Tikkurilan kirjaston pihalla kasvaa komea hopeapaju, jota kelpaa halailla. kuva: Dani Rönnqvist

Tällä viikolla on vietetty ensimmäistä kertaa Puunhalausviikkoa ja lauantaina 27.8. vietetään myös Suomen luonnon päivää.

Puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Halatessa mieli ja keho rentoutuvat ja aistit heräävät. (Vihervuosi)

Puiden ympäröimänä

Ympärilläni on aika paljon puita, vaikka asun ihan tavallisessa suomalaisessa lähiössä pääkaupunkiseudulla, kuten moni muukin suomalainen. Kotini ikkunoista voin ihastella haavan lehtien liplatusta sekä mäntyjä, joiden oksilla oravat juoksentelevat. Vähän kauempana olevassa metsikössä näen lisäksi koivuja, pihlajia ja kuusia. Lisäksi pihallani on omenapuu ja läheistä puistoa kaunistavat koristeelliset kirsikkapuut. Halutessani voin kävellä tai pyöräillä metsään marjastamaan tai sienestämään. Olohuoneeni ikkunoitakin koristavat lehtikuvioiset verhot. Puut ja metsät ovat minulle läheisiä monella tavalla ja uskoisin etten ole tässä suhteessa kovin poikkeuksellinen suomalainen.

Suomen pinta-alasta metsiä on liki 75% (Metsäyhdistys) ja metsistä on tehty niin tietokirjoja kuin dokumenttielokuviakin, mutta pelkästään puut saavat harvemmin huomiota osakseen. Onkin hienoa, että kasvitieteilijä Seppo Vuokko on tarttunut aiheeseen kirjassaan Latva pilviä piirtää (Maahenki, 2016). Vuokko käsittelee aihettaan monipuolisesti ja kattavasti maallikolle ymmärrettävällä tavalla. Kirjasta huokuu se, että aihe on tekijälleen rakas. Lukija pääsee tutustumaan esimerkiksi siihen miten puut ovat evoluution saatossa kehittyneet, mistä yksittäinen puu koostuu ja mitä se tarvitsee elääkseen, sekä siihen miten puut viestivät keskenään. Kirja osoittaa, että puu on mitä kiehtovin elävä olento, joka on monin tavoin vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Puu tarjoaa asuinpaikkoja, suojaa ja ruokaa valtavalle määrälle eri eliölajeja. Juuristolla, rungolla ja latvuksella on kullakin omanlaisensa kumppanit, ja näillä taas omat seuralaisensa. Metsäluonnossa kaikki eliölajit ovat kytköksissä toisiinsa. Kiehtovaa!

Kirjasta selvisi sekin, että Suomen vanhin yhä elävä puumme on syntynyt v. 1227 tienoilla (s. 166)! Yllättävästi tämä puuvanhus ei ole samalla suurin puumme, vaikka niin voisi kuvitella. Yhtä kaikki, suurien ja vanhojen puiden juurella tulee toisinaan pohtineeksi, mitä kaikkea puuvanhus onkaan nähnyt elämänsä varrella…

Toinen uutuuskirja, Metsän salainen elämä (toimittaneet Eeva-Liisa Hallanaro, Saija Kuusela, Aino Juslén ja Terhi Ryttäri, Gaudeamus 2016) raottaa ovea niihin metsän kätköihin, joihin tavallinen tallaaja ei tule kurkanneeksi. Vaikka puut ovat metsän näkyvin osa, yhtä merkittävän osan muodostavat ne lukuisat huomaamattomat eliölajit, jotka pitävät majaansa puun eri osissa ja sen lähettyvillä. Alansa asiantuntijoiden rennolla otteella kirjoittamat asiatekstit tempaavat mukaansa tutustumaan esimerkiksi jalokuoriaisten hillittyyn charmiin ja pohtimaan sitä, kuka ymmärtäisi kirvoja. Tietolaatikot sekä hauskat sarjakuvat havainnollistavat asiasisältöä:

Seppo Leinosen kuvitusta kirjassa Metsän salainen elämä

Kummatkin teokset osoittavat, että metsäluonto on todella kiehtova syy-seuraus-suhteiden verkosto. Näin asian muotoilee Seppo Vuokko:

Verkostoituminen on talouselämässä taikasana, jonka kuvitellaan ratkaisevan kaikki ongelmat. Luonnossa verkostoituminen on ollut arkipäivää jo miljoonia vuosia. (Latva pilviä piirtää, s. 200)

Puiden tarinoita

Metsät ja suomalainen luonto ovat olleet ehtymätön innoituksen lähde lukuisille taiteilijoillemme niin musiikissa, kuvataiteissa kuin kaunokirjallisuudessakin. Nimenomaan puista kertovia kirjoja en keksinyt kovin montaa, mutta ainakin voin lämpimästi suositella Iiro Küttnerin kirjoittamaa ja Ville Tietäväisen kuvittamaa kirjasarjaa Puiden tarinoita:

Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä koskaan kokonaan ymmärrettäviksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti.

Olipa kerran prinssi, joka asui meren äärellä sijaitsevassa kylässä. Prinssin hartain toive on päästä purjehtimaan oikealla laivalla, mutta aavikon kuivassa hiekassa ei kasva puita, joista laivan voisi rakentaa. Hiekasta löytyy kuitenkin kyläläisten suuresti arvostamia meripihkan paloja merkkeinä muinoin alueella kasvaneista puista. Eräänä päivänä prinssi saa tilaisuuden toteuttaa unelmansa. Basaarikauppias myy kalliilla hinnalla hyväuskoiselle prinssille kolme siementä, jotka kauppiaan mukaan ovat peräisin itsestään maailmanpuusta.

Näistä lähtökohdista alkaa Puiden tarinoita – sarjan kolmas itsenäinen kirja Merenkulkija (Books North 2015). Sarjassa ovat ilmestyneet myös kirjat Puuseppä (2014) ja Ritari (2014). Tarinat muistuttavat perinteisiä satuja prinsseineen, ritareineen ja fantasiaelementteineen ja sopivatkin monen ikäisille lukijoille. Ehdottomasti myös aikuisille! Puiden tarinat kertovat meistä ihmisistä hyveinemme ja paheinemme sekä samalla myös ikiaikaisesta suhteestamme puihin ja luontoon muutenkin, usein haikean koskettavasti. Sekä kirjojen sisältö että niiden ulkoasu ovat iättömän tyylikkäitä. Viimeistä piirtoa myöten huoliteltu ulkoasu puhuttelee erityisesti aikuista lukijaa.

Puista ovat runoilleet monet nykyrunoilijoistamme. Moni muistaa esimerkiksi Risto Rasan hienot luontorunot. Runoilija on toimittanut myös kokoelman Hidas tanssi – mäntyrunoja (Maahenki 2012), joka sisältää sekä modernin runoutemme klassikoita että nuorten runoilijoidemme parhaimmistoa. Osa mäntyrunoista on tehty varta vasten kokoelmaa varten. Jouni Tossavaisen runoutta ovat puolestaan innoittaneet kuuset. Kuusikirjaan (Like 2008) runoilija on koonnut kuusirunojensa parhaimmiston puuaiheisten valokuvien kera. Teoksen jälkisanoissa Tossavainen pohtii nykyihmisen luontosuhdetta ja omia lähtökohtiaan kuusirunoilijana.

Että on kevyt, levätä

aikansa tässä

puun juuressa.

Ei kaadu päälle maailman reunat,

ihmepuu kantaa selässään

meidän kattoa.

Että voimapuulla

on kevyt

hyvä varjo. Tappaa se

itäpuu

pahan auringon silmän.

(Jouni Tossavainen: Kuusikirja, s. 118)

Lisää kirjallisuutta puista, metsistä ja metsien antimista

Seija A. Niemi: Koivu – Suomen kansallispuu (Minerva 2015)

Lauri Saaristo, Kalle Vanhatalo (toim.): Talousmetsien luonnonhoito – hyvän metsänhoidon suositukset: työopas (Metsäkustannus 2016)

Erkki Lähde: Suomalainen metsäsota – miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun (Into 2015)

Anneli Jussila (toim.): Turvapaikkoja elämälle – Luonnonperintösäätiön juhlakirja (Luonnonperintösäätiö 2015)

Pertti Salo & Ulla Salo: Metsiemme ruokasienet (Docendo 2016)

Lasse Kosonen: Sienenmetsästystä – tunnista parhaat ruokasienet (WSOY 2015)
(sienikirjoja löytyy kirjastoista paljon lisää)

Sinikka Piippo: Villivihannekset – terveyttä pihoilta, niityiltä ja metsistä (Minerva 2016)

Marjut Hjelt ja Jaana Aalto (kuvitus): Taikametsä – tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000)
Koko perheelle sopiva kirja suomalaisen kansanperinteen metsään, puihin, eläimiin ja kasveihin liittyvistä uskomuksista ja tavoista.

Tittamari Marttinen ja Marjo Nygård (kuvitus): Riemukas metsäretki (Mäkelä 2015)
Hauskasti riimitellyissä runoissa tutustutaan monenlaisiin sieniin sekä muihin metsän herkkuihin, ötököihin, eläimiin ja ilmiöihin.

kuva: Dani Rönnqvist