Kuva: Linh Nguyen CC BY 2.0
Ranskalaisen kirjamatkan toisessa osassa tutustutaan sarjakuvien välityksellä 1920-luvun Pariisin.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeiselle aikakaudelle oli ominaista iloisuus, jazz-musiikin tahdittama juhlinta ja naisten vapautuminen kodin kahleista. Hirvittävän ja tuhoisan sodan jälkeen tarvittiin pakoa todellisuudesta. Taiteessa uudet suuntaukset kauhistuttivat ja ihastuttivat yleisöä. Alastomuuteen alettiin suhtautua vapaammin ja luonnollisemmin sen kauneus- ja terveysarvoja painottaen.
Kultaiseksi vuosikymmeneksi kutsuttuun aikaan sijoittuu tekijäkaksikko José-Louis Bocquet:n (käsikirjoitus) ja Catel Mullerin (kuvitus) kiehtova sarjakuvaromaani Kiki – Montparnassen kuningatar (Arktinen Banaani 2009).
Teos kertoo köyhyydessä ja isoäitinsä kasvattamana varttuneen Alice Ernestine Prinin (1901 – 1952) tarinan. Pääpaino muhkeankokoisessa, yli 400 sivuisessa teoksessa on 1920-1930-luvun tapahtumien kuvaamisessa, mutta teos sisältää myös Alicen lapsuutta ja elämän loppupuolta käsittelevät luvut.
Nuorena neitona Alice muuttaa Pariisiin ja päätyy viettämään boheemielämää monien kuuluisien taiteilijoiden mallina, muusana ja rakastajattarena. Estoton ja rohkea Kiki liikkuu surrealistien ja dadaistien seurassa kuin kala vedessä. Kikistä tulee Man Rayn rakastettu ja malli – mikä on hyödyksi heille molemmille. Man Rayn ura kuuluisana muotokuvaajana saa alkunsa valokuvista, joissa Kiki on mallina. Kirjan kannessa oleva mukaelma Man Rayn ehkä tunnetuimmasta valokuvasta tunnetaan nimellä Le violon d’Ingres. Mitä Man Ray tuolla nimeämisellä halusikaan sanoa, sillä ranskankielinen ilmaisu tarkoittaa harrastusta…? Rayn suuresti ihailema Ingres harrasti viulunsoittoa, joten oliko Man Rayn harrastus ehkä Kiki…?
Kiki ei tyydy pelkästään mallin ja muusan rooleihin, vaan osoittaa maalauksillaan ja rempseillä lauluesityksillään olevansa taiteilija itsekin. Alkoholi, huumeet ja hurja elämä vaativat kuitenkin lopulta veronsa. Kikin elämän loppuvaiheet eivät ole kovin hohdokkaita. Vain muutama ystävä pysyy Kikin rinnalla loppuun asti.
Teoksen ranskalaiset tekijät ovat monipuolisia sarjakuvan ammattilaisia. Catherine ”Catel” Muller on ansioitunut paitsi sarjakuvantekijänä, myös kuvittajana. Catelin teosten pääosissa ovat usein naiset. Catel tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa yhdessä Véronique Grisseaux’n kanssa luomastaan Lucie -sarjasta,
Käsikirjoittaja José-Louis Bocquet on monipuolinen kirjoittamisen ammattilainen ja kirja-alan toimija. Hän on kirjoittanut romaaneja, sarjakuvakäsikirjoituksia, elämäkertoja. Tekijäparilta Bocquet-Catel on ilmestynyt tänä syksynä Josephine Bakerin elämästä kertova sarjakuvaromaani.
Kiki – Montparnassen kuningatar voitti ilmestyttyään vuonna 2007 Ranskassa useita merkittäviä sarjakuvapalkintoja. Ei mikään ihme, sillä onhan teoksen käsikirjoitus toimiva ja kuljettaa tarinaa hienosti eteenpäin. Mustavalkoinen kuvitus on tyylikäs ja luo menneen maailman tunnelmaa. Henkilöhahmot on ilmeikkäästi ja elävästi piirretty muistuttamaan esikuviaan.
Kiki esiintyi myös Man Rayn kokeellisissa lyhytelokuvissa Le retour à la raison (1923), La Galerie des monstres (1923) ja L’Étoile de mer (1928).
Pascin ja muita taiteilijaelämäkertoja sarjakuvasovituksina
Joann Sfarin kuvittama ja käsikirjoittama Pascin (Huuda Huuda 2009) on fiktiivinen elämäkerta taidemaalari ja piirtäjä Julius Pincasista (1885-1930) eli Pascinista. Hänet tunnettiin myös nimellä Montparnassen prinssi. Hän oli syntyjään Bulgarian juutalainen. Sfarin rennolla, paikoin jopa rujolla viivalla kuvaama Pascin elää boheemitaiteilijan elämää 1920-luvun Pariisissa yhdessä taiteilijatovereidensa Chaim Soutinen, Marc Chagalin ja Oskar Kokoschkan kanssa. Välähtääpä teoksen sivulla kuva myöskin Kikistä. Mallien ja taiteilijoiden suhteesta ei puutu seksiä ja sitä kuvataan teoksessa kainostelematta. Välillä pohditaan taiteen tekemiseen liittyviä peruskysymyksiä ja taiteilijan identiteettiä.
Joann Sfar on yksi Ranskan tärkeimmistä uuden aallon sarjakuvantekijöistä. Hän on ollut uransa aikana hyvin tuottoisa ja on työskennellyt yhteistyössä monien tunnettujen sarjakuvataiteilijoiden, kuten esim Lewis Trondheimin kanssa. Häneltä on suomennettu aiemmin mainio Rabbin katti -sarja. Ranskankielisinä HelMet-kirjastoista löytyy Sfarin Marc Chagalin elämästä kertova kaksiosainen Chagall en Russie (Gallimard 2010 ja 2011) -sarja ja myös monia muita Sfarin teoksia.
Pablo Picasson elämästa ranskankielellä
Ranskalaisten sarjakuvataiteilijoiden Julie Birmantin ja Clément Oubrerie’n kolmiosainen elämäkerta Picasson varhaisista vuosista Montmartrella on suorastaan loistava. Julie Birmantin ratkaisu käyttää kertojana Picasson rakastajatarta Fernande Olivieria on mielenkiintoinen. Nuori 19-vuotias Picasso on tullut Pariisiin maailmannäyttelyn aikaan. Hän löytää pian itsensä Montmartrelta aikalaistaiteilijoiden joukosta. Hänen ystäviinsä lukeutuvat mm. runoilija ja taidemaalari Max Jacob ja runoilija ja taidekriitikko Guillaume Apollinaire, mutta Henri Matisseen muodostuu monimutkaisempi suhde. Taiteen tekemisen ohella Picasson elämään kuuluu tietenkin dramaattisia naissuhteita. Teossarja kuljettaa lukijaa kiinnostavasti vanhan Pariisin kaduilla, näkymissä, joissa on paljon tuttua tämänkin päivän Pariisin kävijälle.
Sarjan osat:
Osa 1: Max Jacob (Dargaud 2012)
Osa 2: Apollinaire (Dargaud 2012)
Osa 3: Matisse (Dargaud 2013)
Upeasta kuvituksesta vastaa Clément Oubrerie ja Sandra Desmazièresin väritys kruunaa koko komeuden.
Clément Oubrerie’n kuvituksesta voi nauttia suomennetussa teoksessa Aya – elämää Yop cityssä. Teos on käsikirjoittaja Marguerite Abouetin omaan elämäntarinaan perustuva. Tapahtumat sijoittuvat Norsuuluurannikolle, 1970-luvun loppupuolelle. Teos palkittiin heti ilmestyttyään vuoden parhaana esikoisalbumina Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla Ranskassa 2006.