Käärimme eilen hihat ja aloimme töihin. Tuunausprojekti alkoi täpäkästi klo 16.00 Lauran ja Paulan vetämällä nuorten ryhmällä. Olimme innosta ja onnesta soikeina, koska paikalle saapui 20 nuorta – paljon enemmän kuin olimme uskaltaneet edes haaveilla! Hienoa hienoa – kiva, kun tulitte ja olitte!
Sessio alkoi yleisillä asioilla eli puhuimme siitä, että ”mistäs tässä nyt oikeastaan onkaan kyse?” Kerroimme hiukan nuorten kyselyn tuloksista – vastaajia oli kaikkiaan 328 – ja siitä mihin nuoret käyttävät kirjastoa ja mitä kirjastolta toivotaan. Kyselystä kävi ilmi, että nuoret käyttävät kirjastoa eniten aineistojen lainaamiseen (kirjat, DVD:t, CD:t jne.), lehtien ja kirjojen lukemiseen sekä kavereitten tapaamiseen. Toiveista puolestaan nousivat erityisesti esille Applen tuotteiden käyttömahdollisuus, leffa- ja musaesitykset sekä mahdollisuus kuunnella musaa.
Pidettyjen puheitten jälkeen juotiin Keltaisessa tilassa mehua, syötiin karkkia ja joristiin keskenämme hetki mukavia tutustumisen merkeissä. Pienen patistelun jälkeen karkki alkoi maistua ja juttu luistaa. Kukaan kun ei koskaan halua olla se eka, joka hakee pöydästä. Niinhän se aina menee 😉
Ja sitten tositoimiin! Kaikille jaettiin viisi keltaista & viisi vihreää lappua sekä kynä. Siirryimme kuljeskelemaan kirjaston puolelle miettimään mikä tällä hetkellä on hyvin (vihreä lappu) ja mitä olisi syytä parantaa (keltainen lappu). Jokainen teki itse tai kaverin kanssa huomioita ja kirjasi ne lapuille muistiin. Viimeiseksi sitten vielä kävimme kaikki laput läpi ja liimasimme ne kirjaston pohjapiirrokseen.
Parannettavia asioita olivat mm. nuorten tila, joka voisi olla isompi ja kokonaan erillään lasten osastosta, tietokoneitten asettelu – ”Omaa rauhaa, kiitos! Olisko sermejä tai jotain?”, enemmän väriä joka paikkaan – ”Ei harmaata, pliis!” – ja lisää nuorten aineistoja; varsinkin leffoja ja kirjoja.
Hyviä juttuja puolestaan olivat nuorten lehdet ja että tarjolla on paljon mangaa. Toki huomioitiin myös tietokoneitten ilmainen käyttömahdollisuus. Lisäksi tykättiin kovasti keltaisesta seinästä ja aikuisten osaston neulotusta kaulahuivista.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Seuraavaa kertaa (to 19.4. klo 16.00) varten sovittiin, että kaikki pohtivat ideoita nuorten oman tilan sisustusta varten. Ideat voivat tässä vaiheessa olla ihan mitä tahansa ja kuinka absurdeja vaan. Ensi kerralla sitten pohditaan mitkä voisivat olla sopivia juttuja eteenpäin kehitettäviksi. Laura keksi vielä tänään aamulla (puolinukuksissa!), että voisi ottaa talteen kuvia, jos jossain lehdessä on hyviä ideoita.
Ensi kertaa odotellen! T: Laura, joka kirjasi tämän tekstin