Lukupiiri 10.3.2015 Lumon kirjastossa

Teema 3: Kulttuurien yhteentörmäyksiä

Elif Shafak: Kunnia (Gummerus, 2013)

Käsittelimme Lumon kirjaston lukupiirissä Elif Shafakin kirjaa Kunnia. Elif Shafak on Euroopassa syntynyt palkittu turkkilainen kirjailija. Hän on käsitellyt kirjassaan Turkissa asuvien kurdien kulttuuria ja erityisesti naisten asemaa kunniakysymyksiä korostavassa kulttuurissa. Romaanissa liikutaan eri ajoissa, eri paikoissa ja seurataan useiden henkilöiden elämänvaiheita Turkissa ja Lontoossa. Kirja alkaa kahden kaksoissisaren Jamilan ja Pemben tarinasta. Jamila jää Turkkiin ja Pembe muuttaa Lontooseen. Pembe ja hänen aviomiehensä Adem ja heidän poikansa Iskender ovat tarinan keskeisiä henkilöitä. Pembe joutuu aviomiehensä pettämäksi ja hänen oma seurustelunsa aviomiehen jätettyä hänet johtaa hänen poikansa tekemään kunniamurhaan, joka kuitenkin vahingossa kohdistuu hänen kaksoissisareensa.

Kirjassa käsitellään eri henkilöiden ajattelua heidän omista lähtökohdistaan lähtien ja ymmärtäen taustaa. Kirjallisuuspiirissä tämä asia huomioitiin ajatuksella, että kirja ei herätä suuria tunteita tai vahvaa myötätuntoa. Keskusteltiin siitä, että kirjailija turkkilaisena ymmärtää tarinan kaikkia henkilöitä ja lukija ymmärtää asioita kirjailijan kautta.

Naisen asema ja kohtelu herättivät keskustelijoissa eniten suuttumusta ja toiveita maailman muuttumisesta paremmaksi naisille. Keskusteltiin naisten asemasta kunniakulttuureissa ja myös Suomessa ja mietittiin omaa historiaamme ja naisen asemaa, joka on ollut meilläkin huono, vaikka ei niin alistettu kuin Turkin kurdien keskuudessa. Keskusteltiin myös naisten vastuusta oman asemansa korjaamisessa. Todettiin, että kysymys on sukujen vallasta ja vanhoista perinteistä, joista irtautuminen on vaikeaa. Toisaalta kirjassa kerrotaan myös henkilöistä, jotka ovat onnistuneet Englannissa vapautumaan Turkissa vallitsevan perinteen taakasta. Englannissa oli kuitenkin uusia myös tuhoavia ongelmia, kuten huumeet ja uhkapeli.

Keskusteltiin kurdikulttuurista ja kurdinaisista, jotka sotivat miesten rinnalla ja päädyttiin siihen, että kaikissa kulttuureissa on suuria eroja eri yksilöiden välillä ja kurdikulttuurissa ilmeisesti myös eri maiden kurdien välillä. Keskusteltiin siitä, että vaikka kunniamurhat ovat harvinaisia, niin ne kertovat myös laajemmin naisten asemasta miehisissä kulttuureissa.
Keskusteltiin myös miesten asemasta kunniakulttuurissa. Huomioitiin, että hekin ovat perinteen ja kunnian uhreja. Hekin menettävät arvonsa, jos he eivät huolehdi suvun kunniasta.
Lukupiirissä toivottiin erityisesti naisten koulutuksen poistavan näitä ongelmia.

Kirjan kieli todettiin kauniiksi ja tarina kiinnostavaksi, vaikkakin hieman monimutkaiseksi suuren henkilömäärän ja eri aikoihin siirtymisen takia.

Tietoa kirjailijasta

Elif Shafak
Hän on syntynyt vuonna 1971 Strausbourgissa, Ranskassa. Nuoruutensa hän vietti Espanjassa, josta muutti myöhemmin Turkkiin. Shafak on tutkija ja filosofian tohtori. Tutkimustöissään hän käsittelee islamia, naisia ja mystiikkaa. Shafakilla on apulaisprofessorin virka Arizonan yliopistossa ja hän asuu puolet vuodesta Yhdysvalloissa. Hän kirjoittaa moniin lehtiin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Hän on naimisissa turkkilaisen journalistin Eyüp Canin kanssa.
Shafak on voittanut kaikki merkittävät kirjallisuuspalkinnot Turkissa alle 30-vuotiaana. Hänen romaaninsa Pinhan voitti Meylana-palkinnon vuonna 1998 ja romaani Sehrin toi hänelle vuonna 2000 ”Union of Turkish Writers” -palkinnon. Shafak sai syytteen ”turkkilaisuuden loukkaamisesta” The Bastard of Istanbul -romaaninsa vuoksi vuonna 2006, mutta hänet jätettiin tuomitsematta näyttöjen puutteen vuoksi.
Lähteet: Wikipedia, Elif Shafakin kotisivu

Eila Järvinen
kirjastonhoitaja
eila.jarvinen(at)vantaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *