13.9. Fabio Geda: Krokotiilimeri (Otava, 2012)
Syksy 2016 aloitettiin Lumon lukupiirissä lukemalla Fabio Gedan teos Krokotiilimeri. Kirja on tositarina pienestä afgaanipojasta, Enaiatista, jonka äiti lähettää pakomatkalle kohti Eurooppaa. Eräänä aamuna kymmenvuotias pikkupoika on yksin maailmassa, mukanaan vain äidin antamat elämänohjeet: ”Pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin ja älä varasta”. Näin alkaa Enaiatin vuosia kestänyt rankka vaellus kohti Euroopan unelmamannerta. Matka kulkee Pakistanin ja Iranin kauttaTurkkiin, Kreikkaan ja Italiaan.
Lukupiiriläiset olivat tällä kertaa melko yksimielisiä kirjasta.
Tarina oli julma ja järkyttävä, mutta onneksi kirja oli sopivan ohut ja helppolukuinen. Kirjan tekotapaa kritisoitiin ja sen kieltä kuvailtiin ”kököksi”. Kirjaa lukiessa välillä mietitytti faktan ja fiktion raja.
Kirjan tapahtumat olivat niin hirveitä, ettei niitä voinut alkaa ajatella loppuun saakka, vaikkakin ne aiheuttivat tunnekuohua. Koko kirja oli ahdistava, kun ajatteli sen tosipohjaisuutta. Joku lukupiiriläisistä totesi, että nykyiset afgaanilapset eivät ole koskaan nähneet rauhaa kotimaassaan.
Koska kirja oli kirjoitettu minä-muodossa, se auttoi lukijoita uskomaan, että poika selviää hurjasta pakomatkastaan. Kirjaa pidettiin kuitenkin lähinnä seikkailukertomuksena, eräänlaisena kevyenä dokumenttina. Tekstin todettiin tekevän vääryyttä vakavalle asialle. Hyvä kirjailija olisi saanut aiheesta ammennettua huomattavasti enemmän. Kirja jätti myös vuosien aukon tapahtumien kulkuun.
Lukijoiden mielestä pakomatka kuvattiin hyvin pinnallisesti ja tapahtumat vain todettiin eikä mitään kerrottu kovin syvästi. Kovassa merenkäynnissä tapahtunut kumivenematkakin tapahtui yllättävän helposti. Pohdittiin sitä, oliko pinnallisuus osittain käännöksestä johtuvaa.
Lukijat olivat pohtineet kirjan henkilöiden äiti-lapsisuhdetta. Miten kukaan äiti pystyy laittamaan lapsen yksin matkaan? Kuinka raakaa onkaan, kun pieni poika joutuu lähtemään pakomatkalle vailla aikuisen turvaa. Eräs lukija ihmetteli sitä, että miksi äiti lähti kuljettamaan Enaiatia pakomatkalle, vaikka poika kuului ikänsä puolesta jo miesten maailmaan muslimiyhteisössä.
Pakomatkalaiset olivat hyvin luottavaisia auttajiaan kohtaan. Luottamus oli todella suuri rahojen suhteen, joita he jättivät milloin kenenkin haltuun matkan varrella. Jostain kummasta ilmestyi aina mukavia ja avuliaita ihmisiä, jotka eivät jättäneet Enaiatia pulaan. Poika ei joutunut missään vaiheessa hyväksikäytetyksi, mikä tuntui hyvin uskomattomalta.
Vuosien varrella poika kehittyi ja otti joukon johtajan roolin varsinkin merimatkalla. Enaiat oli selviytyjä, joka ei katkeroitunut pahoista kokemuksistaan. Äidin antamat ohjeet toimivat moraalisena selkärankana, mikä antoi voimaa pahoissakin paikoissa.
Aihe oli kuitenkin ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Tämä on nykypäivän todellisuutta maailmassa, jossa ilmapiiri on koventunut.
Lopuksi pohdittiin, missä Enaiat on nyt: Lontoossa vai Vantaalla?
Kirja herätti paljon pohdintaa lukijoissa ja jätti varmasti lähtemättömän muistijäljen jokaisen mieleen. Jotakin iloakin tähän päivään haluttiin kuitenkin löytää ja onneksi ulkona oli aurinkoinen ja kesäinen syyspäivä piristämässä lukupiiriläisiä kotimatkalla.
Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8393 2127
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi