8.11. Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi, 2014)
Lumon lukupiirissä ruodittiin marraskuun kirjana Jhumpa Lahirin teos Kaima, joka kertoo bengalilaisesta siirtolaisperheestä, jonka jäsenet kotiutuvat Bostoniin kukin omaan tahtiinsa. Vuonna 1968 perheeseen syntyy poika, joka saa nimensä suuren venäläisen kirjailijan, Gogolin, mukaan siksi, että Gogolin teos on auttanut perheen isää pelastumaan junaonnettomuudesta. Yhdysvalloissa perheen isästä tulee MIT:n opettaja ja he ostavat talon esikaupunkialueelta. Perhe amerikkalaistuu ja he oppivat paistamaan kiitospäiväkalkkunan, laittamaan lumiukolle kaulahuivin ja värjäämään pääsiäismunia. Perheen äiti, Ashima, sopeutuu huonoimmin uuteen kotimaahansa ja häntä vaivaa muukalaisuuden tunne, joka on kuin elinikäinen raskaus: lakkaamaton odotus, jatkuva taakka ja tunne, ettei kaikki ole kunnossa.
Lukupiirissä teosta pidettiin nopeasti ja helposti luettavana, joten sen kanssa ei tarvinnut liiemmin uurastaa. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja onnistuneen käännöksen ansiosta pääsi helposti oikeanlaiseen tunnelmaan. Muutaman lukijan mielestä kertomus juuttui puolivälissä kirjaa, mutta loppua kohti se alkoi muuttua kiinnostavammaksi. Tarina oli mukava, mielenkiintoinen ja omalla tavallaan viehättävä. Lopussa tarina kääntyi alkuun ja ympyrä sulkeutui perheen osalta, kun isän kuolema avasi Gogolille perheen perinteet ja hän alkoi rakastaa intialaista elämää.
Lukijat pitivät teosta mielenkiintoisena siksi, että siinä oli kuvauksia eri kulttuureista ja erilaisista tavoista, jotka välillä tuntuivat täysin käsittämättömiltä. Ihmeteltiin myös sitä, miksi bengalilaisuutta korostettiin. Kuvaukset ruoka- ja hääkulttuureista tuntuivat erityisesti kiinnostaneen lukupiirin jäseniä. Pohdittiin siirtolaisten tilannetta vieraassa maassa, jossa ollaan koko ajan jotenkin puolittain. Kun ollaan kohdemaassa, on ikävä entiseen kotimaahan. Kun mennään käymään entisessä kotimaassa, ikävöidään uutta kotimaata. Kirjassa tuli henkilöiden yksinäisyys vahvasti esiin. Varsinkin perheen äidille sopeutuminen uuteen maahan ja kulttuuriin tuntui olevan rankkaa. Yhdelle lukijalle tuli mieleen Suomesta Ruotsiin 60-luvulla muuttaneet ihmiset ja hän sanoi samastuneensa kirjan kautta näihin.
Lukupiiriläiset olivat yksimielisiä siitä, että kyseessä oli varakkaan perheen vapaaehtoinen muutto ulkomaille. Keskusteltiin siitä, että on ihan eri asia lähteä vapaaehtoisesti kuin joutua pakon edestä lähtemään kotimaastaan. Varakkaan perheen elämään viittaa sekin, että kirjassa lueteltiin usein tavaroita nimiltä ja tavaramerkit olivat aivan selvästi tärkeitä statussymboleita. Lukupiirissä myös ihmeteltiin valtavaa lahjojen määrää perhetapahtumissa.
Kirja kuuluu Keltaiseen kirjastoon ja lukupiirissä sitä hieman ihmeteltiin. Joidenkin mielestä kirja oli viihderomaani ja kioskikirjallisuutta. Tarina kerrottiin äidin ja pojan kautta, vaikka kertomus oli hyvin monitasoinen erilaisine ihmissuhteineen. Kirja oli aika pinnallinen eikä siinä käsitelty mitään kovin syvästi. Lukijat toivoivat, että kirjassa olisi enemmän selitetty Intiasta ja Amerikasta.
Lukijat toivoivat, että intialaisia ruokia ja sanoja olisi jotenkin avattu. Yhteisesti oltiin sitä mieltä, että kirjan lopussa olisi voinut olla lista kirjan sanoista, jotka jäivät edelleen oudoiksi, ellei itse lähtenyt niin tarkoituksia googlailemaan.
Lisätietoja:
Eija Kylänpää
09 8392 3473
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi