Työelämässä, kouluympäristössä tai arkielämässä jokaiselle tulee vastaan tilanteita, jolloin tuntuu siltä, että kukaan ei ymmärrä mitä minä yritän viestiä tai miltä minusta tuntuu. Tai sitten ei itse pysty ymmärtämään toisen ihmisen näkökulmaa tai suhtautumista johonkin asiaan. Se mikä toisen mielestä on hyvä vitsi, voi toisen mielestä olla ikävä loukkaus. Hyvät tavat ja toisen ihmisen kunnioitus unohtuvat helposti erityisesti netissä ja sosiaalisessa mediassa.
Mikä sitten avuksi? Jokainen ainakin voi kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja opetella tulemaan paremmin toimeen niin toisten ihmisten kuin itsensäkin kanssa. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen tärkeydestä puhutaan nykyään paljon ja uusia aihetta käsitteleviä kirjoja ilmestyy säännöllisesti. Aihe tuntuu myös kiinnostavan ihmisiä, sillä esimerkiksi nämä uudet ja uudehkot kirjat ovat HelMet-kirjastoissa erittäin suosittuja.
Vuorovaikutustaitojen taitajaksi
Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseään (Atena, 2017)
Thomas Erikssonin mukaan sosiaaliset konfliktit johtuvat ihmisten erilaisista tavoista viestiä. Kirjassaan hän kertoo, millaisia erilaisia sosiaalisia ihmistyyppejä on olemassa ja opastaa, miten eri ihmistyyppien kanssa pääsee samalle aaltopituudelle.
Johanna Stenberg ja Jan-Henry Stenberg: En se minä ollut – itsen suojaamisen ja harhauttamisen perusteet (Duodecim, 2016)
Syyn vierittäminen toisen niskaan tai olosuhteiden syyttäminen ovat esimerkkejä mielen suojamekanismeista, joiden avulla ihminen pyrkii sopeutumaan hankaliin tilanteisiin. Mutta entäpä jos vika ei olekaan aina muissa?
Markus Talvio ja Ulla Klemola: Toimiva vuorovaikutus (PS-kustannus, 2017)
Kirja tutustuttaa keskeisiin vuorovaikutuksen lainalaisuuksiin ja sisältää runsaasti työkaluja, joiden avulla voi kehittää vuorovaikutustilanteisiin liittyviä tunteita, tarpeita ja tilannetajua sekä selkeyttämään viestintää ja ratkaisemaan ristiriitoja.
Tony Dunderfelt: Läsnäoleva kohtaaminen (PS-kustannus, 2016)
Pitkän linjan vuorovaikutuskouluttaja ja psykologi Tony Dunderfelt kertoo tässä kirjassa, miten läsnäolo ihmisten välillä rakennetaan tietoisesti. Kirja antaa välineitä hyvän ilmapiirin luomiseen ja keinoja selviytyä arki- ja työelämän hankalistakin tilanteista. Kannattaa tutustua myös kirjaan Kuuntele ja tule kuulluksi (Kauppakamari 2015).
Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi – opas sujuviin ihmissuhteisiin (Otava, 2017)
Kirja sisältää käytännöllisiä keinoja kehittää itsevarmuutta, tutustua uusiin ihmisiin, ystävystyä ja kehittää työelämän verkostoja.
Sujuvat ihmissuhteet töissä
Liisa Keltikangas-Järvinen: ”Hyvät tyypit” – temperamentti ja työelämä (WSOY, 2016)
Temperamenttitutkimuksen uranuurtajan teos auttaa jokaista ymmärtämään itseään ja työtovereitaan ja toimimaan paremmin työelämässä sekä hallitsemaan paremmin stressiä.
Pekka Isotalus, Hanna Rajalahti: Vuorovaikutus johtajan työssä (Alma Talent, 2017)
Johtamisen ja esimiestyön näkökulmasta kirjoitettu teos auttaa tunnistamaan omaa vuorovaikutusosaamistaan ja kehittymään siinä paremmaksi.
Jaana Kivinummi, Saija Alatupa: Kun ei suju – selviytymisopas haastaviin asiakastilanteisiin (PS-kustannus, 2016)
Kirja tarjoaa keinoja hankalien tilanteiden ja haastavasti käyttäytyvien asiakkaiden kohtaamiseen ja tilanteissa etenemiseen. Lisäksi se auttaa luomaan entistä toimivampia työskentelymalleja.
Kiusaamisen pitkät jäljet
Juhani Mattila: Nöyryytys – arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä (Kirjapaja, 2017)
Nöyryyttävänä voidaan kokea esimerkiksi kiusatuksi joutuminen, toisen ihmisen halventavat sanat tai teot, tai epäonnistunut esiintyminen. Psykiatri Juhani Mattila selvittää, miten nöyryytykset vahingoittavat ihmisen mieltä ja miten uusien nöyryytysten pelko estää häntä elämästä omana itsenään ja toteuttamasta omia mahdollisuuksiaan.
Satu Kaski ja Vesa Nevalainen: Jo riittää – irti kiusaamisesta ja kiusaajista (Kirjapaja, 2017)
Teoksessa avataan kiusaamista ilmiönä, kiusaamisen psykodynamiikkaa ja kiusaamisen erilaisia muotoja ja pohditaan miten siihen pitäisi puuttua ja miten se saataisiin loppumaan. Tutustumisen arvoinen on myös samojen tekijöiden v. 2015 ilmestynyt kirja Ikävät tyypit – kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa (Kirjapaja).
Tapakasvatus alkaa kotona
Katja Koski: Kannustava kehu – kuinka lopetat lapselle räjähtelyn ja ryhdyt tukemaan hänen itsetuntoaan (Books on demand, 2017)
Kirjassa neuvotaan kannustavan kehun tekniikka, jonka avulla lapselle räjähtelyn ja jankutuksen voi lopettaa.
Anna Tommola, Sanna Häkkilä: Rauhoita ja rohkaise – apua lapsen stressitilanteisiin (Nemo, 2017)
Lapsetkin kokevat stressiä ja voivat silloin käyttäytyä tavalla, joka aikuisesta tuntuu hankalalta tai väärältä. Kaikki lapset ovat erilaisia ja reagoivat uusiin ja jännittäviin tilanteisiin omalla tavallaan. Kirja tarjoaa keinoja tukea lasta omien tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä.
Anne-Mari Jääskinen ja Sanna Pelliccioni (kuvittaja): Mitä sä rageet? – ♯tunteita sikanolosta sairaan siistiin ja Mitä sä rageet? – lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen (Kirjapaja, 2017)
Nuorille ja varhaisnuorille suunnattu kirja avaa tunteiden maailmaa ja osoittaa, kuinka tärkeää on oppia ymmärtämään omia ja toisten tunteita. Toinen kirja on kasvattajan käsikirja, joka osoittaa käytännönläheisesti, miten lapsen ja nuoren lähellä olevat aikuiset voivat tukea tunnetaitojen kehittymistä varhaisesta iästä murrosikään.
Louie Stowell (ulkoasu ja kuvat: Nancy Leschnikoff): Oikeella tavalla online (Lasten Keskus, 2017)
Nuorelle lukijalle suunnattu kirja antaa helposti omaksuttavia vinkkejä siitä, miten verkossa kannattaa käyttäytyä ja millaista sisältöä siellä kannattaa tuottaa, jakaa ja käyttää.
Satu Irisvik & Jenni Utriainen: Kuinka kasvattaa diginatiivi (S&S, 2017)
Kirja tarjoaa alan asiantuntijoiden ja tavallisten vanhempien näkemyksiä siihen millaisia haasteita ja mahdollisuuksia digitaalinen maailma tarjoaa lastenkasvatukselle.
Ari Haasio: Koukussa nettiin – lapset, nuoret ja verkon vaarat (Avain, 2017)
Nettikiusaamisen ohella lapsia ja nuoria voi netissä vaania monia muitakin uhkia. Ari Haasio kehottaa kieltojen ja pelottelun sijaan mm. seuraamaan nuoren netin käyttöä, pelaamaan yhdessä ja puhumaan avoimesti netin käytöstä.
Lisää kirjallisuutta:
Tunnekasvatusta ja vuorovaikutustaitoja uusissa lastenkirjoissa (15.9.2016)
Stressitöntä lomaa (28.6.2016)
Hyvien tapojen viikkoa vietetään vuosittain viikolla 38 ja 20.9. Tapapäivää.
Tämä oli mielenkiintoinen artikkeli ja avasi paljon uusia ajatuksia, kun omat lapset jo teini-iässä ja itse juuri päässyt erosta yli. Nyt sitten olen yrittänyt vanhemmalla iällä aloittaa nettideittailun. Tämä ensimmäinen lause ”Työelämässä, kouluympäristössä tai arkielämässä jokaiselle tulee vastaan tilanteita, jolloin tuntuu siltä, että kukaan ei ymmärrä mitä minä yritän viestiä tai miltä minusta tuntuu.” osui jotenkin tosi kohdalleen, kun tämä mies on nyt vierailla vesillä.
Kiitos kirjasuosituksista, muutama kirja menee ehdottomasti lukulistalle. 🙂