9.2. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008)
Helmikuussa lukupiirin ruodittavana oli Olli Jalosen teos 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2008).
14 solmua Greenwichiin aiheutti lukupiirissä vilkasta keskustelua ja pohdiskelua, niin kuin hyvän kirjan kuuluukin tehdä. Jotkut lukijat suhtautuivat teokseen jo pelkästään tylsän kansikuvan perusteella ennakkoluuloisesti. Samoin kirjaa selatessa vilahtelevat lokikirjamerkinnät, kursivoidut tekstit, erilaiset fontit, hakasulut ym. käytetyt ”tehosteet” aiheuttivat ainakin allekirjoittaneelle pientä pakokauhua. Mutta eipä hätää – kaikki ne asettuivat paikoilleen ja saivat merkityksensä lukemisen edistyessä.
Moni lukija yllättyi, kuinka tarina koukutti ja vei mukanaan hyvin kummalliselle matkalle omalaatuisessa porukassa ympäri maapallon. Toki monia lukupiiriläisiä matkanteko välillä kauhistutti, niin erikoisiin tilanteisiin ja outoihin oloihin Jalonen lukijansa kirjassaan johdatti. Joillekin matka oli surumielinen ja jopa ahdistava kokemus. Toiset taas juoni nappasi heti mukaansa ja matka täytyi tehdä keskeyttämättä loppuun saakka, kirjan sankarien tavoin. Eräs lukija jäi miettimään, mikä idea matkassa oli – ihan järjetön reissu! Toiselle taas tarina avautui kaikessa uskomattomuudessaan hyvinkin uskottavana tarinana.
Erityisesti kirjan tunnelma- ja luontokuvauksia pidettiin herkkinä ja onnistuneina. Monia lukijoita viehättivät tekstissä vilahtelevat aforismit, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään päälle liimatuilta. Kirjan rakennetta eri kertojaäänineen pidettiin haasteellisena. Kirjailijan omalaatuinen tyyli ja lauserakenteet herättivät sekä ihmetystä että ihastusta.
Kirjan mukana matkustaneet lukijat olisivat kaivanneet mukaan karttoja. Niitä kyllä tuntui olevan päähenkilöillä, mutta miksi ei tarjottu lukijalle! Olisi ollut paljon helpompaa pysyä matkassa mukana.
Paitsi eriskummallinen matka, myös sen omalaatuiset matkantekijät aiheuttivat keskustelua. Mitä kukin oli miehiään? Kirjailija ei – ehkä tarkoituksella – avannut henkilöidensä sielunmaisemaa.
Ihmisten väliset suhteet ja tunnesiteet olivat kiehtovia, mutta jäivät arvoituksiksi. Koska tunteista ei puhuttu, jäi tekojenkin motiivi usein arvoitukseksi. Tarinaan kätkeytyi myös mystiikkaa, kummallisia tapahtumia ja sattumia, joiden linkittymistä itse tarinaan ei avattu.
Oman keskustelunsa aiheutti median luoma epätodellinen maailmankuva, sillä matka oli myös osa tosi-tv-ohjelmaa. Tarina osoitti, kuinka tv-viihteen nimissä manipuloidaan, salataan ja vääristellään
totuutta. Kaikki on sitä miltä sen halutaan näyttävän.
Kirjassa liikuttiin monella eri tasolla aina historiasta matkakertomukseen, nykyaikaiseen tosi-tv- ohjelmaan, rakkaus- perhe- ja ihmissuhdekuvioihin. Jopa nyt erityisen ajankohtainen pakolaiskysymyskin vilahti mukana. Kirja jätti jälkeensä monia kysymyksiä ja ajatuksia lukijalle pohdittavaksi. Ehkäpä se oli kirjailijan tarkoituskin. Hän ei halunnut päästää meitä helpolla.
Maija Kantola
erikoiskirjastovirkailija
maija.kantola(at)vantaa.fi
mme Murhiksessa pikkujoulua – glögin ja pipareiden voimalla, tietysti. Harmillisesti joulukiireet ja flunssakausi olivat rokottaneet vakioväkeä, mutta meillä paikalla olleilla oli oikein antoisaa, koska vieraanamme oli kirjailija Markku Keisala. Toki olimme lukeneet etukäteen Markun kirjan ”Sinisilmät”. Oli mielenkiintoista päästä kyselemään kirjailijalta itseltään hänen vaikuttimiaan kirjoittaa kyseinen teos. Toki kyselimme kaikenlaista muutakin kirjailijan työhön liittyvää. Ryhmämme vaikutti olevan harvinaisen samanmielinen siitä, että ”Sinisilmät” oli hyvä kirja – etenkin kun moni meistä koki kirjan kannen hiukan harhaanjohtavaksi. Sisältö oli sitten mieluisa yllätys. Pikkuisen inuttuamme saimme pikkujouluohjelmaa eli ilon kuulla Markun lukevan meille novellinsa ”Vaihto” kirjasta Joulukalenteri : Lusijan tarinoita.
aksi luemme Jari Järvelän kirjan ”Tyttö ja pommi”, joka on palkittu Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla.