Vatsan parhaaksi 1


kuva: JK Räsänen

kuva: JK Räsänen

Tällä viikolla on vietetty keliakiaviikkoa. Keliakia on sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä valkuaisaine gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja suolinukan vaurion. Ainoa hoitokeino sairauteen on elinikäinen gluteeniton ruokavalio.

Viime aikoina on muutenkin puhuttu ja kirjoitettu paljon terveen ruoansulatuksen merkityksestä terveydelle. Erilaiset vatsavaivat taitavat olla useimmille meistä tuttuja, sillä kaikki aihetta käsittelevät kirjat ovat osoittautuneet kirjastoissa todella suosituiksi. Muutaman viimeisen vuoden aikana myös viljattomasta ja sokerittomasta (usein myös maidottomasta) ruokavaliosta on tullut yksi terveystrendeistä superfoodien ja raakaruoan rinnalle.

Tässä siis kattaus gluteenittomia, viljattomia, sokerittomia, maidottomia ja vatsaystävällisiä ruokia ja leivonnaisia tarjoilevia kirjoja. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta suosittelen tutustumaan, vaikka ei itse kokisi tarpeelliseksi rajoittaa syömisiään. Kokkailla voi myös ilman voita, vehnäjauhoja ja sokeria 🙂

 

Gluteenitonta kiitos!

 

Maria Blohm ja Jessica Frej ovat tehneet jo monta gluteenitonta keittokirjaa:
Entistä parempaa gluteenitonta leipää (Mäkelä, 2016)
Gluteenittomat pullat, kakut ja piirakat (Mäkelä, 2016)
Gluteenittomat pastat, pizzat ja piirakat (Mäkelä, 2015)

Kaarina Virtanen: Hyvää! – gluteeniton keittiö (Otava, 2015)

Emmi-Liia Sjöholm: Viljaton kattaus – upeita makuja gluteenittomista raaka-aineista (Atena, 2015)
Kirjan resepteissä viljat on korvattu oivaltavasti muilla ruoka-aineilla.

 

Gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta, kiitos!

 

Emmi-Liia Sjöholm: Koko perheen kattaus – 31 x 3 tapaa tehdä mutkatonta ruokaa ilman gluteenia, maitoa ja kananmunia (Atena 2016)
Tämä kirja tarjoaa ruoka-allergioista kärsivälle perheelle runsaasti yksinkertaisia, nopeita ja kekseliäitä ruokia.

Minna Forsström: 0-koodin keittokirja – gluteeniton, maidoton ja sokeriton keittiö (Minerva, 2016)
0-koodin keittiössä käytetään monipuolisesti puhtaita perusraaka-aineita ilman lisäaineita, gluteeniviljoja, lehmänmaitoa tai/ja puhdistettua sokeria.

Virpi Mikkonen: Kiitos hyvää – herkkuja ilman sokeria ja gluteenia (Otava, 2015)
Nämä ilman gluteeniviljoja, sokeria, maitotuotteita ja hiivaa valmistettavat leivonnaiset ovat sekä kauniita että terveellisiä.

Virpi Mikkonen: Kiitos hyvää pikaruokaa – helppoja ruokia terveelliseen arkeen (Otava 2016)
Toisessa kirjassaan Virpi Mikkonen tarjoilee nopeita arkiruokia. Marraskuun tienoilla tekijältä on ilmestymässä jouluaiheinen kirja.

Ulrika Hoffer: Parempia herkkuja – ilman sokeria, gluteenia ja maitoa (Mäkelä, 2015)
Kaurakeksejä, suklaakakkua, makeisia, jäätelöitä ja paljon muita terveellisiä herkkuja!

Parempia herkkuja

Ella Woodward: Deliciously Ella – hyvän olon ruokaa ilman gluteenia ja valkoista sokeria (WSOY, 2015)

 

Vatsaystävällistä kiitos!

 

Reijo Laatikainen: Herkän vatsan valinnat – suolisto kuntoon ruokavaliolla (Kirjapaja, 2015)
Herkän vatsan valinnat kertoo havainnollisesti, kuinka herkästä vatsasta kärsivät voivat helpottaa oireita itse ruokavaliolla ja elämäntavoilla. Ruokavalion perusta on FODMAP- eli imeytymättömien hiilihydraattien rajoittaminen. Mukana myös reseptejä.

Herkän vatsan valinnat

Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! – herkkävatsaisen elämä kuntoon (Otava, 2016)
Kirja tarjoaa tutkittua tietoa viihdyttävästi ja neuvoo, miten ruokavalion ja elämäntapamuutosten avulla voi saada herkän vatsan rauhoittumaan. Tämänkin kirjan perustana on FODMAP- eli imeytymättömien hiilihydraattien rajoittaminen. Mukana myös reseptejä.

Pauliina Tervo: Herkän vatsan kokkikoulu – miten valmistat gluteenittomia leivonnaisia ja vatsaystävällistä ruokaa (Viisas elämä, 2015)
Reseptikirja yhdistelee FODMAP-ruokavaliota ja funktionaalista terveysfilosofiaa.

Piia Heinonen, Tuulia Järvinen: Meidän perheen parhaaksi – herkullista ruokaa helpottamaan vauvojen yliherkkyyksiä, allergioita ja vatsavaivoja (Atena 2016)
Kun imetetty vauva reagoi äidin syömiin ruokiin, usein helpoin ratkaisu on muokata äidin ruokavaliota. Ohjekirjan reseptit eivät sisällä useimmiten vauvoille yliherkkyysoireita aiheuttavia maitotuotteita, kananmunaa, gluteeniviljoja tai kauraa, perunaa, soijaa tai naudanlihaa.

Paula Heinonen: Vihdoinkin hyvä olo – suolisto kuntoon ruokavalion avulla (Gummerus)
Uudistettu painos suositusta kirjasta ilmestyy 15.1.2017. Ensimmäinen painos ilmestyi v. 2006. Asiantunteva ja tutkittuun tietoon perustuva teos auttaa ymmärtämään suoliston toimintaa ja antaa ohjeet suoliston hoitoon ja ruokavalioremonttiin.

Reino Rasilainen, Soili Jääskeläinen (toim.): Terve ruoansulatus – hyvinvoinnin avain (Valitut Palat, 2016)
Tietoa ruoansulatuselimistön toiminnasta ja tuoretta tutkimustietoa suolistosta ja erityisesti suolistobakteereista.

Giulia Enders: Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä (Otava, 2015)
Nuori palkittu tutkija kertoo kehomme keskeisestä elimestä asiantuntevasti ja perusteellisesti mutta kepeällä otteella.

 

 

 


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Vatsan parhaaksi