Lukupiiri 13.1.2015 Lumon kirjastossa

Teema 1: Tositapahtumia ja rakkautta
Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena, 2013)

Vuoden ensimmäinen lukupiirikirja oli Mikko Porvalin Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena, 2013).

Historioitsijan tietämyksellä Porvali tuo faktat esiin helppolukuisessa tarinakokoelmassaan. Tarinat kertovat rakkaudesta, ystävyydestä ja toveruudesta vaikeissa olosuhteissa. Kirjaa lukiessa voi vain ihmetellä sitä uskon ja toivon määrää, joka ihmisillä on ollut elämään ja tulevaisuuteen. Rakkauden voimin on varmasti menty eteenpäin monessa kohdassa.

Porvalilla on itsellään juuria rajantakaisessa Karjalassa ja hän tuo nämä yhteydet esiin kertomuksissaan.

Mielipiteet kirjasta jakautuivat. Osa piti kirjaa suorastaan vastenmielisenä, osa luokitteli kirjan sunnuntailiitteen kirjoitukseksi ja osalle kirja oli antoisaa luettavaa. Ehkä mielipiteitä jakoi osittain lukijoiden eri-ikäisyys.

Lukijat, jotka olivat itse eläneet lapsuuttaan tai nuoruuttaan sota-aikana tunnistivat tarinat tosiksi ja läheisiksi. Asiat kuitenkin tuntuivat raskailta sen vuoksi, että ne toivat sodan muistoja pintaan. Kirjaa pidettiin osittain asenteellisena ja se herätti lievää paheksuntaa.

Ryhmässä oltiin yhtä mieltä siitä, että aihe oli raskas, mutta kieli kevyttä. Todettiin, että kirja on kevyesti kirjoitettu tietokirja tavalliselle lukijalle. Ryhmä suositteleekin kirjaa nuorisolle avartavana lukukokemuksena sotavuosista. Kirja voisi olla hyvää luettavaa yläaste- ja lukioikäisille valottamaan sota-ajan vaikeaa elämää.

Rautasormus_1
Kirjasta on myös sähköinen versio.

Eija Kylänpää
informaatikko
eija.kylanpaa(at)vantaa.fi
p. 09 8393 2127

Helmikuun lukupiiri Pointin kirjastossa

Keväällä 2014 Pointin lukupiirin teemana ovat Pohjoismaat. Matka alkoi tammikuussa koto-Suomesta, kun luimme Katja Kallion romaanin Säkenöivät hetket. Kirja keräsi kehuja lukupiiriläisiltä, vaikka se kepeästä nimestään ja kansikuvastaan huolimatta olikin yllättävän synkkä ja raadollinenkin.

Helmikuussa pysymme yhä kotimaisessa kirjallisuudessa – kuukauden kirjana on suomenruotsalaisen Märta Tikkasen kirja Emma ja Uno – rakkautta totta kai. Romaanissa Tikkanen kertoo isovanhempiensa rakkaustarinan.

Kevään aikana tarkoituksena on käydä läpi muut Pohjoismaat Ruotsin, Norjan ja Tanskan kautta aina Islantiin asti!

Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10.2.  klo 18. Kuukauden kirjan saat maksutta kirjastosta. Kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!