Gaiman, Neil: Unohdetut jumalat

Neil Gaimanin Unohdetut jumalat kertoo jumalista, rakkaudesta ja kuolemasta. Päähenkilö Shadow on parannuksen tehnyt rikollinen, joka joutuu keskelle jumalien valtataistelua. Vankilasta vapautunut Shadow on menettänyt vaimonsa ja työpaikkansa. Hän ottaa vastaan oudon herra Wednesdayn tarjoaman juoksupojan paikan: hänen tulee suojella Wednesdayta tämän houkutellessa vanhoja jumalia sotaan uusia vastaan. Tehtävä ei ole helppo, sillä Wednesdayn viholliset ovat vahvoja eikä hän tunnu aina kertovan koko totuutta apulaiselleen. Miesten roadtrip halki Amerikan kulkee turistinähtävyyksien ja muiden uuspyhien paikkojen kautta, ja tarinaa maustetaan viinalla, naisilla ja rikoksilla. Lisäksi Shadown vaimo palaa haudan takaa sekoittamaan miehensä ajatuksia.

Gaimanin jumalat ovat ihanan inhimillisiä: he vanhenevat, kokkaavat kaalia ja riitelevät keskenään. Siirtolaisten mukana Amerikkaan saapuneet vanhat jumalat ovat koettaneet sopeutua uuteen maahan. Anubis, egyptiläinen kuolleiden ja muumioinnin jumala, pitää hautaustoimistoa Cairon kaupungissa. Eastre, kevään ja auringonnousun jumalatar, pysyy hengissä kaupallisen pääsiäisenvieton turvin. Osa siirtolaisjumalista on jo unohtunut ja kuollut, ja toisaalta moderni elämä ja teknologian palvonta synnyttävät uusia.

Lukiessaan ei voi olla miettimättä, millaisia jumalia ja paikkoja nykyään palvotaan: Internetin ja moottoriteiden jumalat voivat varmasti hyvin Suomessakin. Unohdetut jumalat sopiikin hyvin kesälukemiseksi kaikille niille, jotka haluavat katsoa arkisia asioita uusin silmin.

Paula Niemi

>Hae HelMet-kirjastosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *