme. Simonin puheenvuoro on katsottavissa verkossa: https://vimeo.com/album/5428986/video/290934027 Hän on kirjoittanut kirjat The Participatory Museum ja The Art of Relevance. Hän pitää blogia http://museumtwo.blogspot.com/ ja on luonut Of-by-for-all-verkoston https://www.ofbyforall.org/ johon mikä tahansa organisaatio voi liittyä mukaan.
Interaktiivisia sessiot vaihtelevat sisältöjensä ja interaktiivisuuden määrän mukaan. Periaatteessa interaktiivinen sessio saattoi sisältää mitä tahansa, esimerkiksi improteatterin tekemistä tai eläväisiä keskusteluja pienryhmissä tai perinteisen luennon kuuntelemista, jossa interaktiivuus oli toteutettu ainoastaan kännykkä-äänestysten avulla. Mieleemme jäivät erityisesti arkkitehtien vetämät interaktiiviset sessiot.
Heli osallistui sessioon nimeltä Transform Libraries: Transform Spaces, Organisations, Cities. Sen pitivät tanskalaisen arkkitehtitoimisto Schmidt Hammer Lassen Architectsin arkkitehdit Trine Berthold ja Waleria Kudera. He esittelivät aluksi eri puolille maailmaa suunnittelemiaan kirjastoja. Tämän jälkeen pienryhmissä käytiin läpi omien kirjastojen haasteita. Sitten valittiin yhteiset haasteet ja pyrittiin löytämään ratkaisuehdotukset ja visio, johon tähdätä. Helin mielestä oli todella mielenkiintoista päästä keskustelemaan ryhmän muiden osallistujien kanssa: vaikka kirjastojen puitteet ja yhteiskunnallinen tausta, joissa ne toimivat, poikkesivat suuresti keskenään, on kirjastoilla eri puolilla maailmaa hämmästyttävän samanlaisia haasteita. Keskustelijat pohtivat mm. kuinka erilaisia tarpeita asiakkailla on ja kuinka niitä tilassa voidaan ratkoa, yhdellä kun on käytössä uusi valtava hallimainen rakennus ilman väliseiniä ja toisella taas vanha ahdas ja sokkeloinen kirjasto täynnä kirjahyllyjä.
Kata puolestaan osallistui interaktiiviseen sessioon nimeltä The Butterfly Principles of Design For Programmability. Sessiossa Aat Vos, kirjastoalan arkkitehti, joka on tällä hetkellä melkoisessa nousukiidossa ennen muuta oslolaisen Biblio Toyenin https://aatvos.com/project/biblo-toyen/ menestyksen ansiosta, esitteli oman nk. perhosmallinsa, ks. kuva alla. Vos on pohtinut viime vuosina paljon sitä, miksi jotkut kirjastot kukoistavat uudistuksen jälkeen ja toiset – noh – epäonnistuvat. Pitkälti tämä johtuu siitä, että kirjastouudistusta ei pitäisi ajatella pelkkänä tilauudistuksena vaan kirjaston olisi pystyttävä uudistumaan paljon kokonaisvaltaisemmin. Vos on koonnut nk. perhosmalliinsa kahdeksan kysymystä, johon kirjastouudistuksissa olisi pystyttävä vastaamaan. Hän on myös kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan, 3rd4all – How to Create a Relevant Public Space, https://aatvos.com/book/
Viiden minuutin Ignite talks-esityksistä nostamme esiin kaksi. Heli oli kuuntelemassa helsinkiläisen kollegamme Laura Norriksen Ditch the Desk! An Experiment in Redefining the Customer Experience -esitystä, joka löytyy täältä: https://bit.ly/2OrhQhE Heli kommentoi esitystä näin: “Olen itsekin sekä lähiesimiehenä että palvelupäällikkönä toimiessani ja kirjaston asiakaspalvelua yleisemminkin organisoidessani pohtinut tiskien jähmettävää vaikutusta, kuinka ne ovat kuin turvasatamia työntekijöille. Moni asiakkaan avuntarve on sellainen, että sitä ei voi eikä kannata tiskillä hoitaa, eikä asiakkaan tarvitsisi jonottaa tiskille jos kirjastolaiset olisivat läsnä luontevasti kirjaston tiloissa. Tiski jähmettää aktiivisen asiakaspalvelun ja lisäksi turhaan päivystämiseen uhrautuu henkilöresursseja, joilla asiakkaita voitaisiin palvella paremmin. Omatkin kokeiluni tiskialueen pienentämisestä ja henkilökunnan aktivoimisesta kirjastotilaan asiakkaiden keskelle ovat tuottaneet samansuuntaisia huomioita kuin mitä Kalliossa ollaan tehty.”
Kata oli kuuntelemassa århusilaisten Jette Holmgaard Greiben and Steen Nielsenin esitystä Ready… Set… Inspire! A Modern Twist to Literary Inspiration, joka löytyy täältä: https://bit.ly/2IZmYDF Esitys käsitteli kirjastolaisten uljasta tehtävää perinteisen lukutaidon edistäjinä Tanskan maassa, jossa lasten vapaa-ajan lukeminen on viimeisen seitsemän vuoden aikana vähentynyt 5 %. (Vain 5 %! Luku tuntuu Katan mielestä varsin pieneltä, mikäköhän Suomen luku mahtaa olla… 🙂 Noh, Kata ei nyt jaksa tarkistaa asiaa…) Entisenä kirjavinkkarina Kata innostui kovasti pienistä (liikunnallisen harjoitteet kesken vinkkauksen!) ja suuremmista (pelillistäminen!) keinoista elävöittää kirjallisuuden tyrkyttämistä koululaisille. Eniten Kata innostui kuitenkin niinkin pienestä asiasta kuin peukku- ja kakkaemojitikkujen käyttö kirjavinkkauksen palautteen välineinä. Jokainen kirjavinkkari tietänee, että toisinaan varsinkin yläkouluikäisistä nuorista on vaikea nyhtää palautetta – mikä vinkki olikaan onnistunut ja mikä ei… Asia voidaan ratkaista jakamalla jokaiselle kirjavinkkaukseen osallistuvalle koululaiselle peukku- ja kakkaemojitikut. Jokaisen kirjavinkin päätteeksi jokainen koululainen antaa palautteen kirjavinkistä nostamalla ylös joko peukku- tai kakkaemojin. Näin kirjavinkkari voi kerätä tilastollista tietoa vinkkaamista kirjoista, näin monta peukkuja tai näin monta kakkaa se-tai-tämä kirja sai… Erittäin näppärää!
Ja näinä aikoina, joina suomalaisten kirjastojen on uuden kirjastolain mukaan tuettava monipuolista lukutaitoa (eli monilukutaitoa), kannattaa myös tutustua MIT Media Labin ja amerikkalaisten yleisten kirjastojen yhteishankkeeseen nimeltä Public Library Innovation Exchange (PLIX). Heidän verkkosivuiltaan https://plix.media.mit.edu/activities/ löytyy kaikenmoisia aktiviteettejä, joita voi hyödyntää suomalaisissa kirjastoissakin ohjelmoinnin lukutaidon edistämisessä.
Kata Ervasti, Heli Ronkainen
