White Ravenin esikoisrunokokoelma Kuiskaus hiljaisuudessa (BoD) ilmestyi loppuvuodesta 2021. Runojen taustalta löytyy ajatuksia tunne-elämästä ja sen haasteellisuudesta, pysähtymistä elämän kipukohtien äärelle, mutta tummien sävyjen välissä välkehtii myös uuden löytämisen iloa, rakkautta ja selviytymistä. Runojen kirjoittaminen voi tuoda elämään helpotusta silloin, kun mieli vaeltaa tummissa vesissä.
Miten runojen kirjoittamisesi lähti liikkeelle? Oliko runojen kirjoittaminen sinulle ennestään tuttu tapa ilmaista itseäsi?
-Havaitsin aikoinaan päiväkirjan hyväksi keinoksi ilmaista tunteitani ja purkaa elämässä eteen tulleita asioita. Hiljalleen aloin tiivistämään sanojani runoiksi. Pidän lyhyestä ja tiiviistä ilmaisumuodosta − se sopii luonteenlaadulleni.
Kuinka kauan Kuiskaus hiljaisuudessa -kokoelman runojen kirjoittaminen on kestänyt?
-Runot syntyivät parin vuoden aikana. Kolme vuotta sitten elämässäni oli vaikea tilanne. Mielenterveysongelmani pahenivat ja lähipiirissäni oli myös samaan aikaan vaikea tilanne. Tässä tilanteessa alkoi syntyä tekstejä, jotka muokkasin runoiksi. Kirjoitin lähes päivittäin, viikkojen ja kuukausien ajan. Minulla oli noin 400 tekstiä koneellani, joita muokkasin. Runoissa tunnetilat heittelevät surun, ilon, häpeän, ahdistuksen, syyllisyyden, nöyryyden ja kauneuden kokemusten välillä. On teoksessa jonkin verran hengellisyyttäkin sekä syvää rakkautta, iloa ja yhteisyyden tunnetta. Lähetin runoja naisystävälleni ja hän kannusti minua tosi paljon.
-Kun kokonaisuus oli hahmottunut, otin yhteyttä Bodiin ja tein tosi paljon duunia ennen kuin kirja oli valmis. Olen tyytyväinen kanteen, jonka suunnittelu eteni siten, että kerroin Bodin graafikolle toiveeni ja hän esitteli sen jälkeen kolme vaihtoehtoa kanneksi, joista valitsin tämän. Kirjan nimivaihtoehtoja oli 30, kunnes päädyin nimeen Kuiskaus hiljaisuudesta, josta pidän, sillä se jättää jäljelle mysteerin.
Oletko saanut kirjoittamiseen kannustusta läheisiltäsi tai jostain muualta…?
– Seurustelukumppani, jonka kanssa olen ollut yhdessä kuusi vuotta, on kannustanut minua kirjoittamaan. On hänen ansiotaan, että otin tekstit esiin pöytälaatikosta. Meidän välillämme on vahva tunneside ja koska myös hän on luova ja taiteellinen persoona, luotin hänen arvostelukykyynsä. En tiedä mitä tekisin elämässäni ilman häntä. Käymme usein syvällisiä keskusteluja. Molemmat tarvitsemme niitä, pelkkä pinnallisuus ei riitä. Me täydennämme toisiamme.
Voitko sanallistaa kirjoittamisen kokemustasi? Mistä runosi lähtevät liikkeelle?
– Runoni syntyvät vahvoista mielikuvista sekä muistoista ja menneisyydestä, jotka kaikki näen silmieni edessä. Pyrin sanallistamaan niitä mahdollisimman tarkasti. Kirjoittamiseen vaikuttaa myös luonnossa kulkeminen. Kun tulee kevät, huomioin ympäristössä tapahtuvia muutoksia, kiinnitän huomiota yksityiskohtiin. Erityisherkkänä ihmisenä koen aistini olevan teräviä. Päivän tunnetilat, tyhjyys äänineen sekä eletyn elämän haasteellisuus, arkisten päivien kovuus ja pehmeys pukeutuvat teksteissäni runomuotoon.
– Usein kirjoittaminen on tuottoisinta illalla. Minulla on aina sängyn vieressä vihko, johon kirjoitan esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla ylös ajatuksia, jotta ne eivät unohdu. Myöhemmin kirjoitan ajatukset runomuotoon. Vuorokauden ajalla on siten merkitystä kirjoittamiselleni.
Voitko kuvailla millaisia tunteita sinulla on kirjoittamisen jälkeen, kun luet omia runojasi?
– Olen kirjoittanut runoja tilanteessa, jossa olen voinut pahoin. Tekstien äärelle palaaminen nostaa tunteet uudelleen pintaan ja saa kyyneleet silmiin. Ajallinen etäisyys auttaa tuntemusten hallinnassa. Jos runoja lukee esimerkiksi vuoden kuluttua, tunnelmat eivät ole niin vahvoja enää. Jotkut elämän tapahtuvat haalistuvat aikaa myöten, mutta isän itsemurha on jättänyt minuun kehon mittaisen haavan, joka tikeistä huolimatta vuotaa. Menen helposti herkkään tilaan ja itken. Itkeä voi myös ilosta ja itku puhdistaa.
Mitä neuvoja antaisit kirjoittajalle, joka haluaisi käsitellä vaikeita tunnekokemuksia runojen avulla? Miten runojen kirjoittamisessa voisi päästä alkuun?
– Sanoisin, että jos ihmisellä on niin vaikeita asioita elämässään, että niistä ei voi puhua, kirjoittaminen on hyvä keino purkaa tunteita. Kun vaikean asian saa purettua kirjoittamalla, tulee helpottunut olo. Voi huomata, että samalla on ehkä syntynyt runo, joka on hyvä sellaisenaan. Kaikkea kirjoittamaansa tekstiä ei aina tarvitse muokata. Toisaalta jos kirjoittaa usein minä -muodossa, voi olla hyvä kokeilla samaan tekstiin myös hän -muotoa ja katsoa mitä uusia sävyjä se tuo tullessaan.
– Olen käynyt terapiassa ja hyväksyn ajatuksen, että tarvitsen ammattilaisen keskustelua apua koko elämäni ajan. Olen iloinen siitä, että myös kirjoittaminen ja lukeminen voivat tuoda apua ja rohkaisua. Ihmistä voi rohkaista, mutta hänen on itse määriteltävä mistä haluaa puhua ja mistä ei. Ihmisiä ei voi verrata, sillä olemme kaikki erilaisia. Toipuminen masennuksesta tapahtuu pikkuhiljaa. Tuki on tärkeää silloin kun on oikein huonossa kunnossa, mutta eteen voi tulla tilanteita, että ei vaan jaksa nähdä ketään ja haluaa olla itsekseen. Apua voi olla vaikea ottaa vastaan.
– Aluksi valkoinen paperi voi näyttää luotaantyöntävän tyhjältä, mutta kun siihen saa yhden sanan, joka painaa, siitä voi lähteä rohkeasti liikkeelle, antaa tunnetilojen sitoa yhteen säkeitä ja vaihdella niiden paikkaa. Runoudessa ei ole sääntöjä. Jokaisen on löydettävä oma juttunsa. Erityisesti kannattaa hyödyntää monipuolisesti aistejaan – kuuloa, näköä, tuntoaistia.
Luetko muiden runoja ja onko sinulla esikuvia?
– Minulla ei ole varsinaisia esikuvia. Minulle runojen kirjoittamisessa on tärkeää vahva tunneside tekstiin. Pidän tiiviistä ja lyhyestä ilmaisusta. Ajattelen myös lukijaa – viimeistään silloin kun luen mitä olen kirjoittanut ja muokkaan runojani. Runojen taustalla olevat ajatukset ovat usein syvällisiä, ja haluaisin, että lukija saa niistä kiinni – että ne avautuvat lukijalle. Toivon, että lukija saisi itselleen merkityksellisen kokemuksen runojeni äärellä.
Minkälaisena näet toivon merkityksen?
– Runoistani löytyy myös toivon pilkahduksia. Tarkoitus on tuoda runojen kautta vertaistukea vaikeisiin elämäntilanteisiin, apua ihmisille, jotka tuntevat yksinäisyyttä tai epävarmuutta terapiaan hakeutumisessa. Toivo on läsnä jokaisessa päivässä ja kannattelee tulevaisuutta. On oltava haaveita, sillä ilman niitä ei voi elää. Toivottomalla ei ole mitään ja pelko ja epävarmuus ovat silloin raskas reppu kantaa. Jos toiveet toteutuvat, se vahvistaa toivoa. Ristiinnaulitullakin on toivo.
Miltä omien runojen julkaiseminen kirjana on tuntunut? Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?
– Pidän kirjoittamista lahjana, johon suhtaudun nöyryydellä. En olisi vielä kymmenen vuotta sitten voinut uskoa, että julkaisen oman kirjan. Oli jännittävää odotella palautetta runoista. Positiivisen palautteen määrä on ollut suorastaan yllättävää. Negatiivista palautetta en ole saanut ollenkaan. Päihdeongelmista ja mielenterveyden häiriöistä kärsivät ovat löytäneet runoistani samaistumispintaa ja moni on sanonut, että on kuin olisin kirjoittanut heidän elämästään. On hyvä huomata, että ihminen ei ole ongelmiensa kanssa yksin. Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan palautetta siitä, miten lukija tulkitsee runojani, sillä siten saan uusia ideoita ja näkökulmia sekä opin lisää kirjoittamisesta. Olen tosi kiitollinen kaikille, jotka ovat ostaneet ja lukeneet kirjani.
Miten olet ajatellut jatkaa kirjoittamista?
– Stressistä ja paineesta vapaa, hiljainen ympäristö, on se missä tekstejä alkaa tulemaan. Runot eivät synny väkisin ja vierastan ajatusta suorittamisesta. Minulle täytyy tulla olo, että nyt voin kirjoittaa. Jos kirjoittaminen ei kulje luontaisesti, pidän taukoa.
-Syvän masennuksen ja ahdistuksen aikana, vaikeassa elämäntilanteessa luova tila ei ole mukana. Erityisherkkänä ihmisenä koen, että tällä hetkellä sotauutisten liiallinen katselu aiheuttaa pahaa oloa, sisimpään syntyy tukos, jonka läpi luovuus ei enää virtaa. Minun on välttämätöntä säännöstellä uutisten määrää.
– Olen haaveillut lähteväni naisystävän kanssa luonnon keskelle, johonkin hiljaiseen mestaan, ehkä järven rannalle, mökille, jossa voi istua takkatulen ääressä ja kuunnella mitä hiljaisuudella on sanottavana. Luulen, että siinä tilassa runoja syntyisi helpommin kuin kaupungin kohinassa.
– Vihreä väri on minulle tärkeä. Se on uuden alku, syntyminen juuri siihen päivään ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Koivun tuore ja vihreä lehti kuvastaa sitä, että kaikki voi alkaa alusta. Luonnossa kävellessäni käsittelen asioitani, hyviä juttuja, joita luonto tasoittaa. Ihmisten tulisi unohtaa kiire ja pysähtyä kuuntelemaan itseään ja omia tarpeitaan. Olen iloinen siitä, että aikaa jää tärkeille asioille, ei vain rahan hankkimiselle. Runo on moniulotteinen, ajatusten pohjalta syntynyt hedelmä, joka ei vanhene. Se on ajaton ja yleismaailmallinen ja olen iloinen voidessani tuottaa niitä lisää.
White Ravenin Kuiskaus Hiljaisuudesta löytyy HelMet-kirjaston kokoelmasta ja linkin kautta voit tehdä siitä varauksen.
Kuva: Jussi-Teppo Toivonen CC BY-NC 2.0
Teksti: Kristiina Nurminen
Oletko lukenut Kuiskaus hiljaisuudesta teoksen ja haluat lähettää White Ravenille palautetta? Voit tehdä sen tämän lomakkeen kautta. Palautteesi ei tule näkymään julkisesti.
