Bett Show 2017

Bett show järjestettiin 33. kerran 24.-28.1.2017 ExCel Londonissa. Kyseessä on opetusalan ja –teknologian suurtapahtuma, mutta painotus on opetusteknologiassa. Bett show on kaikille vapaa, ja siellä on useita seminaarialueita ja paljon esillepanijoita.

Kuva: Sisäänkäynti ExCel Londoniin

Vuonna 2017 esillepanijoita oli useita satoja, Bettin sivujen mukaan 918, ja kävijöitä yli 30 000. Eli vilinää Bettissä riitti. Esillepanijoita oli isoista firmoista, kuten Microsoft ja Google, pienempiin pelifirmoihin, kuten Y factory. Esillepanoalueelta saattoi löytää tuotteita iPadien ja tablettien säilytykseen ja lataamiseen, sekä opetukseen sopivia ohjelmistoja. Esillepanijoilla oli mitä erilaisempia houkuttimia, esimerkiksi Dalek (Dr Who) robotteja ja omia maskotteja.

      

Kuvat: Robotti Fujitsu Siemensillä ja Woppyn maskotti

Seminaarialueet oli jaettu useaan kategoriaan, kuten koulujen johtajat, peruskoulu ja areena. Areenalla oli niin sanotusti pääesiintyjiä, jotka vetivät paljon yleisöä. Muilla alueilla oli oman alueensa tai luokka-asteelle sopivia esityksiä. Myös isoimmilla firmoilla oli omien tuotteiden kautta seminaareja omilla esittelyalueillaan.

Kuva: Minecraftin education-version esittely Microsoft Learn Live Theatrella

Kävin kuuntelemassa yhteensä noin 20 seminaaria, joista osasta lähdin kesken pois. Seminaareista mieleen jäävimpiä esityksiä oli esitykset VR-laseista, digitaalisesta tarinankerronnasta sekä Ministry of Science Live. VR-laseista oli monia erilaisia esityksiä ja uskon, että niistä on hyötyä opettamisessa. Kirjastomaailmaan ne eivät ehkä vielä sovi muuten kuin kokeilumielessä. Olen tätä mieltä, koska parhaimmat VR-lasit tarvitsevat tilaa, ison tietokoneen ja niissä on usein paljon johtoja. Johdottomat VR-lasit ovat kevyempiä, mutta niiden mahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät. Myöskään sisältöjä ei ole vielä niin paljoa että olisin niistä innostunut enemmän, jäin kaipaamaan jotain lisää. Ehkäpä innostun enemmän Microsoftin Hololens MR-laseista tai kun minulle esitellään joku todella hieno virtuaalitodellisuus.

Kuva: Bett Arenalla Eric Sheningerin esitys Bringing awe into learning

Digitaalisesta tarinankerronta oli oikeastaan esitys siitä, kuinka pienillä ja lyhyillä videoilla kurssien sisällöstä sai kiinnostavampia ja kurssien osallistujamäärät kasvamaan ja sitoutumaan paremmin. Ajattelimme kokeilla tätä Martinlaakson kirjastossa tekemällä pieniä videoita kirjaston palveluista ja tapahtumista.

Kuva: Learn Live Secondaryssa Dr Maria Spante ja Johan Fors esittelee The story machine – transmedial games in education

Tätä voisi kokeilla myös esimerkiksi kirjastossamme pyörivästä Luetaan yhdessä -ryhmästä, jossa suomalaiset naiset opettavat maahanmuuttajanaisille suomen kieltä. Videot kertovat enemmän kuin kuvat, mutta ovat visuaalisempia ja nopeampia katsoa kuin lukea pitkä esittelyteksti.

Kuva: Ministry of Science Live

Ministry of Science Live oli viihteellinen esitys tieteestä. Kyseessä on firma, joka tekee teatraalisia tiede-esityksiä kouluihin, tilauksesta ja teatterissa. Esitys oli opettavainen ja erittäin viihdyttävä kaikkine pamahduksineen ja historiallisine faktoineen. Firman esitys oli suunniteltu lapsille, mutta se toimi yhtä hyvin myös aikuisille. Järjestän tapahtumia kirjastoomme ja toivoisin, että Suomessakin olisi tuollaisia esityksiä, joita voisi palkata erilaisiin tapahtumiin.

Kuva: Bett Arenalla Rajen Sheth esittelee Reimagining education with technology

Suosittelen vilkaisemaan myös HundrEd.org -sivuja. HundrEdin toimintaa ja missiota esiteltiin Bettissä heti keskiviikkona. Siellä on ja sinne tulee hyviä opetusalan innovaatioita Suomesta ja maailmalta. Jos kyseistä sivua ei olisi esitelty Bettissä, en olisi löytänyt sinne näin pian. Olen löytänyt sieltä jo monia mielenkiintoisia innovaatioita.

Kuva: Learn Live Seminars: FE & Skills:ssä Paul Clarken esitys VR, art and what comes next…

Bett Show 2017 on pitkälti koulumaailmaan sijoittuva messu, mutta sieltä saa paljon ideoita ja käytäntöjä, joita voi soveltaa koskemaan myös aikuisia. Suosittelen messuille menemistä edes yhdeksi päiväksi. Ensi vuonna Bett Show 2018 järjestetään 24.-27.1.2018.

Kuva: Bett 2018

Terveiset Bett Show 2017

Täällä on aikamoinen hulina ja ihmisiä on todella paljon. Nähtävää ja kuultavaa on myös enemmän kuin oikeastaan ehtisi nähdä ja kuunnella. Bett show 2017 on Lontoon ExCelissä. Nyt pitää mennä kuuntelemaan päivän ensimmäistä seminaaria.

Terveisin, Kaisa

P.S. Tarkoitus oli lisätä tähän kuvia, mutta iPad ottaa liian isoja kuvia joten niitä ei saa laitettua tähän blogiin ilman muokkausta. Pahoitteluni!

Ilo & kunnia!

No nyt melkein kaikilla projektimme osallistujilla on bongauskohteet tiedossa – ja osalla on jo matkatkin varattuna – joten minulla on iloa & kunnia vihkiä käyttöön Bongaa parhaat pedagogiset ideat! -projektin blogi. (Jos et jo lukenut Tietoja blogista -kohtaa, niin tee se nyt! Siellä on esitetty projektimme pähkinänkuoressa.)

Projektin ensimmäinen osallistuja, Kaisa Salomaa Martinlaakson kirjastosta, lähtee aivan kohta Bettshow-konferenssiin Lontooseen, jonka kehutaan olevan maailman suurin koulutukseen liittyvä konferenssi. Bettin missio on ”bring together people, ideas, practices and technologies so that educators and learners can fulfil their potential”, joten sieltä löytyy varmasti paljon jännittäviä ideoita.

Maaliskuussa matkustavat Irene Mäentie Myyrmäen kirjastosta ja Paula Puustinen Hakunilan kirjastosta. Irene lähtee Malmössä sijaitsevaan Garaget-kirjastoon. Garaget on yhteisöllisyydestä tunnettu kirjasto, ja Irene perehtyy erityisesti osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitykseen tehtäessä aikuisten pedagogisia kirjastopalveluja monikulttuurisella alueella. Kiinnostavaa on myös vapaaehtoistoiminnan organisointi, sillä Garagetissa on paljon vapaaehtoisten pyörittämää toimintaa.

Paula suuntaa puolestaan eteläisessä Saksassa sijaitsevaan Nürnbergiin tutustumaan vapaaehtoisten ylläpitämiin, turvapaikanhakijoille tarkoitettuihin Asylothek-kirjastoihin. Paula tutkii, mitä palveluita turvapaikanhakijoille tarjotaan, miten ne ovat onnistuneet, miten vapaaehtoiset ja asiakkaat sitoutetaan toimintaan jne. Asylothek-kirjastojen käytännöt voivat aivan hyvin olla sovellettavissa myös yleiseen kirjastoon.

Harri Pikka Tikkurilan kirjastosta matkustaa toukokuussa tutustumaan Odensen musiikkikirjastoon. Harri keskittyy aikuisten musapalveluihin liittyvien uusien ideoiden, toimintatapojen ja palvelujen tutkimiseen.

Martinlaakson kirjaston Maija Lehtolalle etsimme vielä sopivaa kirjastokohdetta Hollannista – tai jostakin toisesta kiinnostavasta kirjastomaasta.

Kesäkuussa Heidi Kuutti Lumon kirjastosta ja Lasse Pekkarinen pedagogisesta yksilöstä matkustavat Århusiin NextLibrary–konferenssiin. Tiedossa on paitsi ideoiden bongausta myös verkostoitumista, sillä NextLibraryssa kuhisee & pöhisee innostuneita kollegoita eri puolilta maailmaa.  Århusilaiset määrittelevät epäkonferenssinsa näin: ”an international gathering of forward-thinking library professionals, innovators and decision-makers who are pushing boundaries and making changes that support learning in the 21st century”.

Ja elokuussa suunnittelija Seija Rintanen bongaa ideoita Puolan IFLA-konferenssissa, joka lienee suurimmalle osalle kirjastolaisista tuttu eikä sen enempää esittelyjä kaipaa.

Kaikki lähtijät raportoivat bongauksistaan tässä blogissa, joten tiedossa on erittäin kiinnostavia kirjoituksia! Pysykää kuulolla … ei kun näkyvillä… vai miten se sanonta nyt menikään. 😉