RAKAS PÄIVÄKIRJA

Photo by Erich Stüssi CC BY-SA 2.0

Sain ensimmäisen päiväkirjani lahjaksi kun olin 10-vuotias. Muistan, että se oli sydämenmuotoinen ja sen kannet olivat punaiset. Päiväkirjan pystyi lukitsemaan sirolla, messinkisellä lukolla. Päiväkirjasta tuli monien vuosien ajaksi uskollinen ystävä.

Päiväkirjani täyttyi pikkuhiljaa runoista, piirroksista ja arkipäiväisten tapahtumien kuvauksesta. Minulla oli ystävä, joka ei arvostellut tai kritisoinut, vaan pelkästään kuunteli.

Päiväkirjan kirjoittamisesta itsehoitona

Päiväkirjan kirjoittaminen liittyy usein nuoruuteen ja sen kuohuviin elämänvaiheisiin tai elämän kriiseihin. Myös yhteiskunnalliset kriisit voivat nostaa päiväkirjan kirjoittamisen ajankohtaiseksi. Niina Mäkeläinen on Ylen sivuilla olevassa artikkelissaan Pidätkö koronapäiväkirjaa? Kirjoittaminen on katastrofinhallintaa ja kurkotus tulevaisuuteen haastatellut kirjallisuuden dosentti ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kososta. Kososen mukaan päiväkirjan kirjoittaminen on kriisinhallintaa tilanteessa, jossa yhteiskunta ei tarjoa vastauksia. Ihminen kääntyy sisäänpäin ottaakseen katastrofin hallintaansa ja jäsentääkseen mieltään.

Kathleen Adams, yhdysvaltalainen kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti, pitää tärkeänä kirjoittamiseen valmistautumista lyhyellä meditaatiolla, jossa keskitytään tekniikkaan tai aiheeseen. Gillie Bolton (2014, 43) suosittelee päiväkirjan kirjoittajalle aloitukseksi kuuden minuutin kirjoituspyrähdystä. Kirjoita mitä tahansa mieleesi tulee, vapaasti, pysähtymättä ja antamatta minkään säännön kahlita kirjoittamistasi. Tajunnanvirtakirjoittaminen vapauttaa kirjoittajaa sisäisen poliisin kahleista. Jos kirjoittaminen ei tunnu lähtevän käyntiin, kuvaile ympäristöäsi tai tunnelmiasi.

Päiväkirjan kirjoittamisessa ei ole sääntöjä. Voit pitäytyä siinä tekstilajissa, joka on sinulle luontevin tai voit kirjoittaa erilaisia tekstityyppejä kuten kertomuksia, runoja, kirjeitä, listoja ja dialogeja. Dialogi vihan kohteen kanssa tai kirje, jota ei koskaan lähetetä, auttavat vaikeiden tunteiden käsittelyssä. Vihan tunne laimenee ja kohtaamiset vihan kohteen kanssa sujuvat paremmin kun loukkaukset ja ajattelemattomat sanat vältetään. (Pietiläinen 2008, 151-174.)

Kannattaa kirjoittaa myös hyvistä asioista, sillä nekin ovat osa todellisuutta. Kirjoita ylös hassuja sattumuksia ja kommelluksia. Liitä päiväkirjaan valokuvia, piirroksia, matkalippuja tai pääsylippuja.

Kathleen Adams painottaa artikkelissaan A Brief History of Journal Therapy, että päivittäisten tapahtumien kirjaamisen ohella kannattaa ilmaista sisäisiä tuntoja ja tunnelmia, sillä erityisesti silloin kirjoittamisesta tulee terapeuttista. Kirjoittaja hyötyy oman mielensä lukemisesta kun kokemukset, tunteet ja teot hahmottuvat selkeämmin ja kirjoittaja vapautuu kielteisistä jännitteistä.

Päiväkirja auttaa tutustumaan paremmin itseen. Jos päiväkirjat säästyvät, voi vielä vuosienkin kuluttua tutustua siihen minään, joka joskus olin ja nähdä minkälaisten vaiheiden kautta minusta kasvoi se ihminen, joka olen tänään.

Kirjoittajan sudenkuopasta kohti ongelmanratkaisua

Kosonen nostaa edellä mainitussa Ylen haastattelussa esiin hyvin tärkeän asian päiväkirjan kirjoittamisesta.

– Jos kirjoittaa, että rakas päiväkirja, tänään minua ahdistaa ja seuraavana päivänä kirjoittaa, että taas ahdistaa, niin se ahdistus voi helposti vain syventyä.

Välttääkseen juuttumisen negatiiviseen kierteeseen, kirjoittajan on hyvä suunnata ajatuksiaan nykyhetken lisäksi myös tulevaisuuteen, haaveisiin ja toiveisiin. Voi miettiä mitä elämältään haluaa ja miltä se näyttää sitten kun asiat ovat oikein hyvin. Ajattele esimerkiksi itseäsi vuoden kuluttua. Miltä elämäsi näyttää silloin? Voit listata asioita, jotka tuovat elämään iloa ja toivoa ja jotka ovat sillä hetkellä hyvin.

Ongelmiin voi yrittää löytää ratkaisua käymällä päiväkirjassa dialogia itsensä kanssa. Voi kysyä kysymyksiä ahdistukseltaan tai masennukseltaan. Tai ongelman ja tuntemustensa kuvailemisen ohella voi listata vaiheita ja toimenpiteitä, joita tarvitaan ongelman ratkaisemiseksi.

Eeva Reinilä (2018, 34) mainitsee, että hän onnistuu ratkaisemaan arkipäiväisen pulman ”kymmenkertaisesti nopeammin kirjoittamalla kuin vain asiaa ajattelemalla”. Reinilän mukaan kirjoittaessa tarkastelemme asioita etäisyyden päästä, mikä auttaa näkemään ongelman ja sen ratkaisun objektiivisemmin ja selvemmin.

Usein ongelmiin liittyy kaksi ratkaisuvaihtoehtoa, joiden välillä epäröimme. Tuntuu, että päätöstä on vaikea saada aikaiseksi. Vastaukset ovat jo useimmiten valmiina meidän sisällämme. Kätketyn viisauden löytämiseksi Bolton (2014, 111) suosittaa dialogia itsemme kanssa esimerkiksi klassisen sydän-järki keskustelun muodossa. Dialogin voi toteuttaa niin, että toinen, joko sydän tai järki, kysyy ja toinen vastaa. Dialogin voi kirjoittaa myös kertomukseksi. Katri Pietiläinen (2002, 195) kirjoittaa Christina Baldwinin havaintoihin viitaten:

Kirjoitusprosessin aikana löydämme itsestämme äänen, jota voidaan kutsua intuitioksi tai korkeammaksi voimaksi. Se löytyy kaikilta.

Kirjoita unipäiväkirjaa

Syvällistä tietoa voi saavuttaa myös tutkimalla omia uniaan unipäiväkirjan avulla. Unet ovat kuin kirjeitä meiltä itseltämme itsellemme ja niistä voi löytää tärkeitä vihjeitä eri elämäntilanteisiin. Unilla on yhteys luovuuteen ja luovat ihmiset näkevätkin paljon unia. (Lehtovuori 2008, 177-180.)

Unen symbolikieli muistuttaa taiteen kieltä. Symbolien tulkitsemiseen ei ole olemassa viisasten kiveä, sillä unisymbolit ovat aina henkilökohtaisia. Symbolit ovat kuitenkin kulttuurisidonnaisia, joten yleiset symbolien selitykset voivat antaa vinkkejä unien tulkitsemiseen. Omien unien symboliikkaan voi tutustua varsinkin toistuvien unien kautta.

Unet ovat kuin aamusumu, joka haihtuu nopeasti heräämisen jälkeen. Eeva Lehtovaaran (2008, 187) vinkkeinä unipäiväkirjan pitäjälle on kerrata unen sisältö heti heräämisen jälkeen. Unen voi vaikka kertoa puolisolle tai sanella älypuhelimeen äänitystoiminnon kautta. Merkitse päiväkirjaan päivämäärä ja unesta mieleen jääneet tarttumakohdat, vaikka vain muutamalla sanalla. Tallenna mieleen jääneet tunnelmat, värit, ihmiset, paikat, maisemat ja äänet. Voit täydentää merkintöjä myöhemmin. Kiinnitä erityistä huomiota toistuviin uniin.

Itsensä lukeminen

Päiväkirja on kirjoitusta itsestä itselle. Sen lisäksi, että kirjoittaa, omiin teksteihinsä on hyvä palata lukijana. Gillie Boltonin (2014, 26) mukaan päiväkirja on täydellinen kuuntelija, jonka ensimmäinen lukija on kirjoittaja itse. Päiväkirjan lukeminen, oivallusten tekeminen ja niiden käsittely ovat osa itsehoitoprosessia.

Onko välineellä väliä?

Kososen mukaan kirjoittamista on paras tehdä sillä välineellä, joka itsestä tuntuu mukavimmilta. Toiselle käsinkirjoittaminen on luontevaa, toiselle teksti syntyy kätevästi tutulla tekstinkäsittelyohjelmalla.

Käsin kirjoittamisessa on Kososen mukaan kuitenkin omat hyvät puolensa:

-Käsinkirjoittaminen näyttää tuovan ihmisten mieleen erilaisia asioita kuin mitä he muuten ajattelisivat. Se avaa kuvittelua ja syntyy aivan uusia oivalluksia.

Käsin kirjoittamisessa on myös se hyvä puoli, että päiväkirjaa on helppo kuljettaa mukana. Voi vaikkapa kävellä luonnossa ja istua kirjoittamaan ajatuksiaan ylös silloin, kun ne tulevat mieleen, koska aina on vaarana, että tärkeät oivallukset unohtuvat, jos niitä ei voi tallentaa saman tien kun ne tulevat mieleen.

Gillie Bolton, terapeuttisen ja luovan kirjoittamisen asiantuntija Iso-Britanniasta, mainitsee teoksessaan Writer’s key – introducing creative solutions for life, että kirjoittaessaan tietokoneella hänelle tulee kiusaus korjailla tekstiä ja muokata sitä kielioppisääntöjen mukaiseksi (Bolton 2014, 42). Bolton viittaa siihen, että terapeuttisen kirjoittamisen yksi tärkeä puoli on kirjoittaa spontaanisti, harkitsematta ja kontroloimatta.

Kirjallisuutta

Päivi Kosonen on yksi kirjoittajista teoksessa Päiväkirjojen jäljillä — Historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen (Vastapaino, 2020), joka julkaistaan kesäkuun 2020 puolivälissä. Teoksessa tarkastellaan historian-, kulttuurin ja kirjallisuudentutkijoiden voimin päiväkirjojen välittämää tietoa menneisyydestä ja historiasta, mutta teos sopii historiasta kiinnostuneiden ohella myös kaikille, jotka itse kirjoittavat päiväkirjaa tai harkitsevat sellaisen aloittamista.

Psykologi ja työnohjaaja Eeva Reinilä-Haikonen käsittelee teoksessaan Kirjoituksia itselle – terapeuttinen päiväkirjaprosessi (Omakustanne, 2. p. 2018 ) omaa monikymmenvuotista itseanalyysiaan. Kirja soveltuu erityisesti kirjallisuusterapeuttien ja alan opiskelijoiden käyttöön, mutta siitä voi olla hyötyä kenelle tahansa, jota aihe kiinnostaa.

LÄHTEET

Bolton, Gillie. 2014.The writers key. Introducing creative solutions for life. London: Jessica Kingsley Publishers.

Lehtovuori, E. 2008. Unimaailman mahdollisuudet. Teoksessa S. Mäki & T. Linnainmaa (toim.) Hoivasanat. Helsinki: Duodecim.

Pietiläinen, K. 2008. Päiväkirja mielen avaajana ja persoonallisen kasvun välineenä. Teoksessa S. Mäki & T. Linnainmaa (toim.) Hoivasanat. Helsinki: Duodecim.

Pietiläinen, K. 2002. Päiväkirjamenetelmä. Teoksessa J. Ihanus (toim.) Koskettavat tarinat. Johdantoa kirjallisuusterapiaan. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu.

Reinilä E. 2018. Kirjoituksia itselle. Terapeuttinen päiväkirjaprosessi. Helsinki: E. Reinilä.

TOIVOSTA

Pixabay: Suju

Suosittelen teille kaikille lämpimästi Maaret Kallion kirjaa Voimana toivo (WSOY, 2020). Siinä on paljon tärkeää asiaa toivosta ja viisautta, jota kaikki tarvitsemme näinä erityisen vaikeina aikoina. Kirjan sävy on alusta loppuun voimaannuttava ja lohdullinen. Maaret Kallio sanoittaa isoa ja tärkeää aihetta onnistuneesti. Jos et pääse nyt käsiksi itse kirjaan, voit lukea Maaret Kallion haastatteluja esimerkiksi tuoreesta Anna-lehdestä ja Pirkka-lehdestä sekä Ylen sivuilta. Lisäksi voisin suositella Ylen ohjelmaa Puoli seitsemän, jossa Maaret Kallio oli vieraana  2.4.2020.

Luettuani Maaret Kallion kirjan päätin kirjoittaa siitä, mitä ajatuksia minulle itselleni nousi Kallion kirjasta. Olennaisinta jutussani ovat kysymykset. Voit kirjata ne ylös muistikirjaasi ja kirjoittaa niihin itseäsi varten omat vastauksesi. Halutessasi voit myös keskustella niistä kanssamme kommenttikentässä. Kallion kirjassa, lukujen lopussa, on lisää hyviä kysymyksiä, joista voisit tehdä otsikon vaikkapa omaan päiväkirjaasi. 

Mikä on toivon merkitys elämässäsi? 

Minun elämässäni se on valtava. Toivo auttaa jaksamaan silloin kun on todella vaikeaa. Ja silloinkin, kun ei ole vaikeaa, toivo tekee elämästä rennompaa ja luottavaisempaa. Omassa elämässäni toivo antaa voimaa ja helpottaa oloa vastoinkäymisten keskellä. Maaret Kallio sanoittaa kirjassaan toivon merkitystä ihmisen elämässä. Hän myös pukee sanoiksi sen mitä toivo oikeastaan on ja mitä kaikkea käsite pitää sisällään.

Mistä oma toivosi kumpuaa? 

Oma toivoni kumpuaa varmaan eniten elämänkokemuksesta. Käytäntö on osoittanut elämän jatkuvan, vaikka mitä tapahtuisi. Itselleni on syntynyt usko siihen, että elämä kantaa. Rakkaus on ehtymätön toivon lähde, josta voin myös ammentaa. Tämä sisältää oman rakkauteni. Kun osoitan teoillani rakkautta lähimmilleni, saan siitäkin itselleni voimaa. Saan voimaa itselleni myös siitä, kun voin tukea toista. On helpompaa olla autettavana ja tuettavana, kun itsekin vastavuoroisesti pääsee välillä tukijan ja auttajan rooliin. Luottamus omiin läheisiin ja tunne siitä, ettei tarvitse kantaa kaikkea yksin, on yksi tärkeimmistä toivon lähteistäni. Turvallisuuden tunnettani lisää, että elämääni kuuluu ihmisiä, jotka kykenevät kannattelemaan ja ottamaan vastaan vaikeita tunteita silloin kun oma toivo on hukassa. Ylipäätään luottamus ja tieto siitä, että on ihmisiä joiden puoleen voin kääntyä vaikeuksissa ja haasteissa, olivat ne sitten pieniä tai isoja, pitää yllä omaa toivoa. Riittää, että on olemassa läheisiä, jotka näkevät ja kuulevat oman ahdingon, mutta siitä huolimatta uskovat vankkumatta ”parempaan huomiseen”. Tällä en tarkoita yltiöpäistä positiivisuutta, vaan heillä on taito muistuttaa lempeästi, että tämä on väliaikaista. Vaikkei itse siihen sillä hetkellä uskoisikaan. 

Mikä vahvistaa toivoasi? 

Toivoani vahvistaa varmasti hyvin monet asiat. Niitä ei kuitenkaan ole kovin helppo pukea sanoiksi. Ainakin toivoani vahvistavat kiitollisuuden harjoittaminen omassa arjessa, säännöllinen keskustelu ja yhteydenpito läheisten kanssa, oman elämänhallinnan tunteen vahvistaminen omassa arjessa, kuoleman tiedostaminen osana elämää – hetkessä eläminen. Lisäksi olen ottanut ohjenuorakseni ”Tee joka päivä jotain mistä nautit”. Tilanteestani riippumatta koetan joka päivä tehdä jonkun asian, josta ihan oikeasti nautin, jotain sellaista, joka ravitsee ja palauttaa. Se voi olla hyvän musiikin kuuntelu, kirjan lukeminen, hyvä elokuva tai tv-sarja, leipominen, metsässä käveleminen, järvessä uiminen, veneellä soutaminen. Se voi olla keskustelu rakkaan ihmisen kanssa tai vaikka lämmin suihku tai sauna rankan päivän päätteeksi. Lista on loputon. Se voi olla mitä vain mistä nautin. Se voi olla mietelauseet, joita rakastan lueskella tai ihan pienikin asia, kuten vaikka uunissa paistuvan piirakan tuoksu, joka levittää kotiini lämpöä ja hyvää mieltä. Yksikin tällainen asia päivässä vahvistaa omaa toivoani kummasti.  

Mitkä ovat mielestäsi toivon tekoja? Minkälaisin teoin voit voimistaa omaa toivoasi? 

Maaret kallio kertoo kirjassaan toivon teoista. Siksi kysynkin itseltäni, mitkä ovat mielestäsi toivon tekoja? Minkälaisin teoin voit voimistaa omaa toivoasi? Tähän jo osittain vastasinkin. Omaa toivoani voin vahvistaa tekemällä joka päivä sellaisia arkisia pieniäkin tekoja, jotka ylläpitävät omaa hyvinvointiani. Kuoleman tiedostaminen osana elämää on elämän rajallisuuden myöntämistä itselleni, jolloin tämän hetken arvokkuus korostuu. Toivon teko voi omassa elämässäni olla mm. asettuminen tähän hetkeen ja tässä hetkessä kauneuden huomaaminen ympärilläni ja siitä nauttiminen. Toivon teko voi olla myös kirjoittaminen, jonka avulla voin selvittää päätäni. Maaret Kallio puhuu kirjassaan toivon toimijuudesta, joka auttaa ulos lamaannuttavasta avuttomuuden kokemuksesta. Keskeistä on oma vaikuttamisen mahdollisuus, ei se, että asiat menevät minun mieleni mukaan. Ehkäpä nuo mainitsemani asiat kuvaavat tuota toimijuutta omalla kohdallani.  

Minkälaisin teoin voit valaa toivoa muihin? Miten voit vahvistaa muiden toivoa?

Nämä ovat mielestäni tärkeimpiä kysymyksiä juuri tässä hetkessä, kun korona jyllää maailmalla. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Maaret Kallio antaa kirjassaan vastauksia, mutta ennen kaikkea hän herättää lukijan pohtimaan toivon olemusta ja sitä, miten se näyttäytyy konkreettisesti omassa elämässä. Sitä unohtamatta, että lentokoneenkin pudotessa on happinaamari asetettava aina ensin omille kasvoille, ennen kuin lähtee auttamaan toisia.  

Itse koen, että toisen toivoa voi vahvistaa esimerkiksi olemalla toiselle aidosti ja kokonaan läsnä silloin kun kohdataan. Tästähän Maaret Kalliokin kirjoittaa, että toisinaan läsnä oleva kuunteleminen on jo itsessään riittävä ja mitä parhain toivon teko toiselle. Kyky vastaanottaa toisen tunteet ja etenkin toivottomuus sekä kyky sietää toisen pahaa oloa ahdistumatta itse, luovat myös toivoa. Ei tarvitse välttämättä löytää sanoja, varsinkaan silloin, jos niitä ei yksinkertaisesti ole. Lisäksi kiinnostuminen siitä mikä on toisen pahan olon taustalla on toivoa luovaa. 

 ”Olennaista on kuulla tarina ongelman takana, eli päästä kiinni mieleen ja juureen, ei vain suoristella pintoja. Kokonaisen ihmisen kuuleminen ja hyväksyminen on itsessään jo toivoa luovaa. Ettei tule nähdyksi vain ongelman, tilanteen tai oireitten kautta. On äärimmäisen tärkeää muistaa, että jokaisen toivo on yksilöllistä. On keskeistä kiinnostua juuri toisen toivosta, eikä tarjota vain omaansa.” 
(Kallio 2020, 175-176)

Näitä sanoja ja monia muitakin jäin Kallion kirjasta pohtimaan. Näin myös hiljan televisiosta Frank Martelan haastattelun Arto Nybergin ohjelmassa. Hänkin puhuu elämän merkityksellisyydestä, joka ehkä parhaiten syntyy siitä, kun keskittyy vähemmän itseensä ja auttaa muita. Olennainen osa toivoa on myös tuo oman elämän merkityksellisyyden kokemus. Maaret Kallionkin mukaan toivossa on kyse siitä, että ihminen suuntaa ajatuksissaan ja teoissaan oman napansa ulkopuolelle. Frank Martelaa on haastateltu paljon eri puolilla ja mm. Yleltä löytyvä artikkeli Keskity vähemmän itseesi ja auta muita – filosofi Frank Martelan viisi vinkkiä parempaan elämään aiheesta on mielestäni mielenkiintoinen .  

”Elämä kantaa, mutta kenen kanssa?”

Maaret Kallion kirjassa on luku ”Elämä kantaa, mutta kenen kanssa?”. Tunnistan, että omassa elämässäni on ihmisiä, joiden seurassa oma toivoni vahvistuu. Toiset osaavat luonnostaan kannatella toisen toivoa hädän hetkellä. Tästä Kallio myös kertoo kirjassaan. Kannattaa tunnistaa nuo ihmiset ja sitkeästi hakeutua heidän seuraansa elämän karikoissa. Jäin miettimään, että mitä nuo ihmiset oikeastaan tekevät, jotta näin tapahtuu. Senkään sanoittaminen ei ole helppoa. Ainakin siihen liittyy aito kuulluksi tuleminen, yhteyden kokeminen, jakaminen, lämpö, turva, lohtu, sekä arvostus ja toisen kunnioittaminen hädän hetkellä. Nämä asiat ja lisäksi rakkauden osoittaminen omassa arjessa, aito läsnäolo sekä tarvittaessa saatavilla oleminen ovat asioita, joita itse toivon omilta läheisiltäni silloin kun koen toivottomuutta. 

Mitä sinä toivot tai tarvitset omilta läheisiltäsi silloin kun itse koet toivottomuutta? 

Minkälainen puhe ja minkälaiset sanat vahvistavat toivon ilmapiiriä? 

Lähteet: Kallio, M. 2020. Voimana toivo. Helsinki: WSOY.  

KOTONA KEHOSSANI

Photo by livewildphotos.com/ CC BY 2.0

Suhde omaan kehoon rakentuu monimutkaisessa, ristiriitaisessa ja koko elämän kestävässä prosessissa, vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Vallitsevat kauneusihanteet ovat peili, josta katselemme itseämme kriittisin silmin. Entäpä jos arvostelun sijaan katsoisimmekin itseämme lempeästi ja hyväksyvästi?

Psykologi Minna Martin ja erityisluokanopettaja Petra Saariranta ovat tarttuneet tärkeään aiheeseen teoksessaan Mielelläni kehossani – kohti hyväksyvää suhdetta itseen (Kirjapaja, 2020).

Kehonkuva on aiheena hyvin laaja, joten kirjoittajat ovat rajanneet teoksen käsittelemään vain naisten suhdetta kehoonsa. Kehonkuva kehittyy ja rakentuu elämänvaiheiden ja ihmissuhteiden kautta. On aikoja, jolloin olemme erityisen haavoittuvaisia, kuten murrosikäisinä, mutta myös myöhemmin, ikääntyessämme, katse kääntyy omaan kehoon ja sen muutoksiin. Kirjoittajat toteavat, että kannamme kehosuhteessamme mukana myös suvun ja perheen tarinaa sekä suhtautumistapoja. Geenien lisäksi saamme eväiksemme henkisen perinnön.

Kirjoittajat pohtivat naisen kehosuhdetta paitsi elämänkaaren kannalta, myös suhteessa yhteiskuntaan sekä mainonnan ja median maailmaan. Vallitsevat kauneusihanteet asettavat suuria paineita myönteisen kehonkuvan rakentamiselle.

Liikunta ja ravintosuositukset muokkaavat kehoamme samoin kuin terveys ja sairastuminen. Mieli ja keho ovat yhtä. Jos toinen voi huonosti, toinenkin voi huonosti.

Kirjoittajat rohkaisevat lukijaa elämään enemmän itsensä näköisesti ja hyväksymään keskeneräisyyden. Ulkoisen ja sisäisen kehosuhteen ristitiita saattaa johtaa ajattelemaan, että ongelman voisi korjata ulkoisesti. Tosiasiassa voimme saada helpotusta työstämällä kielteistä kehonkuvaa myönteisemmäksi.

Kirjoittajat sanoutuvat irti kepeästä yltiöoptimismista, jota mediassa toisinaan väläytellään ratkaisuksi itsetunnon ja kehosuhteen ongelmiin. On helppo sanoa ”rakasta itseäsi sellaisena kuin olet”, mutta työlästä toteuttaa lauseen ajatusta käytännössä. Pahimmassa tapauksessa liian kepeästi annetut neuvot vain lisäävät suorituspaineita.

Suoritus ja arviointikeskeisen ajattelun sijaan kehonkuvaa kannattaa lähteä työstämään itsemyötätunnon avulla.

Itsemyötätunto: lääke itsekritiikkiin, heikkoon itsetuntoon ja kehosuhteeseen. (Martin & Saariranta 2020, 27)

On hyvä muistaa, että kehosuhde ei ole mustavalkoisesti hyvä tai huono, vaan se on hyvin monimuotoinen ja monimutkainen. Kehosuhteen työstämisprosessin keskellä voi olla helpottavaa ajatella, että itse prosessissakaan meidän ei tarvitse olla täydellisiä, sillä keskeneräinen on kaunista.

Kirjoittajat kehottavat lukijaa hankkimaan päiväkirjan kirjassa olevien harjoitusten tekemistä varten. Tietosisällön ja harjoitusten ohella teoksessa on eri ikäisten naisten kokemuksia oman kehosuhteensa työstämisestä.

LÄHTEET

Martin, M. & Saariranta P. 2020. Mielelläni kehossani. Kohti hyväksyvää suhdetta itseen. Helsinki: Kirjapaja.

RUNO KURKISTAA IHMISEN SISIMPÄÄN

Photo by Pascal Maramis CC BY 2.0

Taiteen kielellä voi tuoda esiin asioita, joihin arkikieli ei ylety. Runoihin voi latautua merkityksiä, joista edes runon kirjoittaja ei ole tietoinen. Runot avautuvat yhä uusiin tulkintoihin eri ihmisten lukukokemuksina. Runot soveltuvat siten erityisen hyvin kirjallisuusterapian materiaaliksi. Runoterapia puolestaan määritellään kirjallisuusterapian ainutlaatuiseksi lajiksi, joka hyödyntää metaforaa ja kuvakieltä sekä rytmiä ja muita runon keinoja.

Runoterapian historiasta

Runoja on käytetty parantamiseen jo ihmiskunnan historian varhaisista vaiheista asti. Yhdysvalloissa toimivan yhdistyksen National Association of Poetry Therapy sivuilla kerrotaan, että jo shamaanit ja noidat lukivat aikoinaan loitsuja ihmisten parantamiseksi. Muinaisessa Egyptissä tehtiin papyrukselle kirjoitetuista sanoista liuos, jota potilas pystyi nielemään. Siten runon arveltiin vaikuttavan nopeammin, aineellisen lääkkeen tavoin. Roomalainen, ensimmäisellä vuosisadalla elänyt Soranus määräsi maanisille potilaille lääkkeiksi tragedioita ja masentuneille komedioita.

Nykyaikainen runoterapia on lähtöisin Yhdysvasvalloista. Yksi edellä mainitun yhdistyksen perustajajäsenistä on psykiatri ja runoterapian pioneeri Jack Leedy. Hän otti käyttöön termin poetry therapy.

Suomessakin on  pitkäaikaista kokemusta runojen käytöstä kirjallisuusterapiassa. Juhani Ihanus, kirjallisuusterapian merkittävä uranuurtaja Suomessa, mainitsee artikkelissaan Sanat, että hoitaisimme: kirjallisuusterapia ja kertomukset, runoterapiaryhmien alkaneen vuonna 1978 Jack Leedyn kirjoituksiin  tutustuneen Eeva-Riitta Hoaglandin vetäminä Helsingissä, Alppilan mielenterveystoimistossa.

Kun luemme runoutta

Runo leikkii kuvallisuudella, jolloin runon viestit muuttuvat tulkinnanvaraisiksi. Kirjallisuusterapian yhteydessä jokainen tulkitsee symboleita omista lähtökohdistaan. Runojen älyllinen analysointi voi tuottaa mielihyvää, mutta silloin voivat omat tunnot jäädä taka-alalle ja runo ei toimi sielun lääkkeenä. Kun runoja lähestyy tunteen ja intuition avulla, symbolit saattavat avata portin sisäiseen maailmaan ja nostaa esiin asioita tiedostamattomasta. Runon säkeiden voi antaa kaikua sisällään ja tunnustella kaikessa rauhassa mitä ajatuksia ne herättävät.

Symbolit ja metaforat kuuluvat myös arkikielenkäyttöön, mutta runoilijat yhdistelevät sanoja tavanomaisesta poikkeavalla, tuoreella tavalla. Metafora tarkoittaa kahden asian rinnastamista ilman kuin-sanaa. Metafora sanoittaa usein ennen kokematonta ja ainutlaatuista tunnetta. Kuvallisuus, joka luo osuvia yhteyksiä sanojen ja asioiden välille, on yksi terapeuttisesti toimivan runon piirteistä. 

Runouden symboliikka voi olla yleistä tai yksityistä. Symbolisanakirjoista tai kulttuuristamme yleensä löytyy avaimia symbolien tulkitsemiseen, mutta runoilijat voivat käyttää teoksesta toiseen symboleita, joilla he ilmaisevat omaan maailmaansa liittyviä asioita. 

Runon rytmi ilahduttaa lukijaa. Rytmin aistii parhaiten kun runon lukee ääneen. Kaikissa runoissa on rytmi – joissakin se on säännöllinen ja toisissa vapaa. Rytmi kutsuu mukaan, tarttuu mieleen ja hurmaa. Se kutsuu tanssiin ja liikkeeseen, kehon aistimuksiin. Runon rytmi voi muistuttaa rauhallista kävelyä keväisessä luonnossa. Keinuva rytmi voi viedä lapsuuden kesään ja puistoon, jossa valo siilautuu lehvistön läpi sinne missä hiukset liehuen nautimme keinumisen hurmasta.

Kirjallisuuden dosentti Siru Kainulainen nostaa teoksessaan Runon tuntu esiin kysymyksen siitä miten ja miltä runot tuntuvat. Kainulainen kirjoittaa runon tuntutilasta, jolla hän tarkoittaa lukemisen vuorovaikutusta, jota rytmi havainnollistaa ja korostaa.

”Tekstin tuntu eli se, miltä runo näyttää, kuulostaa ja vaikuttaa, tihentyy kielen liikkeessä, jota lukija aistii ja havainnoi lukemisen kuluessa” (Kainulainen 2015, 22).

Parantava runo

Mistä sitten voi löytää itseään puhuttelevia runoja? Kirjastojen kokoelmissa on laaja valikoima uutta ja vanhempaa runoutta. Erilaiset antologiat tarjoavat maistiaisia useilta runoilijoilta ja auttavat löytämään omia mieltymyksiä vastaavia runoilijoita. Yksi uusimmista antologioista on Jenni Haukion toimittama Katso pohjoista taivasta (Otava, 2017). Haukio on valinnut teokseen runoja, jotka ovat syvästi puhutelleet suomalaisia lukijoita. Hän mainitsee teoksen olevan kunnian- ja rakkaudenosoitus suomalaiselle runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.

Suomalaisille lukijoille rakkaita runoja löytyy myös Satu Koskimiehen toimittamasta antologiasta Tämän runon haluaisin kuulla : kaikkien aikojen rakastetuimmat (Tammi 2014).

Hieman vanhempi antologia on Aino Immelin, Outi Melénin ja Leena Sippolan toimittama Parantava runo (Tammi 1982). Teokseen on koottu runoterapian suomalaisten pioneereiden hyväksi havaitsemia runoja.

Lainaan tähän yhden runon omalta suosikkirunoilijaltani, Lassi Nummelta:

Kun saavumme tähän hetkeen

Kaikki virtaa poispäin. Kaikki virtaa pois.
Kun saavumme tähän hetkeen
pysähdymme, ja katso:
kaikki virtaa tähän hetkeen. Mikään ei pois.
Joen pinta heijastuu
kaikki. Puut ja pylväät, vuodet, kasvot
kaikki rakkaus
ja tämän hetken. Ja runsaat silmut, kevään suuri valo.

Pidän siitä miten runossa korostuu elämän hetkellisyys ja hetkessä eläminen. Runossa pysähdytään tunnustelemaan hetkeä, jossa on läsnä kaikki. Viimeinen säe on toivoa antava ja muistuttaa siitä, että elämä jatkuu, tulee kevät ja kesä. Silmut avautuvat ja luonto puhkeaa kukkaan. Runo puhuttelee minua juuri tässä hetkessä.

Tässä vain muutamia esimerkkejä, joiden avulla pääsee alkuun. Kirjaston runohyllyn äärellä kannattaa viipyä selailemassa eri runoilijoiden teoksia. Suuresta valikoimasta jokainen löytää itseään puhuttelevia runoja.

Kun kirjoitamme runoa

Runon kirjoittamiseen voi olla korkea kynnys. Kynnystä voi madaltaa asettamalla tavoitteeksi omien tunteiden ilmaisemisen – ei korkean taiteellisen laadun. Voi antaa itselleen luvan ilmaisuun, jossa ei ole sääntöjä tai kahleita – eikä myöskään virheitä. Voi lentää sanojen siivin, liihotella unelmien ja tunnelmien avaruudessa, sukeltaa elämän syvillä vesillä.

Terapeuttisen tekstin ja taiteellisen tekstin välillä oleva raja on usein hiuksen hieno tai sitä ei ole ollenkaan. Suurin ero on kirjoittamisen tavoitteissa, sillä terapeuttisen tekstin tavoite ei ole taiteellisesti korkeatasoinen teksti. Arkiset ja kuluneetkin metaforat voivat paljastaa kirjoittajalle jotakin tärkeää omasta elämästä ja itsestä – jotakin mikä on ollut kätkettyä, mutta jonka runon kuvallisuus tuo päivänvaloon. Aiheetkin voivat olla arkisia.

Jos kirjoittaminen ei tunnu heti sujuvan, kokeile Julia Cameronin kehittämää, luovuutta herättelevää harjoitusta, joka tunnetaan nimellä aamusivut: kirjoita heti herättyäsi käsin tajunnavirtatekstiä kolme sivua. Toista harjoitus samanlaisena jokaisena aamuna. Kirjoittamiselle kannattaa varata aika aamurutiinien joukkoon, koska kiireessä kirjoittaminen helposti jää tekemättä.

Aamusivuja ei ole tarkoitus lukea itse tai antaa muille luettavaksi. Harjoituksen tarkoitus on vapauttaa luovuutta ja toisaalta purkaa paperille kuormittavia ajatuksia tai tunteita. Käsin kirjoittaminen on tärkeää, sillä siten syntyy helpommin yhteys alitajuntaan.

Muutamia vinkkejä teille, jotka haluatte löytää runoilemalla helpotusta arkeen tai vain yksinkertaisesti päästä nauttimaan luovan kirjoittamisen ilosta pitkän tauon jälkeen.

  1. Anna tunteen ja tajunnanvirran johdattaa kynääsi. Kutsu sisälläsi olevia sanoja kuin arkoja eläimiä metsän kätköistä. Voit yllättyä siitä, mitä kaikkea mieleesi kumpuaa.
  2. Osta muistikirja ja lähde kävelemään luontoon. Istu välillä puistonpenkille ja kirjaa ylös mieleesi tulevia tunnelmia, näkemääsi maisemaa tai luonnonilmiöitä.
  3. Kirjoita kaupunkimaisemasta. Katso ympärillesi, mitä näet ja mitä ääniä kuulet. Miltä aamu torilla tuoksuu? Älä välitä tässä vaiheessa siitä, miten sanat asettuvat paperille, voit myöhemmin kirjoittaa tekstin puhtaaksi ja järjestellä säkeitä.
  4. Merkitse yliviivaustussilla kiinnostavia sanoja aikakauslehdestä tai sanomalehdestä. Muokaa sanoista runo järjestelemällä sanat sopivasti ja lisäämällä löydettyjen sanojen siteeksi sopivia sanoja.
  5. Ryhdy flarffaajaksi. Hae googlesta aineistoa mahdollisimman epätavallisilla hakusanoilla. Yhdistele hakutuloksen sanoista runoja leikkaamalla, liittämällä ja järjestelemällä sanoja.
  6. Kokeile taiteidenvälisyyttä. Katsele taideteoksia esimerkiksi taidemuseoiden sivuilta. Kun koronaepidemia on ohi ja taidemuseot aukaisevat ovensa, voit tietysti mennä taidenäyttelyyn. Kun löydät puhuttelevan teoksen, muokkaa ajatuksesi ja tunnelmasi runomuotoon. Mitä teoksessa näkyy? Mikä herätti kiinnostuksesi? Anna mielikuvituksen viedä sinut taideteoksen maailmaan.
  7. Kuuntele musiikkia ja eläydy sen maailmaan. Anna mielikuvien virrata mieleesi ja kirjoita tunnelmasi runomuotoon.
  8. Lue eri runoilijoiden teoksia. Muiden runot voivat saada sanat virtaamaan mieleesi tai voit löytää uusia keinoja ilmaista itseäsi jäljittelemällä muiden tyyliä.
  9. Luovu ajatuksesta, että sinun on tuotettava hiottuja ja esteettisesti laadukkaita runoja, sillä se häiritsee kirjoittamisprosessia. 
  10. Jos sinulla on tavoitteita kehittää runoilijan taitojasi, kirjoita runoistasi uusia versioita.

LÄHTEITÄ JA SELITYKSIÄ

Tieteen termipankki määrittelee flarfin seuraavasti: ” Runouden laji, jossa hakusanojen avulla etsitään internetistä runoiksi editoitavaa materiaalia.”

Tietoa runoudesta ja vinkkejä kirjoittajille Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen kirjoituskurssilla.

Ihanus, J. 2009. Sanat että hoitaisimme. Kirjallisuusterapia ja kertomukset. Teoksessa J. Ihanus (toim.) Sanat että hoitaisimme. Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Duodecim.

Kainulainen, S. 2016. Runon tuntu. Helsinki: Poesia.

Mäki, S., Linnainmaa, T. (toim.) 2008. Hoivasanat. Opas kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Duodecim.

Nummi, L. 2012. Runot 1996-2007. Kaikki elämän valo. Helsingissä: Otava.