Vuonna 2017 lupaan…


 

Viime vuonna julkaisin blogissa leikkimielisen listauksen uuden vuoden lupauksia ja niihin sopivia inspiroivia kirjoja. Tänä vuonna tarjolla on vastaavanlainen kattaus, mutta uusin lupauksin ja uusin kirjoin. Mukana on jo ilmestyneiden kirjojen lisäksi myös kevään aikana ilmestyviä kirjoja, joten ei muuta kuin varauksia tekemään! Tästä listasta löytyy paljon vinkkejä myös Helmet-lukuhaasteen suorittamiseen.

 

Lupaan uskoa itseeni

 

Carol S. Dweck: Mindset – menestymisen psykologia: kuinka voimme toteuttaa piileviä kykyjämme (Viisas Elämä, 2016)
Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa! – miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa? (Into, 2016)
Hannu Pirilä: Parempi elämä ja – inspiroivia ajatuksia ja käytännön ohjeita NLP:hen, mielenhallintaan, henkiseen hyvinvointiin, itsensä johtamiseen sekä parempaan elämään (BoD – Books on Demand, 2016)

    

 

Keväällä ilmestyviä:

Tiina Ekman: Huijarisyndrooma  miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä) / Minerva, 2017-02-15
Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi – opas sujuviin ihmissuhteisiin / Otava, 2016-12-27
Jarmo Liukkonen: Psyykkinen vahvuus – mielen taitojen harjoituskirja / PS-kustannus, 2017-02-02
Jen Sincero: You are a badass (työnimi) / Viisas Elämä, 2017-02-15
Reetta Vanhanen ja Lasse Seppänen: Paras versio itsestäsi – NLP:llä onnistut / Fitra, 2017-02-20
Makke Leppänen ja Niko Leppänen: Itseluottamus 2.0 – kun mikään ei pysäytä (työnimi) / Viisas Elämä, 2017-03-15

 

Lupaan olla tyytyväisempi ja onnellisempi

 

Marika Borg: Rakastu elämääsi! – 7 viikon kiitollisuusohjelma (Viisas Elämä, 2016)
Emma Seppälä: Elä onnellisemmin – käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin (HarperCollins, 2016)
Olli Sovijärvi, Teemu Arina, Jaakko Halmetoja: Biohakkerin käsikirja – päivitä itsesi ja vapauta sisäinen potentiaalisi (Biohacker Center BHC, 2016)
Katri Syvärinen: Löydä elämän taika – sisäinen matka suorittamisesta iloon (Otava, 2016)
Tara Lange: Äitipeli – selviydy voittajana (Viisas Elämä, 2016)
Kimmo Takanen: (esimerkiksi) Päästä irti – vapaudu läsnäoloon (2013)

     

 

Keväällä ilmestyviä:

Arlene K. Unger: Onni – 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta kohottamaan mielialaasi / Docendo, 2017-01-15
Kimmo Takanen: Murra tunnelukkosi – työstä tunteet, toimi toisin /  WSOY, 2017-02-28
Nanna Mikkonen: Vapaudu – polku hyvään elämään / Otava, 2017-03-15
Byron Katie: Loving what is (työnimi) / Viisas Elämä, 2017-04-15
Tara Lange: Tikapuut rakkauteen – tunne elämäsi / Otava, 2017-04-15
Mo Gawdat: Onnellisuuden yhtälö (työnimi) /  Viisas Elämä, 2017-05-15

Muista myös blogissa aikaisemmin julkaistut jutut onnellisuudesta ja lapsiperheen ihmissuhteista.

 

Lupaan lukea Suomen historiaa käsittelevän kirjan

 

Timo Junkkaala: Suomen tarina – miten Suomesta tuli Suomi (AtlasArt, 2016)
Ilkka Enkenberg: Tunnetko Suomen? – kiinnostava historia (Readme.fi, 2016)
Marjo Kaartinen, Hannu Salmi ja Marja Tuominen (toim.): Maamme – itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016)
Ville Kivimäki ja Anssi Männistö: Sodan särkemä arki (WSOY, 2016)
Vesa Nenye, Peter Munter ja Toni Wirtanen: Talvisota 1939-40 (Gummerus, 2016)
Esa Sirén: Sodan kuvat – Rukajärvi 1941-1942 (Gummerus, 2016)

     

 

Keväällä ilmestyviä:

Hannu Koskela: Kuka kajautti Kiteeltä – 100+1 tietovisaa 100-vuotiaasta Suomesta / Docendo, 2017-01-05
Risto Volanen: Suomen synty ja kuohuva Eurooppa / Otava, 2017-02-15
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet / Otava, 2017-02-15
Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit – suomalaisnaiset aseissa 1918 / Gummerus, 2017-02-27
Jarmo Nieminen: Viaporin kapina / Into 2017-02-28
Martti Häikiö: Suomen leijona – Svinhufvud itsenäisyysmiehenä / Docendo, 2017-02-28
Jyrki Lehtola: Suomi 100 / Kustantamo S&S, 2017-03-15
Heikki Tiilikainen: Kotirintaman lapset / Docendo, 2017-03-31
Teemu Keskisarja ja JP Ahonen (kuvat): Suomen ihmisten historia / WSOY, 2017-04-26 (lapsille ja nuorille)

Muista myös blogissa aiemmin esitellyt lastenkirjat.

 

Lupaan luopua turhasta tavarasta ja pitää huushollin järjestyksessä

 

Marie Kondo: KonMari – iloa säkenöivä järjestys ja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika (Bazar, 2015 ja 2016)
Elina Alasentie: Joka kodin raivausopas (Paasilinna, 2016)
Hannele Lampela: Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta – onnellisen ostamisen salaisuus (Gummerus, 2016)
Saara Henriksson, Aino-Maija Leinonen: Leppoisa opas huusholliin (Into, 2014)

   

 

Keväällä ilmestyviä:

Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys – siivoa onnea elämääsi / Otava, 2016-12-07
Jenni Sarras: Tavarataidot / Tammi, 2017-01-05
Ilana Aalto: Paikka kaikelle – mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan / Atena, 2017-02-15

 

Lupaan syödä ja kokata enemmän kasvisruokaa

 

Hanna Mattila (toim.): Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria (Gaudeamus, 2016)
Maarit Kytöharju: Vegaanihaaste – 31 päivää herkutellen (Gummerus, 2016)
Alex Nieminen ja Riikka Sukula: Vege! – tuoreita makuja kotikeittiöstä (Readme.fi, 4. laajennettu painos 2016)
Manuela Bosco: Vegemania (Cozy Publishing, 2016)
Kati Jaakonen: Vegeruokaa – nyhtökauraa & härkistä (Readme.fi, 2016)
Paula Heinonen: Vegeä – herkullista & helppoa vegaaniruokaa jokaiseen keittiöön (Readme.fi, 2016)
Sara Ask & Lisa Bjärbo: Kasvisruokaa koko perheelle (Gummerus, 2016)
Linda Kovanen: Vegeä – liikkujan kasvisruokaa (Readme.fi, 2016)

    

 

Keväällä ilmestyviä:

Mia Takula: Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla / Into, 2017-01-01
Tatu Lehtovaara: Uudet vaihtoehdot lihalle – nyhtökaura, härkis, mifu ja muut / Minerva, 2017-01-15
Anni Kravi: Hyvää ja kaunista – suolaiset ja makeat puurot, kasvimaidot, smoothiekulhot ja välipalat / WSOY, 2017-02-07
Jessica Prescott: Vegaanihyvää – herkullista kasvisruokaa joka päivälle / Docendo, 2017-02-15
Anu Brask: Mättövegaania – rentoa vegaaniruokaa jokaiselle / Readme.fi, 2017-03-15
Cecilia Blankens ja Kristin Johansson: Vihreää koko perheelle – enemmän vegeä / Readme.fi, 2017-03-15
Sara Peltola ja Elli Laukkanen: Vegejuhlat – herkulliset reseptit ja huolettomat kattaukset jokaiseen tilaisuuteen / Nemo, 2017-03-15
Jussi Riekki: Liikkujan kasvisruokavalio / Fitra, 2017-03-15
Mattias Kristiansson: Vegeä aamusta iltaan / Otava, 2017-04-15

 

Lupaan kasvattaa syötävää parvekkeella, ikkunalaudalla tai puutarhassa

 

Kati Jukarainen, Maria Kesänen, Hanna Sumari: Keittiöpuutarha – siemenestä lautaselle (Readme.fi, 2016)
Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha (Minerva, 2016)
Heidi Haapalahti: Lavatarhuri – kasvata satoa viljelylaatikossa (Tammi, 2015)
Sonja Lumme: Sonjan yrttitarha (Tammi, 2015)
Fionna Hill: Terveelliset ja maistuvat miniversot – kasvata luonnon omaa superruokaa (Minerva, 2012)

    

 

Keväällä ilmestyviä:

Ulrika Flodin Furås ja Mattias Gustafsson: Kaupunkiviljely / Otava, 2017-01-30
Arno Kasvi: Palstalta parempaa / Readme.fi, 2017-02-15
Tina Råman: Lantakirja – opas puutarhan maanalaiseen elämään / Metsäkustannus, 2017-02-22
Lina Wallentinson: Idut ja versot ruukusta keittiöön / Metsäkustannus, 2017-02-22
Lena Israelsson: Vihreää ympäri vuoden / Mäkelä, 2017-02-15
Marjo Nygård: Kaikessa on itua! – Siilin puutarhassa / Lasten Keskus, 2017-03-15 (lastenkirja)
Anne-Marie Nageleisen: Laatikkopuutarhurin opas – runsas sato ruutuviljelyllä / Minerva, 2017-03-15
Tekla Wannas ja Noora Qvick: Kukkamakuja – herkkuja oman pihan kukista / Karisto, 2017-04-15

Muista myös blogissa aiemmin esitellyt puutarhakirjat.

 

Lupaan aloittaa kuntoilun

 

Kalle Kotiranta, Lasse Seppänen: Kestävyysliikunta (Fitra, 2016, myös e-kirja)
Mary Comber, Antonia Kanczula (toim.): Juokse! – parempaan kuntoon nopeasti ja helposti (Readme.fi, 2016)
Jessica Almenäs & Lovisa Sandström: Jokanaisen juoksukirja (Minerva, 2016)
Ari Paulow: Liikettä lihaksiin – kuntosaliharjoitteluopas (Readme.fi, 2016)
Simo-Viljami Ojanen: Helposti ladulle (Fitra, 2016)
Veikko Tarvainen: Äijäjooga (WSOY, 2016)
Evgeni Suokas ja Toni Pesonen: Tikis – treenihaaste (Fitra, 2016)

     

 

Keväällä ilmestyviä:

Anu Kangasniemi: Tavoitteesta tavaksi – terveyttä ja hyvinvointia / Kirjapaja, 2017-03-15
Pat Manocchia: Kuntosali & voimaharjoittelu – anatomia / Readme.fi, 2017-01-15
Marja Putkisto: Body up – hyvä ryhti ja liikkumisen vapaus / Gummerus, 2017-01-02
Jan Jalutsi ja Teija Huovila: Linnakundin treeniopas / Docendo, 2017-02-28
Elli Keisteri-Sipilä: Liikuttava luonto – lähellä koko perhettä / Metsäkustannus, 2017-03-22
Kirsi Valasti: Hyvä juoksu – juoksemisen ilo / Fitra, 2017-03-15
Kai Lindqvist (toim.): Opi melomaan – melonnan peruskurssin oppimateriaali / Suomen melonta- ja soutuliitto ry, 2016
Saku Korosuo: Suomalainen kiipeilyopas / Aula & Co, 2017-03-30

 

Lupaan retkeillä Suomen luonnossa

 

Raija Hentman: Etelä-Suomen retkeilyopas 1: luontokohteita pääkaupunkiseudun reunamilla. ja 2, Luontokohteita pääkaupunkiseudulta itään (Minerva, 2014 ja 2016)
Jouni Laaksonen: Karhunkierros – retkeilyopas (Karttakeskus, 2016)
apio Solonen, Jyrki Heimonen, Matti Koivula & Jari Kostet (toim.): Lähde linturetkelle! – pääkaupunkiseudun parhaat lintupaikat (Nemo, 2016)
Reetta Ranta, Antti Huttunen: Metsien kätkemä – opas Suomen kauneimpiin kohteisiin (Gummerus, 2016)
Raija Kivimetsä: Villiinny villivihanneksiin – elinvoimaa ja energiaa luonnosta (Kirjapaja, 2016)

    

 

Keväällä ilmestyviä:

Risto Ihamuotila ja Mika Ihamuotila: Saariston kasvit Suomen luonnossa / Otava, 2017-02-06
Joel Ahola: Vaellus Suomessa – elämyksiä ja opastusta / Readme.fi, 2017-03-15
Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot (6. painos) / Otava, 2017-04-15
Pekka Ervasti ja Juha Nieminen: Paska reissu – mutta tulipahan syötyä! / Otava, 2017-04-15
Merja Turunen ja Kati Soininen: Retkeily ja keräily – jokamiehenoikeuksien käyttöopas / Aula & Co, 2017-04-07
Eerikki Rundgrén: Melontaretkelle – parhaat kohteet Suomenlahdelta Lapin tuntureille / Karttakeskus, 2017-04-01

Muista myös blogin aiempi juttu puista.

 

Lupaan syödä viisaammin

 

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä (Duodecim, 2016)
Joonas Konstig: Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä? (Kosmos, 2016)
Hanna Partanen: Puurot ja vellit sekaisin – miksi syömisestä tuli niin vaikeaa? (Readme.fi, 2016)
Kaisa Jaakkola: Hyvän olon hormonidieetti – tasapainota hormonisi, vähennä stressiä, hoida suolistoasi ja aktivoi aineenvaihduntaasi (2016, myös e-kirjana)
Jutta Gustafsberg ja Tiina Hälvä: Jutan energisoiva dieettikirja (WSOY, 2016)
Outi Rinne: Lohturuokaa – tietoista herkuttelua (Atena, 2016)

    

 

Keväällä tai loppuvuodesta ilmestyviä:

Soili Soisalo ja Eeva Voutilainen: Ruokarytmi – hyvän mielen ruokavalio (Tammi, 2017-01)
Emeran Mayer: Viisas vatsa – kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä (Atena, 2017-01)
Anu Marin: Aktivoi aineenvaihduntasi / Otava, 2016-12
Michael Mosley: Verensokeri kuriin 8 viikossa / Readme.fi, 2016-12
Leena Putkonen ja Mari Koistinen: Ruokamysteerit – viisaiden valintojen jäljillä / Otava, 2016-12
Mia Karlsson, Marika Venäläinen ja Mari Moilanen: 80/20 Ruokavaliotyökirja – opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon / Readme.fi, 2016-12
David Jonsson: Vatsan viisaus ja suoliston salat – hyvinvointi alkaa ravinnosta / Minerva, 2017-01-15
Nina Sarell: 50:50 – helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan / Minerva, 2017-01-15
Henri Tuomilehto ja Merja Asikainen: Ravinto, uni, liikunta – tasapainota keho kuntoon ja taltuta stressi arjen valinnoilla / Readme.fi, 2017
Reijo Laatikainen ja Timo Joensuu: Syö hyvin, voi paremmin – ravinto syövän ehkäisyssä ja hoidon tukena / Kirjapaja, 2017-03-15

Vatsan ja suoliston hyvinvointia käsitteleviä kirjoja on esitelty blogissa aiemmin. 

 

Lupaan ajatella kriittisesti

 

Ulla Järvi ja Tuukka Tammi (toim.): Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia (Vastapaino, 2016)
Tiina Sarja: Kuka oikein tietää – kun mielipide haastoi tieteen (Docendo, 2016)
Johanna Korhonen: Mikä niitä riivaa? – suomalaisen julkisen keskustelun tuska – ja eräitä etenemismahdollisuuksia (kirjapaja, 2016)
Noam Chomsky: Kuka hallitsee maailmaa? (Sammakko, 2016)
Juha T. Hakala: Kohtuuden kirja – näkökulmia ääriyhteiskuntaan (Talentum Pro, 2016)
Matti Salminen: Toisinajattelijoiden Suomi – tarinoita yhden totuuden maasta (Into, 2016) – myös e-kirjana

     

 

Keväällä ilmestyviä:

Kari Enqvist, Ilari Hetemäki ja Teija Tiilikainen: Kaikki vapaudesta / Gaudeamus, 2017-01-11
Mikko Myllykangas ja Petteri Pietikäinen (toim.): Ajatusten lähteillä – aatteiden ja oppien historiaa / Gaudeamus 2017-01-31
Tuomas Muraja: Faktat tiskiin! – suomalaisen faktantarkistuksen käsikirja / Tammi, 2017-02-14
Aki Suokko ja Rauli Partanen: Energian aika – avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen / WSOY, 2017-02-14
Slavoj Zizek: Uusi luokkataistelu – terrorismin ja pakolaisuuden syyt / Into, 2017-01-16
Olli Tammilehto: Tuhokehitys poikki – yhteiskunnan olomuodon muutos / Into, 2017-02-28
Katariina Vuori ja Vesa Ranta: Lottovoittajien pöydässä – tarinoita köyhyysrajan takaa / Like 2017-02-27
Johannes Kananen (toim.): Kilpailuvaltion kyydissä – Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus / Gaudeamus, 2017-03-15
Kati Berninger, Raimo Lovio, Armi Temmes, Mikko Jalas, Paula Kivimaa ja Eva Heiskanen: Suomi seuraaville sukupolville – taloudellisten murrosten käsikirja / Into, 2017-04-30

 

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *