Jorma Luoma liikkuu mielellään luonnossa. Kuva: Majlis Luoma

Vantaalaisen kirjailijan, Jorma Luoman esikoisrunokokoelma Pumpulipilvi ilmestyi vuonna 2003. Runojen tematiikka rakentuu isän kokeman menetyksen ja surun ympärille, sillä teoksen syntyä edelsi kipeä ja traaginen tapahtuma – tyttären kuolema.

Oman lapsen menettäminen on varmasti yksi vaikeimmista kokemuksista mikä ihmisen elämässä voi tulla eteen. Kertoisitko aluksi esikoisteoksesi syntymisestä? Miten kirjoittaminen lähti käyntiin ja missä vaiheessa kokonainen runokokoelma alkoi hahmottua?

– Anniina eli vielä kun tapahtumat alkoivat pyöriä päässäni runoina, kun en saanut unta, niin nousin kirjoittamaan niitä ylös aamukolmeen saakka. Itkin ja kirjoitin. Noin 5 vuoden kuluttua julkaisin ne omakustanne kirjana. Runot tulivat minulle kuin itsestään, hyvä kun ehdin kirjoittamaan. Se oli kuin lahjaa. Siitä asti olen kirjoittanut.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsi surutyön kannalta?

– Se piti minut kasassa. Oli tärkeää saada käsitellä tunteitani runojen kautta. Se auttoi minua surutyössäni eteenpäin.

Oletko voinut runojen kautta jakaa tunteitasi muiden ihmisten kanssa?

– Vantaa kirjoittajissa luin mm. sururunojani ja keskustelimme aina jokaisen luetun runon jälkeen. Olen myös lukenut runojani eri tilaisuuksissa. Paras tapa on keskusteleva tyyli, jolloin yleisöltä saa muutakin palautetta kuin taputukset.

Oletko saanut palautetta runoistasi vastaavaan tilanteeseen joutuneilta?

 – Liityin aikanaan Käpy-yhdistykseen ja olen kirjoittanut heidän lehteensä ja Fb-sivuille. Lisäksi olen antanut lehtihaastatteluja esim. Seura, IS, Vantaan Lauri, Propo, Opaskoira. Lisäksi olen ollut vaimoni kanssa TV:n Sunnuntaivekkarissa, josta tuli vertaispalautetta ympäri Suomea. Myös kirjoistani olen saanut palautetta, kun antaa niin saa.

Mikä on sinun kokemuksesi terapeuttisen ja luovan kirjoittamisen suhteesta?

— Minusta kirjoittaminen on parasta terapiaa surutyössä etenemiseen, etten jäänyt paikalleen polkemaan. Tosin lapsen kuolemasta ei pääse koskaan yli, mutta sen kanssa voi elää muuttuneena ihmisenä. Se oli armoa saada kirjoittamisen lahja, koska ennen näitä tapahtumia en ollut kirjoittanut.

Voitko kuvailla miten kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään vaikeita asioita?

– Kuvittele tilanne työpaikalla, joka vie yöunet. Yön hiljaisina hetkinä jauhat samaa asiaa yhä uudelleen, saamatta siihen tolkkua. Mutta kun käyt ongelman kohta kohdalta läpi ja analysoit tapahtumat, sekä kirjoitat ne ylös paperille totuudenmukaisesti, niin kallion kokoinen ongelma kutistuu päässäsi herneen kokoiseksi.

Oletko esikoisteoksen lisäksi kirjoittanut muita teoksia, joissa olet käsitellyt vaikeita asioita?

– Gaia (2012) käsittelee ilmastonmuutostuskaa, minulle tärkeää aihetta. Viimeinen hyppy (2014) kertoo lapseni  omaishoitoajasta ja siitä miten epätoivoisiin tekoihin tuska ihmisen ajaa. Rauhaton mies (2017) on runokirja minun tunteistani ennen ja jälkeen eturauhassyöpähoitoa. Runot saavuttivat suuren suosion syöpäyhdistyksen sivuilla. Hopeareunaiset pilvet (2020) on viimeisin runokirjani. Se kertoo vanhenemisesta ja muistin hiipumisesta, kun ollaan vielä täällä, vaikka mieli liikkuu jo rajalla.

Viimeisimmän teoksesi, Hopeareunaiset pilvet, runot ovat hyvin koskettavia ja välittävät varmasti myös yleisiä tuntoja kuoleman lähestymisestä. Luen runoistasi myös syvää kunnioitusta elämää ja sen arvoituksellisuutta kohtaan.  Miten tämä runokokoelma on syntynyt?

 – Olen käynyt palvelutaloissa lukemassa runojani ja tekstejäni eri kuntoisille vanhuksille. Siellä saa konkreettisen kuvan siitä miten aika tekee työtään meissä. Myös isäni hiipui hiljaa ulottumattomiin, sekä muitakin tuttuja olen saanut seurata, kunnes kuolema on noutanut heidät. Näistä tapahtumista olen luonut lyhyitä hetkiä, runoja muistisairaiden maailmasta.

Oletko saanut lukijoilta palautetta näistä runoista? Onko ihmisten helpompi puhua kuolemaan liittyvistä tunnoista  runojen kautta?

– Kuolema on Suomessa tabu. Ihmiset karttavat siitä puhumista, jopa kieltävät ettei siitä saa puhua. Olemme ulkoistaneet kuoleman, siksi siitä on tullut etäinen ja pelottava. On eräs sanonta: joka kuolee ennenkuin kuolee ei kuole kun kuolee. Meidän tulisi henkisesti käydä kuolemakokemus läpi, tehdä se tutuksi, jolloin voisimme tyynesti kuolla, kun aika on, mutta ei siihen tunteeseen tule jäädä märehtimään, vaan elää täyttä elämää, mitä se itsekullekin sitten onkaan.

Uni ei tule

Uni ei tule,

   se menee ohi

   onnellisten unimaailmaan.

Jotkut huutavat öisin,

   aamulla siirryn rajatilaan,

   koskaan en voi olla varma,

                             onko yö vai päivä.

Täällä ei ole vuodenaikoja,

   aina sama lämpö,

                             en tunne tuulta,

   se puhaltaa ikkunan takana.

Joskus näen linnun livertävän äänettömästi,

   tämä keinotekoinen ilma kuristaa minut.

Kerran täällä kävi joulupukki

   ja puhui minun lapsuudestani,

                             pukki tietää,

   se oli hyvä hetki,

   milloin viimeksi en muista.

Edellä oleva runo löytyy teoksesta Hopeareunaiset pilvet.

Minkälaisia neuvoja antaisit kirjoittajalle, joka haluaa päästä alkuun kirjoittamisessa mahdollisesti pitkän tauon jälkeen?

– Jos olet totaalisesti jumissa, niin ota lause vaikka lehdestä ja sen jälkeen ala kirjoittaa omaa tekstiä. Huomioi kaikkea ympärilläsi ja kirjoita mitä näet ja koet. Nämä ovat tällaisia simppeleitä ohjeita. Kirjoita paljon ja toivo, että pääset flow-tilaan, jolloin sinusta tulee alitajuntasi sihteeri. Se on lahja, josta alussa puhuin. Sitä ei voi kuvata, vaan se täytyy kokea.

– Tämä runo on kirjoitettu ylläolevan ohjeeni mukaan eli alku on Raamatusta ja jatkuu omana tarinana.

Ja pohjanmaan

Alussa Jumala loi taivaan ja maan

                                          ja pohjanmaan.

Ja minä avasin silmäni

                                          ja näin

             mustuneet saunanseinät

                                          ja huusin

             äiti Madonnaa auttamaan.

Niin minut tuotiin ulos,

             minä näin taivaankaaren

             ja latomeren lainehtivan

             taivaankaaren alla.

He puhuivat susista ja lapsista,

             viljanleikkuun aloittamisesta.

Minun ikiaikaiseen muistiini

             oli tallennettu leivänlaulu.

Ja me otimme ja mursimme leipää

             kaikki lapsuusvuoteni

             ja kiitimme leivästä

                                          luojaa,

             viljelijää ja leipuria.

Ja minä olin osa tätä ketjua,

             kunnes elämä vieroitti

                                          minut.

Lisätietoja:

Jorma Luoma Kirjasampo -sivustolla.

Jorma Luoma on julkaissut vuodesta 2003 alkaen useita runokokoelmia ja proosateoksia sekä matkakertomuksen pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan. Hänen tekstejään on ollut antologioissa, hän on ottanut osaa erilaisiin kirjoituskilpailuihin ja voittanut niissä palkintoja.  Luoma toimi useiden vuosien ajan Vantaan kirjoittajat ry:n puheenjohtajana.

Tutustu Jorma Luoman teoksiin HelMet-tietokannassa.