Vantaan kirjaston visio vuodelle 2030 ei koostu vain uusista tai mullistavista keksinnöistä.
Kirjasto 2030 -päämäärien puolesta on tehty työtä jo ennen Kirjasto 2030 –ohjelman julkaisemista eli emme aloita nollasta. Tärkeintä on pitkäjänteinen ja ennakoitava panostaminen kirjaston ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Kirjasto 2030 -ohjelman päämääriin liittyvät toimenpidekokonaisuudet on kuvattu tarkemmin Toimenpidekokonaisuudet -sivulla.
Kirjasto 2030 -ohjelman toimenpiteet ovat uusia palvelukokeiluja tai kampanjoita. Palvelukokeiluita kehitetään rohkeus muuttua –arvomme mukaisesti kokeilevalla asenteella – emme voi etukäteen tietää, mikä kokeiluista onnistuu ja jää pitkäkestoiseksi palveluksi.
Toimenpiteet on jaoteltu niiden aloitusvuoden perusteella. Jos toimenpide on jo päättynyt, otsikossa on PÄÄTTYNYT -teksti.
Vuodet 2024-2025
Vuosina 2024–2025 kirjastot panostavat erityisesti monikielisten ja monikulttuuristen vantaalaisten palveluiden kehittämiseen. Kirjasto 2030 –ohjelman kehittämistoimenpiteet ovat alla.
Monilukutaidon luotsaaja
Osallisuus keskiössä

Pehmopresidentinvaalit
Matala kynnys uuden oppimiselle

Liikkuva pajatoiminta
Kielten ja kulttuurien keidas
Satakielikuukausi

Kirjastoesittelykonsepti monikulttuurisille ryhmille

Puhu robolle

Monikieliset kirjapaketit perheille

Lukustartti

Kirjasto kylässä

Vantaudu lukemiselle – lukukulttuuria lapsiperheille
Alusta elämyksille

Pop up –kirjastokokeilut
Vuodet 2022-2023
Vuosina 2022-2023 Vantaan kirjastot panostavat erityisesti nuorten kirjastopalveluiden kehittämiseen.
Monilukutaidon luotsaaja

Susu Suosittelija

Ekaluokkalaiskampanja

Harrastusten Vantaa -kerhot

Kirjapaketit perheille
Osallisuus keskiössä

Oma tila (PÄÄTTYNYT)

Paneelikeskustelu-tapahtumat (PÄÄTTYNYT)
Matala kynnys uuden oppimiselle

Aina oppiva Vantaa –toiminta

Joustoasiakkuus
Kielten ja kulttuurien keidas

Yhteisöllinen kielenoppimistila

Etelä-Amerikan lastenkirjallisuuden (Kolibri kokoelma)
virtuaalinen hylly

Makuja kielelle (PÄÄTTYNYT)
Alusta elämyksille

VR-maailma (PÄÄTTYNYT)

Fanikerho kirjastoon – case-esimerkki: BTS-kerho (PÄÄTTYNYT)