Godbersen, Anna: Huumaa

Vuonna 1899 Manhattanin seurapiirejä hallitsevat sisarukset Elizabeth ja Diana Holland. Valta-asema on kuitenkin vakavasti uhattuna sillä tytöille selviää, että heidän isänsä kuoltua heidän taloudellinen asemansa on merkittävästi heikentynyt. Rikas aviomies voisi pelastaa perheen häpeältä. Elizabethin pitäisi avioitua rikkaan perijän Henry Schoonmakerin kanssa, mutta Elizabethin sydän kuuluu toiselle. Villi ja estoton Dianakin huomaa olevansa rakastunut mieheen, jonka kanssa hänen on täysin mahdotonta avioitua. Onko Elizabethilla ja Diana poispääsyä tukalasta tilantestaan?

Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta

Tänä kesänä on Nelson Mandela noussut jälleen lehtikirjoituksiin, kun Etelä-Afrikassa järjestettävien jalkapallon MM-kisojen yhteydessä on muisteltu, kuinka hän toistakymmentä vuotta osasi taitavasti käyttää urheilua yhdistämässä rikkonaista kansaa. Sillä kertaa kyseessä oli rugby.

Myös Mandelasta hiljattain julkaisu kirja on saanut paljon huomiota osakseen. Sen kirjoittaja Richard Stengel kulki Mandelan rinnalla pitkään keräämässä aineistoa hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan kuvaavaa kirjaa varten. Stengel on onnistunut tehtävässään ja kirjoittanut näkemästään ja monista keskusteluistaan Mandelan kanssa mieleenpainuvan kirjan. Hän on jaotellut merkittävimmät aiheet viideksitoista opetukseksi, jotka kaikki puhuttelevat meitä tavallisia ihmisiä.

Lähtökohtana koko ajattelussa on afrikkalainen käsite ”ubuntu”. Mandelaa, kirjan esipuheen kirjoittajaa, siteeraten sen voi selittää ”syväksi tunteeksi siitä, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta ja että jos haluamme toteuttaa mitään tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.” Vahvan ja nöyrän miehen sanoja. Suurmiehen.

Kirja on voimakas lukukokemus, joka valottaa Mandelan elämää uudesta näkökulmasta: hänen valtavaa elämänkokemustaan ja viisauttaan on onnistuttu pukemaan muotoon, josta me jokainen voimme löytää jotain elämäämme niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Elämäohjeita, rohkaisua, voimaa. Kirja on helppolukuinen, ja koska se on jaoteltu 16 osaan, sen voi myös ottaa vain hetkeksi käteensä ja laskea taas pois. Jos malttaa.

Liisa Nikkilä

>Hae HelMet-kirjastosta

Kesähitti Kari Hotakaisen tapaan

Kari Hotakaisen Finnhits sopii hyvin kesäluettavaksi niille, joilla on kunnon kesäloma ja niille joiden kesäloma koostuu satunnaisista vapaista tuokioista. Kirja on nimittäin ohut eikä uuvuta lukijaansa ulkoisella olemuksellaan. Paitsi että kirja on ohut, sen sisältämät tarinat on myös tiivistetty yhden sivun mittaisiksi. Niihin on helppo tarttua kiireettöminä hetkinä ja lukea vaikka yksi kerrallaan.

Tarinoissa liikutaan pohjoisen Limingasta aina etelän Teneriffalle asti. Finnhits istuu kuitenkin maisemaan kuin maisemaan. Tarinat ovat enemmänkin matka suomalaiseen sielunmaisemaan kuin mihinkään todelliseen paikkaan tai aikaan. Tämän lisäksi tarinat tarjoavat oivaltamisen iloa niille lukijoille, jotka tunnistavat maiseman piileskelevän itsessään sekä niille jotka ovat ihmetelleet sen syitä, syvyyttä ja seurauksia lähimmäisissään.

Voiko yhden sivun tarinoissa sitten kuvata yksilöitä ja heidän persooniansa antoisasti? Kyllä vain. Hotakainen osaa ja voi. Hän onnistuu tavoittamaan henkilöidensä olennaisimmat puolet tarjoamalla herkullisia ja hyvin oivallettuja yksityiskohtia heidän ajattelustaan ja edesottamuksistaan. Toisaalta päähenkilöt eivät turhia puhele vaan ovat enemmänkin elämäntarkkailijoita, jotka sulattelevat kokemaansa ja syttyvät toimimaan, kun aika on siihen kypsä.

”Tämä minun piti sanoa sinulle, Sirpa, jo Sorsan hallituskaudella: minä rakastan sinua. En niin kuin ne eteläeurooppalaiset miehet, vikkelästi ja päivittäin, minä rakastan pitkäkestoisesti, joskus tietysti vähän viiveellä.”

Finnhits on kuin suomi-iskelmä, joka varmasti puraisee paatuneimmankin nostalgiahermoa. Kesällä, jos koskaan on kai lupa olla hieman nostalginenkin? Muistella sinisimpiä poutapäiviä, makeimpia mansikoita ja niitä koruttomia, itsestään melua pitämättömiä lähimmäisiä, jotka yhtäkkiä päättäväisyyden puuskassa päättävät ylittää totunnaisen toimintansa rajat.

Tartu siis Finnhitsiin ja anna ”suomisävelmien” viedä mukanaan.

Helena Juntunen

>Hae HelMet-kirjastosta

Gaiman, Neil: Unohdetut jumalat

Neil Gaimanin Unohdetut jumalat kertoo jumalista, rakkaudesta ja kuolemasta. Päähenkilö Shadow on parannuksen tehnyt rikollinen, joka joutuu keskelle jumalien valtataistelua. Vankilasta vapautunut Shadow on menettänyt vaimonsa ja työpaikkansa. Hän ottaa vastaan oudon herra Wednesdayn tarjoaman juoksupojan paikan: hänen tulee suojella Wednesdayta tämän houkutellessa vanhoja jumalia sotaan uusia vastaan. Tehtävä ei ole helppo, sillä Wednesdayn viholliset ovat vahvoja eikä hän tunnu aina kertovan koko totuutta apulaiselleen. Miesten roadtrip halki Amerikan kulkee turistinähtävyyksien ja muiden uuspyhien paikkojen kautta, ja tarinaa maustetaan viinalla, naisilla ja rikoksilla. Lisäksi Shadown vaimo palaa haudan takaa sekoittamaan miehensä ajatuksia.

Gaimanin jumalat ovat ihanan inhimillisiä: he vanhenevat, kokkaavat kaalia ja riitelevät keskenään. Siirtolaisten mukana Amerikkaan saapuneet vanhat jumalat ovat koettaneet sopeutua uuteen maahan. Anubis, egyptiläinen kuolleiden ja muumioinnin jumala, pitää hautaustoimistoa Cairon kaupungissa. Eastre, kevään ja auringonnousun jumalatar, pysyy hengissä kaupallisen pääsiäisenvieton turvin. Osa siirtolaisjumalista on jo unohtunut ja kuollut, ja toisaalta moderni elämä ja teknologian palvonta synnyttävät uusia.

Lukiessaan ei voi olla miettimättä, millaisia jumalia ja paikkoja nykyään palvotaan: Internetin ja moottoriteiden jumalat voivat varmasti hyvin Suomessakin. Unohdetut jumalat sopiikin hyvin kesälukemiseksi kaikille niille, jotka haluavat katsoa arkisia asioita uusin silmin.

Paula Niemi

>Hae HelMet-kirjastosta

Haahtela, Joel: Katoamispiste

Ei ole poikkeuksellista, että Joel Haahtelan romaanissa etsitään enemmän tai vähemmän pakkomielteisesti toista ihmistä; jotakuta kauan sitten kadonnutta tai jotakuta, jota ei oikeastaan tunneta lainkaan. Näin myös hänen uusimmassa romaanissaan Katoamispiste.

Kirjassa suomalainen mies tapaa kadulla ranskalaisen naisen, joka on saapunut Helsinkiin etsimään kadonnutta puolisoaan. Kadonneen puolison kohtalo näyttää liittyvän tavalla tai toisella kirjailija Raija Siekkiseen, joka kuoli tapaturmaisesti tulipalossa vuonna 2004. Mies päättää auttaa naista etsinnöissä, mutta seuraavana päivänä nainen on lähtenyt hotellistaan. Mies päätyy selvittelemään arvoitusta itsekseen, ja hän uppoaa syvälle kuolleen kirjailijan maailmaa. Hän lukee kirjailijan kirjat, penkoo kirjailijaan liittyviä aineistoja arkistoissa, matkustaa kirjailijan kotikaupunkiin Kotkaan, tapaa kirjailijan ystäviä ja soutaa lokakuista säätä uhmaten kirjailijan saaristomökille.

Katoamispiste on kirja, jossa kirjailija Joel Haahtela tekee kirjailija Raija Siekkisen elämästä taidetta, vieläpä oikein hienoa sellaista. Kirjan päähenkilö pohtii kuolleen kirjailijan elämään uppoutumista näin: ”Ehkä tiedostin myös rikoksen omahyväisen puolen, haluan ottaa haltuun jotain toiselle kuuluvaa, omia sen osaksi itseäni ennen kuin kukaan muu ehtii, kuten kaikki elämävarkaat ennen minua. Tai ehkä rikos oli käsitteenä hieman suhteeton; olinhan anastamassa jo kertaalleen elettyä elämää, jotain mitä ei enää ollut.” Mitä Siekkinen olisi sanonut? Olisiko hän syyttänyt Haahtelaa elämävarkaaksi? Vai olisiko hän ollut imarreltu?

Oli niin tai näin, Katoamispiste on romaani, joka sopii kaikille hieman eksyneille ja melankolisille, sellaisille, jotka eivät vaadi kirjalta vauhdikkaita juonenkäänteistä eivätkä pety vaikkei lopussa mitään valtavaa löydykään.

Katariina Ervasti

>Hae HelMet-kirjastosta

Ragde, Anne B.: Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt

Norjalaisen Anne B. Ragden Neshovin sikatilasta kertova sukutarina on viime vuosien suosituimpia kirjasarjoja Pohjoismaissa. Kevättalvella 2010 Ylen FST5-kanavalla näytettiin kirjoihin perustuva 8-osainen draamasarja.

Kirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Berliininpoppelit. Neshovin tilalla Trondheimin lähellä asuvat emäntä Anna, hänen aviomiehensä ja poikansa Tor. Joulukiireiden keskellä Anna saa sydänkohtauksen, vaipuu koomaan ja kuolee. Kuolinvuoteen äärelle kutsutaan perheen kaksi poikaa, jotka eivät vuosikausiin ole olleet missään tekemisissä kotitalonsa tai siellä asuvien ihmisten kanssa. Toinen pojista, Margido, pitää pientä hautaustoimistoa läheisessä pikkukaupungissa ja Erlend toimii sisustussuunnittelijana Kööpenhaminassa. Margido on naimaton, Erlend elää onnellisessa homosuhteessa Krumme-nimisen kumppanin kanssa. Tor on koko elämänsä asunut ja tehnyt työtä kotonaan; sikatila antaa hänelle niukan elannon. Torilla on lyhyestä nuoruudensuhteesta syntynyt aikuinen tytär Torunn, jonka hän on tavannut vain kerran. Nyt Torunn kutsutaan Oslosta katsomaan isoäitiään ennen tämän poismenoa.

Äidin kuoleman jälkeen paljastuu vaiettuja salaisuuksia. Paikalle saapuneiden veljesten on kohdattava maailmojensa ja toistensa erilaisuus. Maaseudun ja kaupungin, kulttuurien ja sukupolvien välisiä eroavuuksia Ragde kuvaa lempeästi mutta tarkkasilmäisesti

Erakkoravuissa, kirjasarjan toisessa osassa, keskiöön nousee Torunn, joka vasta nyt tutustuu isäänsä ja lähisukuunsa. Kaikkien perheenjäsenten elämät ovat joutuneet muutostilaan, niin myös Torunnin, jonka on tehtävä vaikeita valintoja.

Vihreät niityt on sarjan kolmas ja viimeinen osa. Siinä Torunn hoitaa sikatilaa ja ”isoisäänsä”. Erlend ja Krumme valmistautuvat vanhemmuuteen Kööpenhaminassa. Margido uudistaa hautaustoimistoaan ja nauttii uudesta saunastaan.

Anne B. Ragde luo kirjoissaan todentuntuisen, arkisen mutta lämpimän ja inhimillisen maailman. Huumori on vähäeleistä ja synkänpuoleista. Kesälukemisena verratonta; helppoa, mutta ei tyhjänpäiväistä. Ja jos ensimmäinen osa imaisee mukaansa voi lukunautintoa jatkaa vielä kahden kirjan verran.

Marju Tapaninen

>Hae HelMet-kirjastosta

Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti

Häkellyttävän monialaisen Claes Anderssonin elämästä riittäisi aineksia vaikka useampiinkin muistelmiin ja elämäkertoihin: hänet tunnetaan paitsi vasemmistopoliitikkona ja lääkärinä myös muusikkona, runoilijana ja kirjailijana. Viime syksynä julkaistu Jokainen sydämeni lyönti piirtää sykäyksenomaisten tuokiokuvien kautta hurmaavan kokonaiskuvan lahjakkaasta ja monipuolisesta ihmisestä.

Jokainen sydämeni lyönti ei ole poliittinen muistelmateos – suoraa politiikan kommentointia siinä on jopa huomiota herättävän vähän. Muista rooleistaan Andersson sen sijaan kertoo auliisti, mutta kuvauksen pääpaino on koko ajan vahvasti yksityiselämän, ihmissuhteiden ja yksilön henkilökohtaisen kokemusmaailman puolella. Heti muistelmiensa alussa Andersson herättelee lukijaansa kyseenalaistamaan subjektiivisen kerronnan todenpitävyyttä: kuinka tarkasti menneitä tapahtumia muistelevan kertojan muisti toimii, ja ovatko muiden ihmisten näkemykset samoista tapahtumista kenties hyvinkin erilaisia?

Anderssonin ääni on lämmin, viisas ja rehellinen. Nuoren Claes Anderssonin sekalaisiin toilauksiin seitsemänkymppinen kertoja suhtautuu lempeällä huumorilla, joka parhaimmillaan saa lukijankin nauramaan ääneen. Andersson ei peittele inhimillisiä heikkouksiaan, vaan kirjoittaa avoimesti esimerkiksi peliriippuvuudestaan. Heikkoudet, virheet ja ongelmat ovat olennainen osa inhimillistä kokemuspalettia, ja on arvokasta, että niitä voidaan käsitellä julkisesti myös ilman sensaatiohakuisuutta.

Anderssonin muistelmat sopivat sekä nopeiden että viipyilevien lukunautintojen ystäville. Jokainen sydämeni lyönti on oivallista luettavaa niin ihmisyyden peruskysymyksiä ilokseen pohtivalle lomalaiselle kuin kiireiselle kesätyöläisellekin. Anderssonin teksti vie mukanaan, ja lukijan tekee helposti mieli ahmaista koko kirja kerralla. Lyhyistä luvuista rakentuva teos pitää kuitenkin lukijan otteessaan myös silloin, kun lukuaika jakautuu kahvitauon mittaisiin pätkiin. Jos aiot tänä kesänä lukea vain yhden kirjan, lue tämä!

Tarja Pyyaho

>Hae HelMet-kirjastosta

Forman, Gayle: Jos vielä jään

Työssäni joudun/saan lukea nuortenkirjallisuutta, vaikka en kirjojen kohderyhmään enää kuulukaan. Silloin tällöin törmää nuortenkirjoihin, joiden lukemista voi suositella muillekin entisille nuorille. Yksi tällaisista kirjoista on Gayle Formanin kirjoittama Jos vielä jään.

Mia on 17-vuotias sellistityttö, jolla on bändissä soittava poikaystävä Adam ja edessä tulevaisuus arvostetussa Juilliardin musiikkiakatemiassa New Yorkissa. Tuo tulevaisuus pyyhkiytyy kuitenkin pois auto-onnettomuudessa, jossa Mian perhe kuolee ja Mia itse huomaa seuraavansa tapahtumia eräänlaisessa välitilassa elämän ja kuoleman välissä.

Kirja etenee kahdessa tasossa. Mian muistojen kautta peilataan Mian mennyttä elämää. Toisessa tasossa Mia tarkkailee tapahtumia sairaalassa onnettomuuden jälkeen ruumiinsa ulkopuolella. Kuinka jatkaa elämää, kun koko perhe on poissa? Muutto New Yorkiin veisi pois myös Adamin luota, mutta toisaalta sellon soittaminen on Mian intohimo. Mian on tehtävä päätös: on jaksettava onnettomuuden jälkeiset vaikeudet tai luovutettava. On valittava elämä tai kuolema.

Dramaattisesta aiheesta huolimatta tarina on unenomainen ja herkkä kuvaus rakkaudesta ja valintojen tekemisestä. Ei ehkä parasta seuraa meluisalle uimarannalle, mutta sadepäivään ja valoisiin kesäöihin, jolloin ei malta mennä nukkumaan, kirja sopii tunnelmapalaksi.

Heli Ronkainen

>Hae HelMet-kirjastosta

Megatron Braineater: Kapteeni Shiva. Osa 1, XIYI

Kapteeni Shiva on uutta kotimaista tieteiskirjallisuutta. Se perustuu uusimpiin ihmis-, luonnon- ja salatieteellisiin tutkimustuloksiin. Päähenkilöinä seikkailevat Shiva ja Kapteeni Kim-Choi, jonka tehtävänä on luotsata Yön lisko –nimistä valtaaja-avaruusalusta.

Kertomus alkaa vuonna 2745. Tuona aikana avaruusmatkailu galaksien välillä on jokapäiväistä puuhaa. Ihmelapsi Shiva löydetään Maasta, hän on puoliksi kyberneettinen ja hän omaa hurjat telekineettiset ja telepaattiset kyvyt, jotka pääsevät vähitellen oikeuksiinsa avaruusaluksella matkatessa. Shivan kyvyt johtuvat siitä, että hänet on geeniräätälöity mehiläiskuningattarelta löydetystä DNA-materiaalista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hän ymmärtää muiden kemiallisia viestejä vaistomaisesti eli hän pystyy lukemaan ajatuksia.

Kyseessä on neliosainen scifi/jännityssarja, josta tämä vuonna 2007 julkaistu kirja on sen ensimmäinen osa. Kirjat itsessään ovat kuin taideteoksia, kuvitus on hyvin psykedeelistä kansia myöten. Siitä ovat vastuussa itse kirjailija Maria Candia sekä helsinkiläinen muusikko, graafikko ja radiotoimittaja Mikko Viljakainen. Jokaisen kirjan mukana tulee liitteenä lukemista ”syventävä” CD, joka sisältää ”scifimäistä” konemusiikkia.

Kapteeni Shiva sopii kaikille tieteiskirjallisuudesta pitäville lukijoille, niin nuorille kuin vanhemmillekin, jotka haluavat tutustua uuteen kotimaiseen tulevaisuuden klassikkoon!

Miikka Mäkelä

>Hae HelMet-kirjastosta

Capote, Truman: Kylmäverisesti

16.11.1959 kirjailija Truman Capote luki seuraavan uutisen New York Timesista:

HOLCOMB, Kan., Nov. 15 (UPI) — A wealthy wheat farmer, his wife and their two young children were found shot to death today in their home. They had been killed by shotgun blasts at close range after being bound and gagged. (New York Times 16.11.1959)

Edellisenä päivänä vastikään ehdonalaiseen vapauteen päässeet Rickhard Hickock ja Perry Smith olivat murtautuneet kansasilaiselle maatilalla ja murhanneet maanviljelijä Herb Clutterin, tämän vaimon ja kaksi heidän nuorinta lastaan. Saaliikseen he saivat muutamia dollareita.

Uutisen innoittamana Capote matkusti Kansasiin perehtymään tapaukseen ystävänsä kirjailija Harper Leen kanssa. Yhdessä he haastattelivat paikkakunnan asukkaita, rikosta tutkivia poliiseja sekä Hickockia ja Smithiä ja keräsivät laajan tausta-aineiston kirjaa varten.

Kylmäverisesti on kaunokirjalliseen muotoon kirjoitettu kriminologinen tapaustutkimus. Omana aikanaan se yhdisteli uraauurtavalla tavalla journalismin ja luovan kirjoittamisen käytäntöjä. Capote itse kutsui kirjaansa ei-fiktiiviseksi romaaniksi. Alunperin tarina ilmestyikin jatkokertomuksena New York Times -sanomalehdessä.

Kirja tarkastelee Hickockin ja Smithin luomaa murhenäytelmää tekijöiden, poliisin, rikoksen uhrien sekä yhteisön näkökulmista. Ennen kaikkea se pyrkii vastaamaan tärkeään kysymykseen: Miksi ja miten ihmeessä Hickock ja Smith päätyivät järjettömään tekoonsa?

Kylmäverisesti on klassikko, joka jokaisen rikollisuuteen orientoituneen kirjallisuuden ystävän on ehdottomasti luettava. Suositellaan luettavaksi tukevan Bourbon-lasillisen kanssa.

Ville Karinen

> Hae HelMet-kirjastosta

Muuta mielenkiintoista: Kirjaan ja sen syntyhistoriaan liittyen on tehty myös kolme elokuvaa: Kylmäverisesti (1967) , Capote (2005), ja Kunniaton (2006).