Tervehdys Tanskasta Next Library 2017 -konferenssista!

Next Library 2017 alkaa olla lopuillaan: meneillään on viimeinen päivä täällä Tanskan Aarhusissa. Sain matkaseuralaiseni Lassen kanssa varaslähdön kolmepäiväiseen konferenssiin jo sunnuntaina, kun kävimme vierailemassa Silkeborgin ja Herningin pääkirjastoissa. Kyseisten kahden kirjaston ja konferenssipaikkana toimivan Aarhusin Dokk1:n perusteella vaikuttaa siltä, että täällä uusissa kirjastoissa pääosassa ovat ennemminkin kokoontumis- ja työskentelytilat kuin kirjaston aineistot. Ylipäänsä täällä niinkään tärkeitä mittareita eivät ole lainaustilastot vaan kirjaston kävijämäärät. Sen lisäksi, että työskentely- ja oleilutilaa on runsaasti, merkillepantavaa on se, että tankalaisissa kirjastoissa pienimpiäkin yksityiskohtia on mietitty viihtyisyyden kannalta todella tarkasti. Sisustus on paitsi käytännöllistä, myös hauskaa ja rentoa sisältäen erilaisia wau-elementtejä. Silkeborgin kirjasto ei ollut asiakkaille auki vierailupäivänä, mutta Herningin ja Dokk1:n oleskelutilat ovat olleet täynnä ihmisiä, jotka työskentelevät, opiskelevat, pelailevat, leikkivät tai vain viettävät aikaa ystävien seurassa. Sen sijaan hyllyjen väleihin harva eksyy, mikä on selkeä ero Suomeen verrattuna.

Kuumaa kuumaa! Näyttely Silkeborgin aulassa.
Kameli tervehtii tulijoita Silkeborgin kirjastossa.
Silkeborgin lastenosaston viihtyisä lekottelunurkkaus.
Herningin lehtiosasto.
Herningin kirjaston katutasoa piristävät mehiläiskennomaiset näyttelyhyllyt.
Yksityiskohta Herningin lastenosastolta.
Dokk1:sta löytyy pelikoneita joka lähtöön.
Liukumäki Dokk1:n terassilla.
Kiipeilytelineitä Dokk1:n terassilla.

 

 

 

 

 

Dokk1:ssa hyllynpäädyistä löytyy automaatteja, jotka antavat kirjasuosituksia. Näppärää!

Konferenssi on ollut hyvin antoisa ja on ollut hienoa tavata innostuneita ja idearikkaita kollegoja eri puolilta maailmaa. Työpajoissa ja keskusteluissa on käynyt ilmi, että kirjastojen kohtaamat haasteet ovat hyvin samanlaisia joka puolella. On ollut hauska huomata, etta aiheet, joita olen miettinyt paljon omassa työssäni viime aikoina, ovat nousseet vahvasti esiin myos täällä. Konferenssin pääteema on ollut selkeästi kirjaston rooli yhteisöllisyyden vaalijana sekä yhteiskunnallisen osallistumisen innostajana. Kyseinen teema on toistunut luennosta ja työpajasta toiseen todella vahvasti. Olen myös tyytyväisenä pannut merkille, että viestinnän ja markkinoinnin tärkeys on noussut esiin kerta toisensa jalkeen.

Lisää konferenssikuulumisia myöhemmin, nyt lähden viettämään viimeistä iltaa Aarhusissa. Konferenssi on ollut sen verran hektinen, etten ole ehtinyt juurikaan kierrellä kaupunkia – nyt on sen aika!

Hyggeilevin terveisin,

Heidi Kuutti / Tikkurilan kirjasto

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *