Tänä vuonna Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään jo 31. kerran. Perjantaista 2.9. sunnuntaihin 4.9. kestävän festivaalin teemat ovat hip hop, Ranska ja matka. Sattumalta käsiini osui yhtä aikaa kaksi tänä vuonna ilmestynyttä uutuutta, joita yhdistää mielenkiintoisella tavalla toinen maailmansota ja kotirintama. Sarjakuvissa tehdään matkaa, jonka puitteet ovat surulliset, mutta ajankohtaiset. Ihmiset pakenevat sotaa.
Emmanuel Moynot’in sarjakuvaromaani Myrsky kesäkuussa (Jalava 2016) on ensimmäinen osa Irene Némirovskyn samannimiseen romaaniin pohjautuvasta sarjasta. Esipuheessa kerrotaan Némirovskyn ja hänen maailmanmenestysromaaninsa uskomaton tarina.
Emmanuel Moynot on 1980-luvulla uransa aloittanut ranskalainen sarjakuvataiteilija, joka tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Nestor Burma -sarjakuvasovituksistaan.
Myrsky kesäkuussa alkaa Pariisista vuonna 1940 ihmisten paetessa lähestyviä saksalaisjoukkoja. On keskikesä, mutta Pariisin yllä lepää pahaenteinen pimeys. Moynot’n rennolla kädellä piirtämät, mutta tarkkoja yksityiskohtia sisältävät tussipiirrokset tuovat henkilöhahmot esiin elävinä ja ilmeikkäinä. Ympäristön, niin kaupungin kuin maaseudunkin, kuvaus on kaunista ja vivahteikasta. Harmaan sävyt luovat tunnelmaa. Valo välkkyy valaisten tietä pimeydessä hitaasti eteenpäin puskevalle autojonolle. Välillä valo leikkii metsässä, puiden lehdistössä, poikakodin kasvattien nuorilla kasvoilla.
Hannariina Moisseisen Kannas (Jalava 2016) on vaikuttava ja koskettava kuvaus karjalaisten evakkotaipaleesta vuonna 1944. Kuten Moynot’kin, myös Moisseinen on valinnut kuvitukseen mustavalkoisuuden. Ruudut on piirretty taitavasti ja herkästi lyijykynällä. Ihmiset ja eläimet on kuvattu ymmärtävästi. Onnistuneesti Moisseinen on yhdistänyt teokseensa Puolustusvoimien SA-kuva-arkiston mustavalkoisia valokuvia, jotka luovat tarinaan dokumentaarisuutta. Valokuvat lomittuvat kerrontaan viitteellisesti jättämällä piirroksin kuvitetun osuuden eheäksi kokonaisuudeksi.
Myrsky kesäkuussa kuvaa pääosin ranskalaiseen yläluokkaan kuuluvien perheiden vaiheita evakkomatkalla ja sen jälkeen. Henkilögalleriassa on kuitenkin mukana myös poikakodin asukkaita, pankinjohtajan rakastajatar, kaksi sisarusta maaseudulta ja pankissa työskentelevä pariskunta. Tarinan edetessä henkilöiden kohtalot punoutuvat yhteen. Ihmisluonteen häikäilemättömät piirteet tulevat esiin. Oma selviytyminen on kaikkein tärkeintä.
Kun pankkivirkailija rouva Michaud pukee sanoiksi kohtamaansa vääryyttä, hänen miehensä sanat lohduttavat:
”… tiedän olevani sisäisesti vapaa. Katastrofit menevät ohi. Sen mikä on alkanut, täytyy myös loppua. Tärkeintä on elää, kestää, odottaa, toivoa.”
Ilman toivoa ei ole elämää. Moisseisen Kannaksen tarinassa taistelussa haavoittunut sotilas Auvo Oksala kulkee ympäriinsä muistinsa menettäneenä ja osuu lopulta omaan kotikyläänsä. Kotitalo on poltettu. Auvo jää pää painuksissa yöhön istumaan karjakko Maria Shemeikan portaille. Ehkä Auvosta saadaan vielä paarinkantaja?
Radioselostus aloittaa ja lopettaa tarinan. Lopussa, aikamerkin koittaessa, radio jää tyhjään taloon, josta ikkunat on rikottu. Ihmiset eläimineen matkustavat kohti tuntematonta. Taipaleelle lähdetään vaikka paljain jaloin. Elämä on alettava alusta, vaikka suru ja kaipaus kuristavat kurkkua. Eläimet elävät ja kärsivät ihmisten rinnalla. Lehmä itkee vasta syntynyttä vasikkaansa, ihmiset menetettyjä kotejaan ja omaisiaan. Surun pukevat sanoiksi karjalaiset laulut, runot ja itkuvirret.
Kannas on Moisseisen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun lopputyö ja osa laajempaa hanketta. Tarinaa säestää Eero Grundströmin äänikollaasi, Kannas Soundrack.
Moisseiselta on aiemmin ilmestynyt kolme sarjakuvateosta Sen synty (2005), Setit ja partituurit (2010) ja Isä (2013). Isä on koskettava, omaelämäkerrallinen kertomus kadonneesta isästä.