Vierailen Malmössa 13. – 17.3.2017 välisenä aikana Garaget-kirjastossa, joka ei ole lainkaan tyypillinen kirjasto. Rakennus on ollut alun perin linja-autohalli sekä korjausverstas. Sen jälkeen suuri punatiilinen rakennus oli pitkään ilman käyttöä. Kaupungin virkamiehet miettivät, mitä tilalle voisi tehdä. Selkeä tahto oli, että tästä tulee tehdä kaupunkilaisille yhteinen tila. Tilan käyttöä alettiin suunnitella asukkaiden kanssa yhdessä. Tässä osassa kaupunkia asuu pienituloista väkeä, jotka kaipaavat niin ilmaisia kokoontumistiloja, ilmaisia tapahtumia, monenlaista maksutonta tekemistä ja myös paikan, jossa voivat tavata toisiaan sisätiloissa.
Garagetista päätettiin tehdä kaupunkilaisten olohuone. Kuten olohuoneessa, niin täälläkin on kirjoja. Kirjastona Garaget on kuitenkin pieni, eivätkä kirjat ole pääosassa, kuten normaalisti kirjastoissa. Kirjoja voi tilata tänne sekä myös palauttaa, mutta Garagetilla on oma erityisasemansa. Kirjoja on niin vähän, että ne ovat hyllyssä vain kirjailijansa sukunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan, jos edes siten. Muualta varatut kirjat merkitään melko monimutkaisesti Garagetin lainoiksi, ei vain lainata normaalisti kortilla. Kirjastossa on käytössä Sierra.
Kirjastossa on hyvin paljon erilaisia tapahtumia, mutta ne ovat sellaisia, joita asiakkaat järjestävät itse. Tapahtumien tulee tietysti olla kaikille avoimia, ei uskonnollisesti tai poliittisesti suuntautuneita sekä päihteettömiä. Garagetissa pidetään myös sellaisia juhlia, joissa syödään ja sitä varten astioita on tarjolla lainaksi. Gustav, joka vastaa tapahtumista, ei järjestä niitä itse, sen sijaan hän organisoi ja opastaa asiakkaita. Asiakkaat tulevat tarjoamaan itse erilaisia tapahtumia, samoin myös yhteistyötahot.
Monikulttuurisuus näkyy niin asiakaskunnassa, aineistossa kuin tapahtumissakin. Kielikahviloita järjestetään niin ruotsiksi, somaliksi kuin arabiaksikin. Arabiankielistä kielikahvilaa pitää Syyriasta paennut turvapaikanhakija, arabian kielen ja kulttuurin professori. Laajemmassa versiossa on kuvia ja kerron lisää muusta toiminnasta.
Valitettavasti en onnistunut lisäämään tähän kuvia.
Bett show järjestettiin 33. kerran 24.-28.1.2017 ExCel Londonissa. Kyseessä on opetusalan ja –teknologian suurtapahtuma, mutta painotus on opetusteknologiassa. Bett show on kaikille vapaa, ja siellä on useita seminaarialueita ja paljon esillepanijoita.
Kuva: Sisäänkäynti ExCel Londoniin
Vuonna 2017 esillepanijoita oli useita satoja, Bettin sivujen mukaan 918, ja kävijöitä yli 30 000. Eli vilinää Bettissä riitti. Esillepanijoita oli isoista firmoista, kuten Microsoft ja Google, pienempiin pelifirmoihin, kuten Y factory. Esillepanoalueelta saattoi löytää tuotteita iPadien ja tablettien säilytykseen ja lataamiseen, sekä opetukseen sopivia ohjelmistoja. Esillepanijoilla oli mitä erilaisempia houkuttimia, esimerkiksi Dalek (Dr Who) robotteja ja omia maskotteja.
Kuvat: Robotti Fujitsu Siemensillä ja Woppyn maskotti
Seminaarialueet oli jaettu useaan kategoriaan, kuten koulujen johtajat, peruskoulu ja areena. Areenalla oli niin sanotusti pääesiintyjiä, jotka vetivät paljon yleisöä. Muilla alueilla oli oman alueensa tai luokka-asteelle sopivia esityksiä. Myös isoimmilla firmoilla oli omien tuotteiden kautta seminaareja omilla esittelyalueillaan.
Kuva: Minecraftin education-version esittely Microsoft Learn Live Theatrella
Kävin kuuntelemassa yhteensä noin 20 seminaaria, joista osasta lähdin kesken pois. Seminaareista mieleen jäävimpiä esityksiä oli esitykset VR-laseista, digitaalisesta tarinankerronnasta sekä Ministry of Science Live. VR-laseista oli monia erilaisia esityksiä ja uskon, että niistä on hyötyä opettamisessa. Kirjastomaailmaan ne eivät ehkä vielä sovi muuten kuin kokeilumielessä. Olen tätä mieltä, koska parhaimmat VR-lasit tarvitsevat tilaa, ison tietokoneen ja niissä on usein paljon johtoja. Johdottomat VR-lasit ovat kevyempiä, mutta niiden mahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät. Myöskään sisältöjä ei ole vielä niin paljoa että olisin niistä innostunut enemmän, jäin kaipaamaan jotain lisää. Ehkäpä innostun enemmän Microsoftin Hololens MR-laseista tai kun minulle esitellään joku todella hieno virtuaalitodellisuus.
Kuva: Bett Arenalla Eric Sheningerin esitys Bringing awe into learning
Digitaalisesta tarinankerronta oli oikeastaan esitys siitä, kuinka pienillä ja lyhyillä videoilla kurssien sisällöstä sai kiinnostavampia ja kurssien osallistujamäärät kasvamaan ja sitoutumaan paremmin. Ajattelimme kokeilla tätä Martinlaakson kirjastossa tekemällä pieniä videoita kirjaston palveluista ja tapahtumista.
Kuva: Learn Live Secondaryssa Dr Maria Spante ja Johan Fors esittelee The story machine – transmedial games in education
Tätä voisi kokeilla myös esimerkiksi kirjastossamme pyörivästä Luetaan yhdessä -ryhmästä, jossa suomalaiset naiset opettavat maahanmuuttajanaisille suomen kieltä. Videot kertovat enemmän kuin kuvat, mutta ovat visuaalisempia ja nopeampia katsoa kuin lukea pitkä esittelyteksti.
Kuva: Ministry of Science Live
Ministry of Science Live oli viihteellinen esitys tieteestä. Kyseessä on firma, joka tekee teatraalisia tiede-esityksiä kouluihin, tilauksesta ja teatterissa. Esitys oli opettavainen ja erittäin viihdyttävä kaikkine pamahduksineen ja historiallisine faktoineen. Firman esitys oli suunniteltu lapsille, mutta se toimi yhtä hyvin myös aikuisille. Järjestän tapahtumia kirjastoomme ja toivoisin, että Suomessakin olisi tuollaisia esityksiä, joita voisi palkata erilaisiin tapahtumiin.
Kuva: Bett Arenalla Rajen Sheth esittelee Reimagining education with technology
Suosittelen vilkaisemaan myös HundrEd.org -sivuja. HundrEdin toimintaa ja missiota esiteltiin Bettissä heti keskiviikkona. Siellä on ja sinne tulee hyviä opetusalan innovaatioita Suomesta ja maailmalta. Jos kyseistä sivua ei olisi esitelty Bettissä, en olisi löytänyt sinne näin pian. Olen löytänyt sieltä jo monia mielenkiintoisia innovaatioita.
Kuva: Learn Live Seminars: FE & Skills:ssä Paul Clarken esitys VR, art and what comes next…
Bett Show 2017 on pitkälti koulumaailmaan sijoittuva messu, mutta sieltä saa paljon ideoita ja käytäntöjä, joita voi soveltaa koskemaan myös aikuisia. Suosittelen messuille menemistä edes yhdeksi päiväksi. Ensi vuonna Bett Show 2018 järjestetään 24.-27.1.2018.
Täällä on aikamoinen hulina ja ihmisiä on todella paljon. Nähtävää ja kuultavaa on myös enemmän kuin oikeastaan ehtisi nähdä ja kuunnella. Bett show 2017 on Lontoon ExCelissä. Nyt pitää mennä kuuntelemaan päivän ensimmäistä seminaaria.
Terveisin, Kaisa
P.S. Tarkoitus oli lisätä tähän kuvia, mutta iPad ottaa liian isoja kuvia joten niitä ei saa laitettua tähän blogiin ilman muokkausta. Pahoitteluni!
No nyt melkein kaikilla projektimme osallistujilla on bongauskohteet tiedossa – ja osalla on jo matkatkin varattuna – joten minulla on iloa & kunnia vihkiä käyttöön Bongaa parhaat pedagogiset ideat! -projektin blogi. (Jos et jo lukenut Tietoja blogista -kohtaa, niin tee se nyt! Siellä on esitetty projektimme pähkinänkuoressa.)
Projektin ensimmäinen osallistuja, Kaisa Salomaa Martinlaakson kirjastosta, lähtee aivan kohta Bettshow-konferenssiin Lontooseen, jonka kehutaan olevan maailman suurin koulutukseen liittyvä konferenssi. Bettin missio on ”bring together people, ideas, practices and technologies so that educators and learners can fulfil their potential”, joten sieltä löytyy varmasti paljon jännittäviä ideoita.
Maaliskuussa matkustavat Irene Mäentie Myyrmäen kirjastosta ja Paula Puustinen Hakunilan kirjastosta. Irene lähtee Malmössä sijaitsevaan Garaget-kirjastoon. Garaget on yhteisöllisyydestä tunnettu kirjasto, ja Irene perehtyy erityisesti osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitykseen tehtäessä aikuisten pedagogisia kirjastopalveluja monikulttuurisella alueella. Kiinnostavaa on myös vapaaehtoistoiminnan organisointi, sillä Garagetissa on paljon vapaaehtoisten pyörittämää toimintaa.
Paula suuntaa puolestaan eteläisessä Saksassa sijaitsevaan Nürnbergiin tutustumaan vapaaehtoisten ylläpitämiin, turvapaikanhakijoille tarkoitettuihin Asylothek-kirjastoihin. Paula tutkii, mitä palveluita turvapaikanhakijoille tarjotaan, miten ne ovat onnistuneet, miten vapaaehtoiset ja asiakkaat sitoutetaan toimintaan jne. Asylothek-kirjastojen käytännöt voivat aivan hyvin olla sovellettavissa myös yleiseen kirjastoon.
Harri Pikka Tikkurilan kirjastosta matkustaa toukokuussa tutustumaan Odensen musiikkikirjastoon. Harri keskittyy aikuisten musapalveluihin liittyvien uusien ideoiden, toimintatapojen ja palvelujen tutkimiseen.
Martinlaakson kirjaston Maija Lehtolalle etsimme vielä sopivaa kirjastokohdetta Hollannista – tai jostakin toisesta kiinnostavasta kirjastomaasta.
Kesäkuussa Heidi Kuutti Lumon kirjastosta ja Lasse Pekkarinen pedagogisesta yksilöstä matkustavat Århusiin NextLibrary–konferenssiin. Tiedossa on paitsi ideoiden bongausta myös verkostoitumista, sillä NextLibraryssa kuhisee & pöhisee innostuneita kollegoita eri puolilta maailmaa. Århusilaiset määrittelevät epäkonferenssinsa näin: ”an international gathering of forward-thinking library professionals, innovators and decision-makers who are pushing boundaries and making changes that support learning in the 21st century”.
Ja elokuussa pedagogisten palveluiden päällikkö Liisa Nikkilä bongaa ideoita Puolan IFLA-konferenssissa, joka lienee suurimmalle osalle kirjastolaisista tuttu eikä sen enempää esittelyjä kaipaa.
Kaikki lähtijät raportoivat bongauksistaan tässä blogissa, joten tiedossa on erittäin kiinnostavia kirjoituksia! Pysykää kuulolla … ei kun näkyvillä… vai miten se sanonta nyt menikään. 😉
Klassikkosatujen tarinat ovat pääpiirteissään meille kaikille tuttuja. Ehkä juuri sen vuoksi ne tarjoavat kirjailijoille herkulliset lähtökohdat muotoilla saduista mitä erilaisempia versioita. Vuosittain 18.10. vietettävän Satupäivän innoittamana suosittelen kaikenikäiset tutustumaan esimerkiksi näihin tuoreisiin satumukaelmiin.
Jutun lopusta löytyy myös muutamia perinteisempiä satukokoelmia.
Tämä kertomuskokoelma sisältää kymmenen uudelleentulkittua satua. Uudelleenkäsittelyyn ovat päässeet mm. sellaiset klassikot, kuin Hannu ja Kerttu, Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Kaunotar ja hirviö.
Klassikkosatujen ainekset ovat kyllä tunnistettavissa, mutta Cunningham on luonut niistä taitavasti aivan uusia kertomuksia aikuisille lukijoille. Näissä herkullisissa, oivaltavissa ja useimmiten melko synkissä kertomuksissa hyvisten ja pahisten roolit eivät ole ollenkaan itsestäänselviä. Mielenkiintoinen on esimerkiksi Me hirviöt – kertomus, jossa Kaunotar lähtee hirviön luo saadakseen vaihtelua tylsään elämäänsä ja huomiota isältään. Pettymys onkin suuri, kun hirviö ei toimikaan hirviön lailla, eikä isä tulekaan pelastamaan tytärtään. Loppuratkaisua en kuitenkaan paljasta.
Cunningham käsittelee kertomuksissa tämän ajan ongelmia ja ilmiöitä satujen fantasialla höystettynä. Osassa kertomuksia tulkitaan uudelleen koko satu, osassa taas kerrotaan, mitä satuhahmojen elämässä tapahtuu sadun päättymisen jälkeen:
Veljistä kahdestoista on yleensä iltaisin tavattavissa jostakin kaupungin laitapuolen baarista – niiden asiakkaiksi huolitaan näet myös ihmisiä, jotka ovat vapautuneet kirouksestaan vain osittain tai eivät lainkaan. Baarissa istuskelee kolmesataa vuotta vanha nainen, joka ei taikakalan kanssa puhuessaan osannut ilmaista itseään riittävän tarkasti ja huomasi sitten huutavansa: ”Ei, hetkinen, minä tarkoitin sekä ikuista elämää että nuoruutta”, yllättäen tyhjenneen meren aalloille. (Villijoutsenet, s.19)
Kertomuksia höystää Yuko Shimizun tyylikäs, satuteemaan sopiva mustavalkoinen kuvitus.
Moni muistaa ehkä sadun Hamelnin pillipiiparista. Alkuperäisessä sadussa pillipiipari saapuu rottien valloittamaan kaupunkiin ja ajaa rotat pois pilliään soittamalla. Mutta kun kaupunkilaiset eivät olekaan halukkaita maksamaan piiparille sovittua korvausta, kostaa hän lumoamalla soitollaan kaupungin lapset, johdattamalla heidät pois ja sulkemalla heidät vuoren sisään.
Russell Brandin kirjoittamassa ja Chris Riddellin kuvittamassa versiossa Hamelnin asukkaat ovat omahyväisiä ja ilkeitä eivätkä suvaitse keskuudessaan mitään tai ketään poikkeavaa. Ainoa positiivinen poikkeus inhottavien kaupunkilaisten joukossa on jalkapuoli ja kiusattu poika nimeltään Sam, joka seuraa sivusta kaupunkilaisten hullutuksia. Kun anarkistinen rottajengi sitten iskee kaupunkiin kesken vuotuista ”Hamelnin Hemaisevin Kersa” – kilpailua, ajautuu kaupunki hetkessä kaaokseen.
Ne olivat kissan kokoisia eivätkä ne pelänneet mitään. Ne olivat rasvaisia ja liukkaita, niillä oli silmälaput ja stiletit ja ne osasivat halutessaan ampua sarjatulella pyllykuulia.
Russell Brand ja Chris Riddell (kuvitus): Hamelnin pillipiipari – kirjan kuvitusta.
Rotat pistävät ranttaliksi, riehuvat ja rellestävät. Kaupunki on epätoivon vallassa ja juuri silloin paikalle putkahtaa salaperäinen leimusilmäinen pillipiipari, joka lupaa ajaa tuholaiset tiehensä. Hamelnilaiset tietysti vieroksuvat outoa ilmestystä, mutta uskovat lopulta piiparia ja lupaavat vielä vaivanpalkaksi piiparin pyytämän säkillisen kultaa ja voileivän.
Leimusilmäisellä piiparilla ei ollut pienintäkään voileivän tai kullan tarvetta, sillä hän eli korkeamman lain mukaan. Hän oli pillinsä kautta yhteydessä salaiseen asiaan, salaisuuteen, joka piileksii mielemme hiljaisuudessa. Kuulemme sen kuiskivan kun olemme tyyniä, kun meitä ei täytä himo karkkiin tai huomioon tai muuhun roskaan.
Russell Brand ja Chris Riddell (kuvitus): Hamelnin pillipiipari – kirjan kuvitusta.
Pillipiipari ryhtyy soittamaan maagista musiikkiaan ja saa ajettua rotat pois. Pillipiiparin palatessa pyytämään palkkiotaan, pormestari ei tietenkään halua luopua kaupungin rahoista ja piipari kostaa. Kuten alkuperäisessä sadussa, tässäkin versiossa kaupunkilaiset ottavat lopulta opikseen.
Russell Brand on tullut kotimassaan tutuksi paitsi koomikkona ja näyttelijänä, myös yhteiskunnallisten asioiden esillenostajana. Hänen näkemyksiään reilummasta yhteiskunnasta voi lukea tänä vuonna suomeksi ilmestyneestä teoksesta Vallankumous (Sammakko). Myös Hamelnin pillipiiparissa on syvällisempi ulottuvuus ja paikoitellen Brand suorastaan julistaa sanomaansa. Riddellin kuvitus luo merkittävän osan kirjan viehätyksestä. Se on kerrassaan herkullinen karrikoituine ihmishahmoineen ja kammottavine anarkistirottineen. Riddell on tullut tutuksi mm. Ada Gootti kirjojen kirjoittajana ja kuvittajana.
Kirjan ronski kirjoitus- ja kuvitustyyli sekä lukuisat viitteet erilaisiin nykypäivän ilmiöihin kyllä riemastuttivat minua. Uskoisin, että kirjan tyyli vetoaa aikuisten ohella isompiin lapsiin ja nuoriin, mutta mikään pienten lasten kirja tämä ei ole.
Nuorille suunnatussa kirjasarjassa kerrotaan prinsessasatujen pahisten tarinat. Kuinka Lumikin äitipuolesta tuli ilkeä ja pahansuopa kuningatar? Kuinka prinssistä tuli hirviö, johon Kaunotar loppujen lopuksi rakastuu? Entä mikä ajoi Pieni merenneito -sadusta tutun merinoita Ursulan kateuden syövereihin?
Andrei Huhtala (skrivaus) ja Sanna Mander (artsu): Punis – snadisti kuumottava stoori (Schildts & Söderströms, 2015)
Punahilkka-satu stadin slangille käännettynä: ”Punis-friidu dallailee semisynkäs skutsis sen gamlan ja klesan bulimutsin luo, ku vastaan tepastelee übersniikki Sussari. Sussari alkaa froogaa. Punis heittää et se on stikkaamas baakkelssii bulimutsilleen.”
Jukka Itkonen: Sorsa norsun räätälinä (Otava 2008)
Hulvattomassa satukokoelmassa vanhat sadut on pistetty mullin mallin. Tämä kirja kestää aikaa ja sadut jaksavat naurattaa isompaakin lukijaa.
Perinteisiä satukokoelmia
Hans Christian Andersenin satuja (Gummerus, 2016)
Tuoreessa kokoelmassa on sadut Pieni merenneito, Keisarin uudet vaatteet, Ruma ankanpoikanen, Kuusen tarina, Lumikuningatar, Satakieli, Prinsessa ja herne sekä Vakaa tinasotilas.
Otavan suuri satukirja (valikoinut ja kertonut Mary Hoffman ja kuvittanut Anna Currey, Otava 2016) Raikkaasti kuvitettu tuhti satukokoelma on ilmestynyt ensimmäisen kerran v. 2001.
Tyttöjen oma satukirja (Kids.fi, 2016)
Kymmenessä tutussa sadussa seikkailevat prinsessat, prinssit, tontut ja keijukaiset. Kirja on julkaistu aiemmin nimellä Suuri satukirja tytöille.
Suomen lasten iltasadut (toimittaneet Laila Hirvisaari ja Anja Salokannel ja kuvittanut Emmi Jormalainen, Otava 2015)
Noin neljänkymmenen sadun joukossa on Andersenin ja Grimmin satujen lisäksi eläinsatuja meiltä ja muualta.
Anni Swan ja Riikka Jäntti (kuvitus): Jänis Vemmelsäären seikkailuja (WSOY, 2015) Satukuningatar Anni Swanin eläinsaduissa Jänis Vemmelsääri huijaa milloin Kettu Repolaista, milloin Susi Hukkasta.
Hanne-Luise Danielsen (päätoimittaja): Elämän etsintä avaruudesta (Bonnier Publications International AS, 2016)
Onko avaruudessa elämää? Kirjassa seurataan miten tutkijat yrittävät löytää elämän merkkejä universumista.
Matts Andersén: Kun taivas putoaa – miljoonien vuosien törmäykset, milloin seuraava? (Reuna, 2016)
Mitä tapahtuisi, jos lähitulevaisuudessa iso asteroidi törmäisi maapalloon? Maapallolla tunnetaan lähes parisataa meteoriittikraatteria, joista 11 sijaitsee Suomessa. Kirjan lähtökohta on Suomen länsirannikolla Vaasan edustalla sijaitseva meteoriittikraatteri Söderfjärden.
Janna Levin: Mustan aukon blues ja muita ääniä ulkoavaruudesta (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2016)
Albert Einstein ennusti gravitaatioaaltojen olemassaolon jo sata vuotta sitten, mutta ne pystyttiin havaitsemaan vasta helmikuussa 2016. Kirjassa kerrotaan elävästi vuosikymmeniä kestäneestä gravitaatioaaltojen etsinnästä.
Heikki Oja: Galaksit (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2015)
Uusinta tietoa galaksien ja kosmologian tutkimuksesta palkitulta tietokirjailijalta.
5 x avaruuden ihmeitä helposti ja hauskasti
Ruth Martin ja Allan Sanders (kuv.): Avaruuden ihmeet (Tactic, 2016)
Pienet tutkijat – sarjaan kuuluva tietokirja+kuvakirja houkuttelee tutustumaan avaruuden ihmeisiin.
Peter Bently ja Louise Conway (kuvitus): Avaruussukkula syöksyy matkaan (Mäkelä, 2016)
Täyttä vauhtia – kuvakirjasarjaan kuuluvassa kirjassa komentaja Maisalla miehistöineen on tärkeä tehtävä.
Markus Majaluoma: Hulda ja Jalmari avaruustiedemiehinä (Kvaliti, 2016)
Kuudennessa Hulda ja Jalmari – kuvakirjassa parivaljakko löytää kirpputorilta kaukoputken. Löytävätköhän he avaruudesta elämää?
Markus Hotakainen: Avaruus – tähtitaivaan ihmeitä selkokielellä (Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto, 2015) Avaruutta, tähtiä, aurinkokuntaa ja avaruustutkimusta esittelevä selkokielinen tietokirja sopii monen ikäisille lukijoille.
Tuukka Perhoniemi ja Juhani Anttila (kuvat): Popin ja Pikkukarhun avaruusmatka (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2014) Popi tutustuu aurinkokuntaan taivaalta pudonneen Pikkukarhun kanssa. Tutuksi tulevat niin tähtikuviot kuin planeetatkin.
5 x tuoretta scifiä
Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat (Gummerus, 2016)
Taiturimainen ja mielikuvituksekas kokoelma tieteis- ja fantasianovelleja, jotka ammentavat sekä teknologiasta että suomalaisesta mytologiasta.
Shimo Suntila: Tähtiviima – novelleja (Osuuskumma, 2016)
Näiden tieteisnovellien lähtökohtana on avaruuden valtavuus ja ihmisen pienuus.
Juha-Pekka Koskinen: Luciferin oppipojat (WSOY, 2016)
Tieteisromaanissa kapteeni Gabriel Bonhomme XIV miehistöineen lentää Olympos-planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapinan. Matkasta tulee kaikkea muuta kuin rutiinikeikka.
Timo Parvela ja Björn Sortland ja Pasi Pitkänen (kuvitus): Kepler62 – Kirja neljä: pioneerit (WSOY, ilmestyy lokakuussa)
Jo neljänteen osaan ehtinyt huikean jännittävä avaruusseikkailusarja kouluikäisille. Neljännessä osassa joukko lapsia lähetetään tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa. Kannattaa lukea Kepler62-sarjan edeltävät osat ensin!
Lauantaina 17.9. Vantaan kirjastoissa vietetään lasten päivää. Päivän teemana on tänä vuonna avarakatseisuus ja mottona ”Kaikki eläimet ovat ystäviä keskenään”. Erilaisuus ja ystävyys sekä tunteet ja vuorovaikutustaidot ovat monien syksyn lastenkirjojen kantavia teemoja. Näitä kirjoja voi käyttää myös johdantona aikuisten ja lasten välisille keskusteluille päivähoidossa tai kotona.
Piki on innoissaan ja jännittynyt, koska se on lähdössä ensimmäistä kertaa metsässä olevaan majaan leikkimään uusien kavereiden kanssa. Se on pukenut päälleen hienon salamasankariasun, jonka Iso on sille tehnyt. Mutta kuinka ollakaan, majan ovi ei aukeakaan Pikille, sillä porukan pisin otus, ”ylipomo”, ei halua päästää Pikiä mukaan leikkeihin:
– Pyjamapellejä ei sisään päästetä, se sanoi ja paukautti oven kiinni.
Muut katsoivat pisintä hämmästyneinä, mutta kukaan ei sanonut mitään. Pipopäinen vain tirskahti hermostuneesti.
Kuvakirja kertoo siitä, millaista on kun toiset lapset eivät ota mukaan leikkeihin ja miltä tuntuu kun oikein harmittaa, suututtaa, kiukuttaa tai kun on oikein hyvä mieli. Erilaiset tunteet tulevat pienelle kuulijalle tutuiksi Pikin kokemusten kautta. Samalla sekä lapsi että aikuinen oppivat keinoja selvitä tunnemylläköistä eteenpäin.
– Et sinä ole tyhmä, Piki kuiskasi ja työnsi kuononsa Ison lämpimän turkin uumeniin. Pikiä nolotti.
Iso halasi Pikiä tiukasti.
– Minä en olisi saanut suuttua niin kovasti. Mutta minullekin oli tullut paha mieli, Iso selitti.
Piki-kuvakirja on syntynyt osana Pienten lasten kiusaamisen ehkäisyhanketta (PIKI). Tunnekasvatuksen lisäksi kirjassa opitaankin tärkeitä vuorovaikutustaitoja: miten tutustutaan uusiin lapsiin, millainen on hyvä kaveri ja millainen taas ei. Katri Kirkkopellon upea kuvitus tukee hienosti kirjan vaihtuvia tunnelmia. Opaskirja Mun ja sun juttu (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto ja Laura Repo) syventää kuvakirjan teemoja ja tarjoaa käytännön työkaluja kasvatuksen ammattilaisille.
Richard Jones (kuv.) ja Libby Walden (teksti): Tunteet (Lasten Keskus, 2016)
Tämä runollinen kuvakirja on kaunis kuin koru. Eri tunnetiloja havainnollistetaan kirjan aukeamilla kuvien, värien ja riimiteltyjen tekstien avulla:
Olen vihainen
Syvällä pinnan alla tulipätsi pulppuaa,
räiskyvää sulaa magmaa ympärilleen valuttaa.
Jenni Erkintalo: Millainen minä (Etana editions 2016) Tässä yksinkertaisessa kuvakirjassa lapsi pääsee pohtimaan eri tunnetiloja ja ilmeitä. Miltä näytän, kun olen iloinen? Miltä näytän kun olen vihainen?
Sanna Karlström, Marika Maijala (kuv.): Siilin laulu (S&S 2016, ilmestyy syyskuussa) Herkkävireinen kuvakirja pienen pojan tunteista, menetyksestä ja elämän jatkumisesta.
Anna Härmälä: Suruposki (S&S 2016, ilmestyy syyskuussa)
Suruposken isoäiti on kuollut, ja Suruposki kaipaa häntä valtavasti. Kun isoäidin asuntoon muuttaa uusi perhe, pikku hamsteri poimii poskensa täyteen muistoja.
Kirjoja ystävyydestä, erilaisuudesta ja kiusaamisesta
Miikka Pörsti: Kaikkien juhla (Tammi 2016, kuvitus: Marika Maijala)
Miikka Pörstin esikoisteos on lasten romaani, jonka satiiri antaa aika osuvan kuvan nyky-Suomesta. Ennakkoluuloja, kateutta, kiusaamista ja ystävyyssuhteita käsittelevä kirja on hyvin ajankohtainen.
Kirja kertoo 8-vuotiaasta Kettu-Petteristä, joka on nimensä veroinen kettumainen poika. Kettu tekee jatkuvasti kepposia, nimittelee muita ja myös vähän kiusaa. Kettu on mielestään kaveriremminsä pomo. Kaikki muuttuu, kun rivitaloon muuttaa uusi irakilaistaustainen perhe. Mukana muuttaa myös perheen poika Muhis eli Muhammed, joka on Ketun mielestä jotenkin toooosi outo – puhuuhan Muhis oudolla murteella (=Salon murteella) ja osaa pomputella jalkapalloa paremmin kuin kukaan muu. Lisäksi Muhis tuntuu olevan kaikkien kaveri, mikä tietysti harmittaa Kettua vielä lisää. Keinoja kaihtamatta Kettu yrittää saada kavereiden huomion kääntymään takaisin itseensä.
Vaikka Kettu-Petteri on suoraan sanottuna aika kamala kakara, minua ilahdutti Pörstin suora, aito ja hauska tyyli, jolla hän kuvaa Kettu-Petterin sielunelämää:
Aamulla Kettu-Petteri herää ja tekee ensi töikseen kolttosen, sillä uni on pyyhkinyt edellispäivän kolttoskiintiön tyhjäksi. Hän menee vessaan ja nostaa kannen. Sitten hän pissaa. Mutta hän pissaa puolet ohi pöntöstä kylpyhuoneen lattialle.
Ei vahingossa, vaan koska siltä sattuu sillä hetkellä tuntumaan. (s. 16)
Täältä voi lukea, miten tarina Kettu-Petteristä on saanut alkunsa.
Katri Tapola ja Sanna Pelliccioni: Toiveretki (Myllylahti 2016) Toiveretki on kuvakirja kolmen ystävyksen syksyisestä metsäretkestä. Pieni prinssisatu ja Pieni prinsessasatu – kirjoista tuttu Kaisa-prinsessa ja prinssiystävät Pauli ja Salama leikkivät, keräävät metsän antimia ja toivovat toisilleen mukavia asioita. Avarakatseisuuden puolesta puhuva kirja avautuu myös näyttelynä Taidetalo Pessissä 26.9.–27.10.2016. Moniaistisessa näyttelyssä lapset pääsevät esimerkiksi käymään ruusutarhassa, metsälammella, beduiiniteltassa ja lukunurkassa.
Ystävyyttä ja erilaisuutta käsittelevien lastenkirjojen vankkumattomia klassikkoja ovat Pekka Töpöhäntä – kirjat. Töpöhännän seikkailuja on alettu viime vuonna julkaista uusina kuvakirjoina ja paksulehtisinä katselukirjoina. Åsa ja Michael Rönnin kirjoittamat seikkailut pohjautuvat alkuperäisiin Gösta Knutssonin tarinoihin. Ingrid Flygaren tekemät kuvitukset perustuvat Jan Gissbergin Pekka Töpöhäntä – elokuvista tuttuun alkuperäiskuvitukseen:
Jeanne Willis ja Tony Ross: Pukkien pikku pila (Mäkelä 2016)
Kili Pukkinen löytää kännykän ja pitää sen salaa itsellään. Naapurin Vilpertin kanssa Kili alkaa näpsiä kuvia ja soitella pilasoittoja. Trolli Peikkolakin joutuu kaksikon kurjan pilanteon uhriksi. Hyvin ajankohtainen kuvakirja kännykän ja somemaailman käyttäytymissäännöistä. Kirja on esitelty Luetaanko tämä? – blogissa.
Axel Scheffler: Uusi ystävä ja muut Pete ja Pulmu – kirjat (Mäkelä 2016) Pienille lapsille suunnatun Pete ja Pulmu – sarjan uusimmassa kirjassa ystävykset saavat uuden leikkikaverin.
Ingrid Flygare: Liian pieni Putti ja Putti ja uusi ystävä (Tammi 2016)
Shetlanninponi Putti tuntee olonsa joskus liian pieneksi isojen hevosystäviensä seurassa.
Hannu Hirvonen ja Virpi Penna (kuv.): Pullopostia tietenkin ja Päivä pulkassa (Karisto) Ystävykset Mäyräkoira Eerik Eerikinpoika, kukkaishevonen Reima, pässi Päkä ja Alli Huuppanen seikkailevat näissä valloittavissa ystävyyttä käsittelevissä kirjoissa.
Pirkko Harainen ja Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo (Mäkelä 2016) Hiljainen Empo joutuukin yllättäen olemaan puheliaan ystävänsä apuna, kun tämä on menettänyt äänensä. Empo huomaa, että katsomalla asioita toisesta näkökulmasta oppii ymmärtämään muita ja itseään paremmin.
Schoumburg, Andrea: Erilaiset ystävät (Mäkelä 2016)
Orava tykkää tammenterhoista ja kiipeilemisestä, lintu tykkää madoista ja lentämisestä. Erilaisuudesta huolimatta oravasta ja linnusta tulee parhaat ystävät.
Jessica Walton ja Dougal MacPherson (kuv.): Olen ystäväsi aina – tarina rohkeudesta ja rakkaudesta (Otava 2016)
Erkki-nalle haluaakin olla Elli-nalle, mutta ei oikein uskaltaisi kertoa sitä Tuomas-pojalle. Koskettava kuvakirja rajattomasta ystävyydestä.
Mila Teräs ja Ilona Partanen (kuv.): Aurinkolinnut (Karisto, ilmestyy syyskuussa) Runollinen kuvakirja yksinäisyydestä, ystävyydestä ja ennakkoluulojen voittamisesta.
Elina Hirvonen ja Ville Tietäväinen (kuv.): Näkymätön (Lasten Keskus 2016, ilmestyy syyskuussa)
Palkittu tekijäkaksikko tarttuu tässä kuvakirjassa ajankohtaiseen aiheeseen: ulkopuolisuuden tunteeseen ja kiusaamiseen.
Syyskuu 2015, laatikon mallinen pikkukirjasto Länsimäessä, rähjäisen Siwan naapurissa. Kukaan ei puhu, kukaan ei välttämättä kuuntelisikaan. Ihmiset täällä haluavat olla rauhassa. Kalju mies aukaisee nuorten huoneen lasioven. Huoneen nimi on Zoom, vaikka sen ainoat kamerat sijaitsevat katossa, eikä niitä pääse edes käyttämään. Tietokoneita, sipsin murusia, äänenmurrosta. Graffitin yritys valkealla tiiliseinällä.
–Moi! Mitäs miehet? (seisahtunut hiljaisuus, tuijotusta) –Mä oon Teemu. –Ootsä täällä työharjoittelussa? –Ööö.. tavallaan oon! –Onks sulla vaimoja? –Ei mulla ole vaimoja. Kaksi lasta on. –Ootsä rasisti? –En oo rasisti. Olen pianisti.
Kuusi pitkäraajaista teinipoikaa uppoutuu yhden puhelimen näyttöön. Keskustelu on näköjään päättynyt. Somalia, Marokko, Pakistan, Albania, Kosovo, Suomi. Pojat kasvavat kaikkialla kuin toukat perhosiksi, mutta vauhdin kehitys meneekin toisin päin: ensin on nauru, kirmaus ja jalkapallo, sitten hämmennys, raukeus ja tietokone – minkä jälkeen onkin jo ne pitkät raajat ja joitakin kaljuja aikuisia ympärillä, joilla on aina jokin projekti meneillään ja sitten ne häipyvät, kuka minnekin. Mutta miksi ne tulevat tänne Zoomiin? Mitä toikin äijä musta haluaa?
Huhtikuu 2016, Länsimäki. Kalju mies aukaisee saman lasioven ja alkaa heti soittaa sähköpianolla. Kappale ei ole tuttu, koska se on improvisaatiota. Pitkäraajaiset pojat pomppaavat sohvalta mukaan soittamaan controllerilla. Pisin heistä alkaa räpätä freestylea. Tässä vaiheessa tytötkin käyvät kääntymässä. Päivittäinen kuvio on toistunut jo yli puolen vuoden ajan. Kysymyksiä ei ole, on vain heti-tekemistä ja koko tämä improvisoitu leikkitodellisuus, jossa kukaan ei yritä.
Seuraava päivä. Utuinen Kelluntamusiikki leijuu Zoomissa. Sen voi ihan hyvin kuulla, vaikka sitä voi olla vaikeampi huomata. Pojat pelaavat koneilla. Kolmannen tunnin kohdalla ajattomuuden rikkoo teinin varovainen toivomus: –Hei, voisitsä soittaa jotain ammattimaisempaa?
Seuraava päivä. Tasainen pulssi, lisää epäloogisia harmonioita, mihinkään johtamatonta sointumattoa. Räppiä, testosteronia, kulttuurienvälistä nokittelua. Mutsis on, siskos on. Aina joku tönii. Abdi haluaa tuottajaksi ja yhdessä syvennymme beatin syntyyn.
–Voisko musta oikeesti tulla tuottaja? –Ihan varmasti voi! –Siis oikeesti? Onks tää biitti sun mielestä hyvä? –Sehän on loistava. Nyt soitetaan yks tunti sen päälle!
Elokuu 2016, Columbus, Ohio. Kirjastoalan kattojärjestön konferenssi IFLA. On aika esitellä tuoreita käytäntöjä. What? Siis Suomessa improvisoidaan musiikkia kirjastossa? Kansainvälinen yleisö supisee kun vihreä lelupiano kaivetaan esiin. Salin täyttää epäjohdonmukainen humppa.
Syyskuu 2016, Tikkurila. Kirpeä aamuaurinko kiipeää I-junan ikkunaan. Miestä hymyilyttää. Länsimäestä alkanut pilottikokeilu onnistui yli odotusten, nyt testikenttä laajenee. Valtava Kekkosen aikainen tiski irtosi jo Tikkurilan kirjaston musa- ja mediaosaston lattiasta, mutta näkyvämpi muutos roikkuu ilmassa: musapallerot, karaoke, suuntaava äänentoisto, soundiboksi, liukuvat Kelluntamusiikkipajat, lava…
Kovaäänistä hykertelyä. Musa- ja mediaosastomme uudistuu kunnolla!
Teemu Kide
Leikkijä, osa Tikkurilan musa- ja mediaosaston uudistamistiimiä
teemu.kide@vantaa.fi
Tomas Ledinin iloisen letkeä Sommaren är kort muistuttaa meitä siitä, että kesästä kannattaa nauttia kun sitä vielä riittää. Useat ovat jo joutuneet palaamaan takaisin työpaikailleen, sillä yli kolmannes suomalaista lomailee heinäkuussa. Olo voi aluksi olla haikea, mutta parissa viikossa rytmi yleensä palautuu tavanomaiseen ja työstä voi taas nauttia. Kesälomalla viipyilevää mieltä voisi helliä ajatuksia herättävillä esseekokoelmilla tai vinkeillä, joilla arkielämän laatua ja työssä jaksamista voi parantaa.
Tommi Melenderin omista ajatuksista, kokemuksista ja laajasti kaunokirjallisuudesta ammentavat esseet kritisoivat aikamme onnellisuusteollisuutta. Melenderin mukaan itsetutkiskelun ei tarvitse olla narsistista sisäänpäin kääntymistä, vaan omakohtainen voi olla yleispätevääkin. Helena Miettisen arvio kirjasta Savon Sanomissa.
Nimimerkillä bell hooks kirjoittava amerikkalainen Gloria Jean Watkins on feministi ja sosiologi. Bell hooks lähestyy rakkauden teemaa omista lähtökohdistaan käsin, mutta tarkastelee aihetta myös edustamiensa tieteenalojen näkökulmasta. Bell hooksin laajasta tuotannosta on aiemmin suomennettu Vapauttava kasvatus (Kansanvalistusseura 2007). Anna Pöysän arvio Rakkaus muuttaa kaiken -teoksesta Image –lehden blogissa.
Esseekokoelmansa alkulehdillä kirjailija toteaa, että teoksen laajaa aihepiiriä yhdistävä teema on se mitä merkitsee olla ihminen. Esseet ovat syntyneet kuuden vuoden aikana. Hustved kertoo halunneensa hyödyntää teksteissään monien eri opinalojen oivalluksia, sillä ihmisen todellisuus on liian monimutkainen selitettäväksi yhdellä teoreettisella mallilla. Kaisa Järvelän kirja-arvio teoksesta Aamulehdessä.
Hidasta elämää – hyvinvointisivuston perustajan ja hyvinvointikouluttaja Sanna Wikströmin teoksesta Hyvän elämän reseptit on tullut jo toinen laajennettu painos. Kustantajan mukaan kirja ”sisältää kirjoituksia tavallisesta arjesta ja sen oivalluksista, jotka ottavat lukijansa lempeästi mukaan makustelemaan omaa elämää, sen karvaita kohtia ja makeimpia hetkiä”.
Työhyvinvointiin perehtyneiden terveydenhuollon ammattilaisten opas parempaan elämään. Kirja rakentuu tutkimustiedon ja kirjoittajien pitkän kokemuksen varaan. Lukija voi poimia teoksesta itseään kiinnostavia teemoja:
Opas hyvän elämän rakentamiseen
Haasteina hyvän elämän polulla
Hyvä elämä – hyvinvointia, onnellisuutta ja kukoistusta
Vahvuudet
Mindfulness voimanlähteenä
Itsemyötätunto
Resilienssi eli vaikeuksista selviämisen kyky
Kirjan harjoitusten avulla voi aktiivisesti auttaa itseään voimaan paremmin. Kirja on uudistettu laitos samojen tekijöiden aiemmin ilmestyneestä Voimavarat käyttöön -teoksesta.
Karita Palomäki on psykofyysinen fysioterapeutti ja Juha Siira kipupsykologi ja psykoterapeutti. Kehon viisaat viestit auttaa lukijaa ymmärtämään ja kuuntelemaan oman kehon viestejä stressaavassa maailmassamme. Kirjan esipuheessa tekijät suosittelevat, että teosta luetaan kolmannesta luvusta alkaen järjestyksessä, sillä ”luvusta käynnistyy prosessinomainen, etenevä polku”. Kirjan sisältö:
Ruotsalaisen pariskunnan omiin kokemuksiin perustuva opas kaikille stressistä ja murehtimisesta kärsiville. Lainaus kirjan esipuheesta: ”Kunpa meillä olisi ollut tämä kirja, kun meillä meni huonosti! Nyt se on tässä! Toivomme, että siitä on apua monille ihmisille, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin me olimme: emme ymmärtäneet, että meidän oli pakko nousta ylös ja miettiä, mitä meille oli oikeastaan tapahtumassa.”
Keskiviikkona 27.7. vietettävän Unikeonpäivän kunniaksi Summertime kappale johdattelee viikon aiheeseen: uni ja unettomuus. Summertimen ovat levyttäneet monet tunnetut artistit. Erilaisia versioihin voi tutustua vaikkapa The song ”Summertime” sivustolle koottujen linkkien avulla. Slideshowssa esitellään Summertime kappaletta lyhyesti. Kirjavinkkeissä tietoa unesta ja unettomuudesta.
Leikkimielisessä tapahtumassa valitaan vuoden unikeko, joka perinteen mukaan nimitetään tehtäväänsä heittämällä hänet veteen.
Kun uni ei tule
Unettomuus on suomalaisten moderni kansantauti. Tilapäisiä uniongelmia on monen aikuisen elämässä, mutta noin 10-15 prosenttia suomalaisista kärsii unettomuudesta kroonisesti. Unen tarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta keskimäärin tarvitsemme 7-8 tunnin yöunet ollaksemme toimintakykyisiä ja virkeitä.
Kevyessä unessa ihminen on valveen ja unen välimaastossa – hän torkkuu. Syvässä unessa aivot ja elimistö nukkuvat ja ihmisen elimistö palautuu fyysisestä rasituksesta. REM-unen aikana nähdään suurin osa unista, mutta silloin tapahtuu myös oppimista ja mieleen painamista.
Lapsiperheessä hyvä yöunen eteen täytyy tehdä määrätietoista työtä jo vauvan ensimmäisistä viikoista alkaen. Helsinkiläinen kustannustoimittaja Laura Andersson on tutustunut univaikeuksiin omien kokemustensa, alan kirjallisuuden ja uniasiantuntijoiden kautta. Kirjan tietoja kootessaan hän havaitsi, että tiedon hakeminen Suomen ulkopuolelta on hyödyllistä. Monet vauvat, jotka nukkuivat yhtenäisiä yöunia, asuivat muualla kuin Suomessa. Kirjan käytännöllisten neuvojen avulla voi valvomiskierrettä lähteä katkaisemaan.
Kotilieden päätoimittajana pitkään työskennellyt journalisti Leeni Peltonen kirjoittaa unettomuudesta asiantuntevasti. Kirjassa on paljon tietoa unettomuuden syistä ja hoidosta. Asiatiedot on koottu näppärästi tietoiskuiksi lukujen loppuun. Lukijan kannalta merkittävää ovat myös Leeni Peltosen omat kokemukset. Koko ikänsä unettomuudesta kärsineenä hän haluaa tarinallaan antaa toivoa kohtalotovereilleen: nukkumaan voi oppia aikuisenakin. Leeni Peltosen tarina on kuin jännittävä salapoliisikertomus, jonka lopussa syylliset paljastuvat. Unettomuudesta ei ehkä pääse eroon helpoilla konsteilla, mutta lohdullista on se, että unenlaatua voi parantaa.
Kahden lapsen äiti ja tiedottaja Hanna Lehtonen kertoo uupumuksesta ja unettomuudesta oman selviytymistarinansa. Kotivinkki -lehden haastattelussa ” Suoritin äitiyttä niin että romahdin” hän kertoo kirjansa taustalla olleesta elämäntilanteesta.
Laura Ertimon kirjoittamassa ja Satu Kontisen kuvittamassa lasten tietokirjassa kerrotaan hauskasti yöstä ja nukkumisesta. Mustavalkoinen kuvitus on upea ja miellyttää myös aikuisen silmää! Arja Kivipellon arvio kirjasta Helsingin Sanomissa.
Pää tyynyyn! on Jory Johnin viehättävä ja viihdyttävä tarina väsyneestä karhusta, joka ei pääse nukkumaan. Naapurin pirteä ja seuraa vailla olevan ankka häiritsee häntä juuri silloin kun hän on nukahtamaisillaan. Benji Davisin pelkistetyssä kuvituksessa on käytetty harkittua ja rajattua väripalettia. Suomennoksen on tehnyt Roope Lipasti. Vähän tekstiä sisältävä kuvakirja voisi toimia vaikkapa iltasatuna. Nukkumisen tärkeys havainnollistetaan lapselle: unta vaille jäänyt karhu muuttuu äreäksi.
