Runojen kirjoittaminen on kuin legoilla rakentelua; siihen on hyvä syventyä hartaudella, mutta sitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Runon avulla voi hassutella, sanoja voi muovailla ja niillä voi leikkiä. Runolla on myös syvällisempiä vaikutuksia. Sitä käytetään niin terapian kuin itsehoidon välineenä, mutta ennen kaikkea se on metaforiin perustuvaa taidetta, joka koskettaa syvältä niin kirjoitettuna kuin luettuna.

Metaforakieli tunteiden tulkkina

Runot ovat täynnä metaforia eli kielikuvia. Metafora on vertausta voimakkaampi ilmaus, jossa asioita verrataan toisiinsa ilman kuin-sanaa. Se on vertauskuva, jonka avulla sanat muuttuvat kokemukseksi. Esimerkiksi “Hän on aurinkoni” on metafora – ei pelkkä kahden asian vertailu, vaan myös tunteiden tulkki. 

Runous, sadut ja myytit käyttävät runsaasti metaforakieltä, ja sen vuoksi ne sopivat kirjallisuuden lajeista parhaiten käsittelemään tunteita. Runot sopivat tunnetaitojen opettamiseen sellaisinaan tai yhdistettynä muuhun taidetyöskentelyyn. 

Metaforakieli on terapeuttista. Esimerkiksi metaforassa “murheiden louhikko” on yhdistetty tunne ja konkreettinen luonto. Louhikko kuuluu siis luontoon, mutta kun se korvataan ilmaisemaan murhetta, kuvasta tulee tehokas. Murhe- ja louhikko -ilmausten vuorovaikutus synnyttää metaforan voimakkuuden. Murhe saa konkreettisen kuvan. Se on tehokkaampi kuin pelkillä adjektiiveilla kuvattu ilmaisu, koska se vetoaa osin tiedostamattomasti ihmisen tunteisiin ja aisteihin. 

Metaforat ovat kuin sanataiteen miniatyyrimaalauksia, lahjoja lukijalle. Murheiden louhikko sisällyttää kuvaukseensa murheen muodon; murheita on paljon, kuin louhikossa kiviä, ja murheen tunne on terävää, kipeää ja repivää. Metafora toimii tehokkaasti tunnetasolla, kun lukija saa kokemuksen: olen tuntenut juuri tuolla tavoin. Näin ihminen voi päästä metaforakielen avulla käsittelemään vaikeitakin tunteita tai tunteita, jotka hän piilottaa itseltään.

Runous hyödyntää ja viljelee metaforia, ja sen vuoksi se on kaunokirjallisuuden lajeista kirjallisuusterapeuttisesti hoitavinta sanataidetta. Metaforien kautta runot vaikuttavat ajatteluun ja tunteisiin, ja tämän vuoksi ne tarjoavat sillan muutokseen, esimerkiksi traumaa on mahdollista ajatella vähemmän ahdistavana metaforan avulla. Metaforat kertovat lempeän epäsuorasti kipeistäkin asioista ja luovat konkreettisia kuvia tunteille. Näin ne toimivat myös lohduttajina.

Metaforat voivat avata myös uusia näkökulmia yllättävien mielikuvayhdistelmien kautta. Kirjallisuusterapiassa runoterapia on ihan oma suuntauksensa, ja usein sitä käytetään kirjallisuusterapian synonyymina. Amerikassa yleinen nimitys kirjallisuusterapialle on poetry therapy. Tämä tarkoittaa esimerkiksi päiväkirjakirjoittamista ja kaikkea omaa elämää reflektoivaa sanataidetta.

Runoterapian tutkija ja kirjailija Kim Rosenin mukaan metaforat kantavat meidät tavallisuuden maailmasta mysteerien ja ihmeiden maailmaan. Rosen käyttää oivaltavaa nimitystä ”runon anatomia”; runon rytmi, sen visuaalinen ilme ja sanojen soinnut vaikuttavat kuulijaan ja lukijaan fyysisesti ja saavat tiedostamattomasti jopa ihmisen hengityksen rytmin muuttumaan. 

Rosenin mukaan runolla on shamanistinen anatomia; runo kulkee tiedostamattoman ja tietoisen maailman välillä kuin shamaani. Hän vertaa runon rytmiä shamaanin rumpuun ja työskentelyyn. Runo on myös sukua rukoukselle.

Erityisesti lapsissa runojen kieli vapauttaa tunteita, joita lapsi ei ehkä muuten osaisi ilmaista. Runot etäännyttävät lapsen hänen reaalimaailmastaan, jolloin esimerkiksi vaikeisiin tunteisiin löytää tien helpommin, ikään kuin vahingossa. 

Runon sylissä on suojassa, etäällä ja läsnä. Se on ihmisen ikiaikainen tapa hoitaa itseään ja yhteisöään. Se on tapa opetella tuntemaan ja tunnistamaan omia tunteitaan. Runo hoitaa sisäsyntyisesti, kun jokin sana, ilmaus tai sointu herättää  – terapiatyön termiä käyttääksemme – tunnevasteen. Mitä voimakkaamman tunnevasteen runo kuulijassa aiheuttaa, sen terapeuttisempaan prosessiin se hänet johdattaa.

Sanojen hoitavassa sateessa on kevään voima; routainen jää sulaa, harmaa maa herää vihreyteen ja koivut hengittävät harson ohutta heleyttä.

Runous on ihmetyksen kieli

Runojen metaforakieli ja tiivis, ladattu ilmaisuvoima vaikuttavat voimakkaasti tunnetasolla. Runoilmaisu jättää myös väljyyttä mielikuvitukselle ja ihmettelylle. Runojen avulla voi tutkia maailmaa kuin kaleidoskoopin lävitse. Runon rytmi, liikkeellisyys, tanssillisuus ja musikaalisuus tekevät runosta  dynaamisen ja toiminnallisen.

Varsinkin lapsiryhmissä runotyöskentely on kiitollista, koska lapset oppivat runot nopeasti ulkoa. Se kulkee lapsen mukana ja on elävä muisto sekä lahja. Runossa ovat arki ja mystiikka läsnä yhtä aikaa. Se on kuin esine tai kukka, jota voi tutkia ja ihmetellä.

Runon terapeuttista luonnetta ei kannata säikähtää. Kouluissa tai harrastusryhmissä ei tehdä terapiaa, mutta runous, kuten kaikki taidetyöskentely, toimii itsehoidollisesti ja lisää itsetuntemusta. Sanoilla on parannettu aina; se on ikiaikaista perinnettä ensimmäisten shamaanien syntymästä saakka. Ihmiskunnan historiassa on aina tunnettu ja tunnustettu sanan magian voima.

Teksti: Pirkko Ilmanen

Kuva: Pirkko Ilmanen