Vantaan kirjastot ovat kesäkuussa Kirja matkaan – kiertueella Tikkurilan ja Myyrmäen asemilla sekä lentokentällä. Kiertueelle on otettu mukaan sadan suomalaisen kirjan valikoima ja kirjoja voi lainata mukaan Taskukirjasto-sovelluksella. Kirjastojen työntekijöiden lisäksi asemilla on päässyt jututtamaan myös mielenkiintoisia vieraita. Kirjavalikoimasta voi poimia lukuvinkkejä myös popup-kiertueen jälkeen.
Poimi lukuvinkit helposti netistä
Sadan kirjan valikoima on koottu uudesta suomalaisesta kirjallisuudesta, mutta mukana on myös muutamia klassikkoja. Monipuolisessa valikoimassa on aikuisten, lasten ja nuorten kirjallisuutta, niin romaaneja, runoja, elämäkertoja, tietokirjoja kuin kuvakirjojakin.
Kirjalista löytyy tämän linkin takaa. Nettisivulla kirjat on jaoteltu kymmeneen eri ryhmään, jotta suuresta joukosta olisi helpompi löytää kiinnostavaa luettavaa. Jaottelu noudattelee löyhästi kirjojen aiheita, teemoja, genrejä tai kohderyhmiä. Lisäksi ruotsinkieliset kirjat ja kiertueen vierailijoiden omat suomalaiset suosikit on koottu omiksi ryhmikseen.
Historian havinaa
Tämän ryhmän kirjoissa on tarinoita ihmisistä historiallisten tapahtumien pyörteissä aina lähihistoriasta muinaiseen Egyptiin. Mukana on uusien romaanien lisäksi muutamia klassikkoja sekä tämä Hanneriina Moisseisen sota-aikaa kuvaava sarjakuvaromaani Kannas.
Suomesta ja suomalaisuudesta
Monipuolinen valikoima tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä elämäkertoja, joissa käsitellään maamme menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tietokirjailija ja historioitsija Teemu Keskisarja vierailee kiertueella ja mukana on hänen uusin teoksensa on Hulttio – Mannerheimin painava nuoruus.
Taiteilijaelämää
Näissä kirjoissa kerrotaan suomalaisten taiteilijoiden elämästä niin fiktion kuin faktankin keinoin. Esimerkiksi tämä Mila Teräksen romaani Jäljet maalaa kuvan Helene Schjerfbeckin viimeisistä vuosista.
Jännitystä, viihdettä ja scifiä
Monipuolinen kattaus tämän hetken mielenkiintoisimpien tekijöiden kirjoja. Kirjailijat Antti Tuomainen ja Risto Isomäki ovat mukana kiertueella. Heidän kirjojensa lisäksi listasta löytyy esimerkiksi tämä Mikko Porvalin Vuoden johtolanka – palkinnon saanut historiallinen jännitysromaani Veri ei vaikene.
Runoja, novelleja ja muuta lyhyttä
Ajankohtaisten runoteosten, novellien ja lyhytproosan lisäksi tästä ryhmästä löytyy esimerkiksi tietokirja Sitaattien salat, joka tutustuttaa suomalaisen kirjallisuuden historiaan.
Ihmisen näköistä elämää
Kauno- ja tietokirjallisuutta ihmisenä olemisen ja elämisen haasteista: koskettavia ja rajuja elämäntarinoita, huikeita sattumia ja rohkaisua onnellisempaan arkeen. Ikiaikaisia kysymyksiä voi pohtia esimerkiksi Merete Mazzarellan kanssa kirjassa Elämän tarkoitus (myös ruotsiksi).
Menneisyys nykyisyydessä
Näissä psykologisissa nykyromaaneissa keskiössä ovat perheet ja sukupolvien ketjut. Mukana on esimerkiksi tämä Soili Pohjalaisen mustan huumorin sävyttämä esikoisromaani Käyttövehkeitä, jossa isän kuolema saa päähenkilön miettimään elämäänsä ja irrottautumaan vanhasta.
Tarinoita, tietoa ja riimejä lapsille
Mukaan valikoiduissa lasten kuva-, tieto- ja runokirjoissa nostetaan esiin lapsen elämän ilot, riemut, pelot ja surut ja tutustutaan mielenkiintoisiin asioihin. Mehiläisten, kimalaisten ja muiden tärkeiden pörriäisten elämään pääsee tutustumaan ihastuttavassa kuva- ja tietokirjassa Nähdään majalla pörriäisagentit.
Satuja ja seikkailuja lapsille
Nämä lasten romaanit sopivat lukemaan oppineille ja ääneen luettavaksi. Kirjoissa seikkailevat esimerkiksi rosvot, möröt ja pulu. Siri Kolu ja Salla Simukka ovat mukana kiertueella. Salla Simukan fantasiaromaani Sisarla vie 11-vuotiaan Aliisan seikkailulle ihan toiseen maailmaan.
Kertomuksia nuorille
Dystopiaa, fantasiaa, romantiikkaa, jännitystä, unelmia ja nuorten elämää. Nuorten elämä on täynnä muutoksia, mutta tavallista enemmän niitä on Peetun elämässä Siri Kolun romaanissa Kesän jälkeen kaikki on toisin.
Vierailijoiden suosikit
Virpi Hämeen-Anttilan, Risto Isomäen, Teemu Keskisarjan, Siri Kolun, Salla Simukan ja Antti Tuomaisen sekä YLE:n kirjallisuustoimittaja Seppo Puttosen kotimaiset kirjasuosikit. Puttonen on poiminut suosikkinsa YLE:n Kirjojen Suomen 101 kirjan listalta.
Lukusuosituksia ja tunnelmia kiertueelta voi käydä katsomassa Kirja matkaan Facebook – sivulta ja Instagramista. Kaikki videovinkit voi katsoa myös Youtubessa HelMetvantaa-kanavalla.