Tikkurilan lukupiirissä keskusteltiin Leila Slimanin teoksesta Toisten maa.

Äänestyksessä teos sai 3,7 tähteä, eli pyöristettynä  **** tähteä

Seuraavassa tiivistettynä ajatuksia, joita teos lukijoissa herätti:

Toisten maa pohjautuu Slimanin isoäidin elämään. Teos on romaanitrilogian ensimmäinen osa. Kirjailija kuvaa hyvin kulttuurien yhteentörmäystä sekä naiseuden taakkaa.

– Mennessään naimisiin Mathilde on 17-vuotias, kokematon, katolilaisuuteen kasvatettu pikkutyttö, joka rakastuu komeaan marokkolaiseen sotilaaseen ja lähtee tämän vaimoksi Marokkoon. Mathildella on kova kiire naimisiin ja pois kotoa. Ehkä hän ei olisi pitänyt niin kiirettä, jos hänen sisarensa olisi ollut ystävällisempi häntä kohtaan.

Toisten maa on sisukkaan naisen selviytymistarina, jossa on toiveikas loppu ja sitä oli ihanaa lukea.

– Päähenkilö Mathilden kohtalo tuntui ahdistavalta. Hän on kuitenkin kunnioitettava ja vahva nainen, joka sopeutuu pikkuhiljaa toisenlaiseen kulttuuriin ja vähitellen uusi kotimaa alkaa tuntua omalta.

– Muslimiasuun pukeutuminen voi Mathildesta tuntua paikalta, missä saa olla hukassa kaikessa rauhassa.

– Katolilaisissa maissa uskonnolla on vahvempi rooli ihmisten elämässä kuin luterilaisissa maissa. Meillä uskonto ei niin suuressa määrin määritä naisen elämää.  Mathilde joutuu alistumaan miehensä tahtoon ja omaksumaan uuden kotimaan tavat. Toisaalta myös Mathilden aviomiehen suku oppi hyväksymään hänet.

– Mathilden oma kulttuuritausta näkyy hänen laittamassaan ruoassa, jota muut eivät syö.

– Teoksessa on rankkoja asioita, jotka tuovat mieleen Tara Westoverin Opintie -teoksen ja sen miten vahvoja naiset ovat.

– Mathilden ja Aminen välillä vallitsee vahva tahtotila siitä, että yhdessä mennään eteenpäin, molemminpuolinen tarvitsevuus sävyttää heidän suhdettaan. Amine selvästi rakastaa vaimoaan. Aminen oli kuitenkin keskityttävä tilan hoitamiseen saadakseen tilan kannattamaan. Kovan ja ankaran työn kuvaus vastaa kokemusta myös suomalaisen maatilan viljelemisestä. Amine ei ole jäykkä ja yksipuolinen hahmo.

– Mathilden poika jäi tyttären, Aischan, varjoon. Selim ei saa perheessä erikoiskohtelua sen perusteella, että hän on poika.

– Ihmisten kuvaus on taidokasta. Henkilöhahmot pystyy näkemään silmissään. Henkilöt on kuvattu sympaattisesti, vaikka he olisivat olleet ilkeitä. Ihmiskuvaus oli moniulotteista, ei mustavalkoista. Vastenmielisiä henkilöhahmoja ei ollut.

– Mathilde on Pariisissa käydessään erilainen kuin Marokossa – kuin filmitähti. Epäilyttää olisiko hän tullut enää takaisin Marokkoon, ellei lapsia olisi ollut olemassa. Myös Amine on Ranskassa ollessaan erilainen kuin Marokossa.

– Naiset ovat vahvoja, mutta toisaalta myös miehiltä vaaditaan paljon.

– Teoksen maailmaa olisi ollut helpompi ymmärtää, jos taustoja olisi avattu enemmän tai jos olisi entuudestaan ollut parempi käsitys Marokon historiasta. Aminen perheen elämä on sidoksissa itsenäisyystaisteluun. Toisaalta alaotsikko sotaa, sotaa, sotaa ihmetyttää, koska sotaa ei kuitenkaan teoksessa kuvata. Kirja on hyvin sodanvastainen.

– Antoisinta teoksessa on kulttuurin ja kulttuurierojen kuvaus.

– Ympäristön kuvausta olisi saanut olla enemmän. Ympäristöä oli vaikea hahmottaa ja lukijalle välittyi pääasiassa kuva karusta ja köyhästä maasta.

– Kirjan tarina vei mukanaan. Lukukokemus oli myös vahvasti visuaalinen.

– On hyvä, että romaaneissa nostetaan esille myös tavallisten ihmisten elämään pohjautuvia tarinoita. Kirja kertoo tavallisista ihmisistä epätavallisina aikoina.

– Teokset jatko-osat kiinnostavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *