Kulunut mutta paikkansa pitävä fraasi kuuluu: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä esiteltävien teosten pääosissa ovat valokuvat, mutta ei kannata suhtautua epäilevästi teosten asiasisältöön, sillä sitä ei ole kirjoissa unohdettu. Artikkelin loppuun kokosin muitakin mielenkiintoisia valokuvaukseen ja kuviin liittyviä kirjoja.
Tom Angin upea suurikokoinen teos Valokuvan historia (Docendo) kertoo mistä kaikki on saanut alkunsa. Teoksessa esitellään valokuvauksen historiaa 1800-luvulta näihin päiviin eli camera obscurasta digitaaliseen aikaan. Kirja on kunnianosoitus valokuvataiteelle ja kuvajournalismille, sillä valokeilaan pääsevät valokuvauksen merkittävimmät kehittäjät ja kuuluisimmat otokset. Harrastajalle kirja tarjoaa paljon tietoa valokuvaustekniikasta ja sen kehittymisestä. Kirjaan on helppo uppoutua, vaikkei harrastaisikaan valokuvausta, sillä vanhat valokuvat vetävät mukaansa eri aikakausien ja eri tilanteiden tunnelmiin.
Bair Irincheevin ja Sergei Larenkovin uutuuskirja Sodan pitkät varjot – taistelujen jäljet ennen ja nyt (Minerva) osoittaa puolestaan nykyisen valokuvaustekniikan huikeat mahdollisuudet. Kirjan kuvat on toteutettu tavalla, joka tuo talvi- ja jatkosodan ajan kirjaimellisesti katsojan silmien eteen: nykyhetkellä otettuun valokuvaan on yhdistetty sota-aikainen valokuva samasta paikasta. Sodan kauheudet tulevat kuvakollaasissa lähelle, kun esimerkiksi Helsingin pommitusten jäljet on sijoitettu meille nykypäivän ihmisille tuttuun kaupunkiympäristöön. Kirjassa kerrotaan myös kuviin liittyvistä sota-ajan tapahtumista. Teoksessa liikutaan Helsingissä, Viipurissa, Sortavalassa ja mm. Karjalan kannaksella.
Tuoreita ja tulevia valokuvaukseen ja kuviin liittyviä kirjoja
Krista Launonen: Paljastavat värit, hoitavat kuvat – opas kuvien maailmaan (Gummerus)
Kuvaähkyn sijaan kuvat voivat olla myös voimavara. Kirjan harjoituksissa opetellaan katsomaan ja tekemään kuvia uusin silmin.
Merja Salo: Jokapaikan valokuva – suomalaisen valokuvauksen digitalisoituminen 1992-2015 (Aalto Arts Books).
Valokuva-alan kehittymisestä kiinnostuneille sopiva kirja käsittelee niitä mullistuksia, joita digikamerat ovat tuoneet valokuvaukseen. Muutoksia tarkastellaan kuvajournalismin, studiokuvauksen, valokuva-taiteen ja valokuvausharrastuksen kannalta.
Jarkko Viljanen: Vanhat valokuvat talteen (Docendo, 2016-03-15)
Kirja opastaa paperi- ja diakuvien sekä negatiivien digitoimisessa, korjailussa ja säilyttämisessä.
Jukka Lehtonen ja Jorma Peiponen: Makrokuvauksen käsikirja (Docendo, helmikuu 2016)
Opas pienten kohteiden kuvaamiseen.
Markku Saiha: Mustavalkokuvaus ja työnkulku (Docendo, 2016-03-15)
Krister Löfroth: Suomen parhaat henkilökuvat – ideoita ja vinkkejä kuvaamiseen (Docendo, 2016-03-15)