Ellen Thesleff (1869-1954). Kuvan lähde: Finna, Museovirasto, CC BY 4.0
Naistaiteilijat ovat vuonna 2017 inspiroineet useita kirjailijoita. Kati Tervon Iltalaulaja -romaani ja Hanna-Reetta Schreckin elämäkertateos Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide, näyttävät taiteilijan kiehtovassa kaksoisvalaistuksessa. Riitta Konttisen Täältä tullaan! – naistaiteilijat modernin murroksessa esittelee Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin lisäksi vähemmän tunnettuja suomalaisnaistaiteilijoita.
Kati Tervo: Iltalaulaja (Otava 2017)
Iltalaulajassa Kati Tervo maalaa tekstillä kiehtovan kuvan iäkkään naistaiteilijan ja taiteesta innostuneen nuoren aputytön yhteisestä kesästä Muroleen Casa Biancassa vuonna 1945. Röttelöityvän huvilan yläkerta on Ellenin yksityisaluetta. Ulkoilma-ateljee sijaitsee Kissasaaressa, jonne Taimi hänet poutapäivinä soutelee. Luomisvimma on vielä voimissaan, mutta taiteilija myös tuhoaa töitään. Tytön hän tahtoo malliksi, kunhan he ovat tottuneet toisiinsa.
Lapsena Taimi on vakoillut Elleniä vastarannalla kasvavan hopeapajun oksalta. Nyt he ovat päätyneet samalle puolelle, vaikka ovat lähtöisin eri yhteiskuntaluokasta ja käyttävät omanlaistaan kieltä. Tyttö ihailee epäsovinnaista esikuvaansa, joka usuttaa häntä taiteilemaan ja kokeilemaan siipiä muualla. Taimi epäröi pärjäämistään melkein kaikessa ja haparoi ensirakkaudessa. Romaani nostaa pintaan paljon tunteita. Päättynyt sota vaikuttaa yhä elämisen laatuun. Rintamalta palannut isä sortuu juomaan, säikky äiti ei niele tyttären hullutuksia. Tarinan edistyessä Taimi rohkaistuu toimimaan Ellenin väistyessä syrjästäkatsojaksi.
Italian ja ihmisten ikävän kirjailija kaivertaa sanoilla Ellenin muistoihin. Edesmenneet sisaret ovat usein läsnä: kultainen Sofia huvilan huoneissa ja vauvana menehtynyt Lillan lauluna korvan juuressa. Nuorin sisko Anna asuu Helsingissä, rakastettu maailmanmies Henry lähettelee viestejä ympäri Eurooppaa. Nämä henkilöt ovat oikeasti olleet olemassa, tosin erinimisinä. Kirjeenvaihdolla on kirjassa tärkeä merkitys.
Maalaismaisemassa juhlivat värit, puut, linnut, virtaava vesi, musiikki ja tanssi. Räiskyvät tunteenpurkaukset sekä juureva murre tuovat särmää viipyilevään tunnelmaan. Surumieliseen sävyyn sekoittuu kiihkoa kuin haalistuneeseen syreeniin karmiininpunaista.
Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos 2017)
Fiktion jälkeen kannattaa ahmia Ellenin elämäkerta, joka täydentää tämän omapäisen persoonan muotokuvaa. Lukija pääsee neljänsadan sivun mittaiselle matkalle seuraamaan taiteilijan taivalta Euroopassa ja Suomessa. Jokaisen yhdeksän luvun alussa eri aikakausien vaiheisiin oppaana toimii tutkijan esittelemä mustavalkokuva maalauksesta tai piirroksesta. Värillinen kuvaliite puolestaan havainnollistaa, kuinka Ellenin töiden värit, muodot ja sivellintekniikka muuttuvat 1900-luvun alussa.
Kirja kertoo, kuinka historialliset murrokset taiteessa, naisen asemassa ja politiikassa järisyttävät maailmaa. Ellen astelee monessa mielessä miesten tontille, eikä konflikteilta voi välttyä. Levottomina aikoina hänellä ei ole hätää, mutta huolta riittää. Sotatoimet rajoittavat liikkumista ja viestintää. Syksyllä 1917, Suomen itsenäisyyden kynnyksellä, Ellenillä ja Helene Schjerfbeckillä sattuu olemaan Helsingissä samaan aikaan molempien taiteilijoiden arvostusta lisännyt yksityisnäyttely. Kriitikkojen vertailussa Ellen nousee vihdoin kotimaassa esille, kun taas Helene löydetään uudelleen.
Vuosilukuja vilisevää tekstiä elävöittävät kirjesitaatit ja valokuvat. Sivuilta hehkuu poikkeuksellisen lämmin perheyhteys. Isä kannustaa Elleniä maalaamaan, äiti näyttäytyy voimahahmona, siskot hengenheimolaisina ja veljet tukipylväinä. Matkustelu, kesähuvilaelämä, luonto, musiikki ja tanssi liittävät heitä toisiinsa. Ellen pysyy naimattomana, mutta jakaa sielunkumppanuuden eurooppalaisen naistenmiehen kanssa loppuikänsä.
Hanna-Reetta Schreck mainitsee tärkeäksi työkalukseen empatian, ja myötätunto välittyy etenkin hänen kirjoittaessaan Ellenin kohtaamista rahavaikeuksista, pettymyksistä rakkaudessa ja läheisten menetyksistä. Raskaan faktan vastapainoksi teos sisältää myös keveitä tunnelmia.
Riitta Konttinen: Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa (Siltala 2017)
Kirjan kannesta katselee ekspressionisti Elga Sesemann, joka inspiroitui kaunokirjallisuudesta ja kirjoitti itsekin muistelmaromaanin suvustaan. Omakuvan hän maalasi 1940-luvulla. Takakannen valokuvassa siveltimen varressa pariisilaisessa ateljeessa seisoo taidegraafikko Helmi Kuusi, josta eräs kirjailija teki päähenkilön romaaniinsa. Onko kukaan koskaan tiennyt heistä tai lukuisista muista taiteilijatovereista 1900-luvun alusta sotien jälkeiseen aikaan?
Modernisteista tunnetuimpia nimiä ovat Schjerfbeck ja Thesleff. He kokivat vähättelyä ja vihamielisyyttä miesten taholta, kuten vuorollaan nuoremman sukupolven edustajat. Maskuliiniselle alueelle oli mahdotonta osallistua tasavertaisena, vaikka naisilla oli vahvuuksia katsoa ja tulkita maailman muuttumista.
Riitta Konttinen nostaa ansiokkaasti näkyviin naisten osuuden nyt sata vuotta täyttävän itsenäisen Suomen taidemaailmassa. Hän valaisee vaativia olosuhteita, joissa naiset tekivät taidetta opiskelijana kotimaassa ja ulkomailla, sodan varjossa, taiteilijapuolison mallina, vaimona, äitinä, yksineläjänä tai toisessa ammatissa.
Keväällä 2018 ilmestyy Pirkko Soinisen romaani Ellen (WSOY), joka koostuu taiteilijan fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä Firenzen vuosilta. Lisätietoja kustantajan sivuilta.
Lue myös tämä: Kirjailija Mila Teräs Helene Schjerfbeckin jäljillä (4.12.2017)