Ilmastokriisin ja koronan myötä eläinten oikeudet ovat vihdoin edistyneet hieman. Olemme sisäistäneet, että emme elä täällä yksin vaan eläinten kanssa symbioosissa.
Lastenkirjat tunnetusti pursuilevat suloisia eläimiä. Uudet eläintietokirjat ottavat hieman erilaisen näkökulman eläimiin ja luontoon. Kantavana teemana niissä on luonnon monimuotoisuuden […]
Suomessa olemme etuoikeutettuja, kun saamme nauttia puhtaasta hanavedestä, lukuisista järvistä, merestä, kiukaan löylyistä, sateesta, lumesta ja jäästä. Vesi on meille […]
Helmikuun 4. päivänä vietetään tämän vuoden ensimmäistä luonnon päivää teemalla Sukella talveen. Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan kuuluu myös kolme muuta […]
Vegaanihaasteesta on tullut iso ilmiö. Moni viettää parhaillaan tammikuuta syöden ja kokkaillen ruokaa ilman eläinperäisiä tuotteita. Kasvissyönnin ja erilaisten lihankorvikkeiden yleistymiselle […]
Viime vuonna julkaisin blogissa leikkimielisen listauksen uuden vuoden lupauksia ja niihin sopivia inspiroivia kirjoja. Tänä vuonna tarjolla on vastaavanlainen […]
Tällä viikolla on vietetty ensimmäistä kertaa Puunhalausviikkoa ja lauantaina 27.8. vietetään myös Suomen luonnon päivää. Puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan […]
Suomessa kun ollaan, lyhyestä kesästä pitää ottaa kaikki ilo irti. Kotimaamme on kesäisin pullollaan tapahtumia, festivaaleja ja monenlaisia tutustumiskohteita. Netti […]
Uimista, kavereiden kanssa leikkimistä, mökkeilyä, matkailua… Kesäpäivät hupenevat helposti monenlaisissa leikeissä ja puuhissa, mutta myös lukemiselle kannattaa jättää aikaa. Lukemalla […]