Murharyhmän uusi vuosi alkoi yleisöryntäyksellä 13.1.2016

Tämä vuosi lähti käyntiin yleisöryntäyksellä! Ryhmäläiset (ja etenkin ryhmän vetäjä) olivat kömpineet talvisista koloistaan ja tulleet joukolla keskustelemaan. Oli mukava nähdä kaikkia ja paikalle saatiin myös ”uutta verta”.

Tammikuun kirjoina (!) olivat jouluiset novellikokoelmat: Joulukalenteri ja Jouluka-lenteri: lusijan tarinoita. Ensin julkaistun Joulukalenterin osalta totesimme, että joulukalenterimaiseen meininkiin oli panostettu. Jokaisella tarinalla oli oma ”luukku”, josta takaa paljastui mikä tarina on seuraavaksi luettava sekä missä kohtaa kirjassa se on. Kaiken kaikkiaan hauska idea!
Muuten – molemmista kirjoista – kommentit olivat samankaltaisia kuin  edellisen lukemamme novellikokoelman kohdalla. Jotkut novelleista olivat hyviä, jotkut eivät, osa oli epäuskottavia ja tarinat jäivät kesken. Emme taida olla novelli-ihmisiä?

Markku Keisala oli taas ilonamme, joten siitä riemusta luettiin ääneen hänen novellinsa Joulurahaa. Saimme tarinasta uutta ja jännittävää tietoa suoraan kirjailijan omasta suusta. Kuulimme mm., että tarinan Timo on Markku itse ja että muillakin tarinan henkilöillä on vastineensa elävässä elämässä. 1950-luvulle sijoittuva tarina herätti vanhemmissa ryhmäläisissä kaihoisia muistoja  ja nuoremmissa hieman hämmennystä, koska kaikki tarinassa käytetty termilogia ei ollutkaan nuorelle aikuiselle tuttua. Ihastelimme myös kovasti Markun kuvailevaa kirjoitustyyliä ja viehättäviä kielikuvia.

Seuraavstylesin tapaus2aksi palaamme jännityskirjallisuuden juurille ja luemme Agatha Christien ensimmäisen kirjan ”Stylesin tapaus”. Jos et päässyt viime kerralla paikalle niin voit hakea lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä Murharyhmän kohdalta.

Tap(a)amme) taas 10.2.2016 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa uudet sekä vanhat dekkaristit!

 

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

 

Joulukuun Murharyhmässä 9.12.2015 tavattiin kirjailija Markku Keisala

Vieti800px-Christmas_tree_sxc_humme Murhiksessa pikkujoulua – glögin ja pipareiden voimalla, tietysti. Harmillisesti joulukiireet ja flunssakausi olivat rokottaneet vakioväkeä, mutta meillä paikalla olleilla oli oikein antoisaa, koska vieraanamme oli kirjailija Markku Keisala.  Toki olimme lukeneet etukäteen Markun kirjan ”Sinisilmät”. Oli mielenkiintoista päästä kyselemään kirjailijalta itseltään hänen vaikuttimiaan kirjoittaa kyseinen teos. Toki kyselimme kaikenlaista muutakin kirjailijan työhön liittyvää. Ryhmämme vaikutti olevan harvinaisen samanmielinen siitä, että ”Sinisilmät” oli hyvä kirja – etenkin kun moni meistä koki kirjan kannen hiukan harhaanjohtavaksi. Sisältö oli sitten mieluisa yllätys. Pikkuisen inuttuamme saimme pikkujouluohjelmaa eli ilon kuulla Markun lukevan meille novellinsa ”Vaihto” kirjasta Joulukalenteri : Lusijan tarinoita.

 

Tammikuun kokoontumista varten luemme novellikokoelmia Joulukalenteri ja Joulukalenteri : lusijan tarinoita. Jos et päässyt viime kerralla mukaan niin voit hakea lukukappaleesi – tai vaikka molemmat teokset – Hakunilan kirjaston varaushyllystä Murharyhmän kohdalta.

Tap(a)amme taas keskiviikkona 13.1.2016 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa.

Feuerwerk_Kurparkfest_2009_Hamm_(10567536565)

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit! Ihanaa joulua & vuodenvaihdetta kaikille!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen

09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

Ps. Markku vähän lupaili tulla kuunteluoppilaaksi ensi kerrallakin, joten lukehaan Markun kirjoittamat novelllit erityisen huolella 🙂

 

 

Hakunilassa hortoiltiin Hautanummella 11.11.2015

Heh. Liekö syksyn rasituksista johtuvaa, mutta viimeisin Murharyhmän tapaaminen oli erityisen sekava – ja erityisen hauska. Käsittelimme tällä erää Belinda Bauerin esikoisteosta Hautanummi, joka (todella tiukassa pähkinänkuoressa) kertoo sarjamurhaajasta ja 12-vuotiaasta pojasta. Mielipiteet polveilivat: joku ei halunnut lukea kirjaa loppuun, toisen mielestä se oli hyvä, kolmas ei ollut ihan vakuuttunut kirjan lopusta, neljäs piti erityisesti kirjan sisältämistä psykologisista kuvioista… Lopputulema jakoi mielipiteitä Matti Nykäsen malliin ”fifty-sixty”. Osa suosittelisi muillekin, osa ei. Joten sinun, rakas lukijani, ei auta muu kuin kokeilla!

mksinisilmät

Ensi kerralla (9.12. 2015) meillä onkin sitten vieras: kirjailija Markku Keisala – upeeta, mahtavaa! Kuukauden kirjaksi luemme Markun kirjan ”Sinisilmät”. Aiomme tehdä Markulle tiukkoja kysymyksiä sekä kirjasta että kirjailijan työstä… Tervetuloa Markku, odotamme sinua innolla!

 

Valitsimme (lue: ryhmänvetäjä tyrkytti keneltäkään kysymättä) jo seuraavatkin kirjat, joista puhutaan tammikuussa. Jokainen ryhmäläisistä valitsi jomman kumman Joulukalenterin. Katsotaan kuinka monella riittää hermo lukea vain yksi tarina päivässä.
Koko jengi kun tuppaa olemaan varsinaisia himolukijoita, joten voi olla, että ”luukkuja” kurkitaan vähän etukäteen.

joulukalenteri

joulukalenteri_lusija

 

 

 

 

 

 

 

Jos et päässyt paikalle 11.11. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Tap(a)amme taas keskiviikkona 9.12.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa.

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

 

Hakunilan Murharyhmässä 14.10.2015 harvinainen vieras

Viimeisin ”Murhis” oli pelkkää juhlaa. Murhamysteerin voittajat Tia & Pirjo lahjoivat meitä voittonsa kunniaksi  karkeilla  ja me järjestäjät saimme hienon kiitoskortin.
Eikä tässä vielä kaikki: meillä oli vieras! Dekkarivinkkari Matti Järvinen Pasilan kirjastosta tuli iloksemme ja vinkkasi meille kasan uutta luettavaa. Oli kerrassaan hurmaavaa napostella nameja ja samalla kuunnella tarinointia hyvistä kirjoista.

Matti vihautanumminkkasi meille seuraavat kirjat:
Bauer, Belinda: Hautanummi
Forsman, Tiina: Annikki Nissinen selvittää murhan
Hautala, Marko: Kuokkamummo
Heino, Jyrki: Kellari
Hiekkapelto, Kati: Kolibri
Hjorth & Rosenfeldt: Mies, joka ei ollut murhaaja
Larsson, Åsa: Aurinkomyrsky
Leino, Marko: Ansa
Saarto, Timo: Vaitelias poika
Sandberg, Timo: Mustamäki
Theorin, Johan: Hämärän hetki / Santa Psykon suojatit / Verikalliot / Yömyrsky

Pyysimme Mattia suosittelemaan vinkkaamistaan kirjoista meitä varten seuraavan kuukauden kirjan. Muutamasta ehdotuksesta valikoitui luettavaksi
Belinda Bauerin Hautanummi. Käsittelemme sitä sitten marraskuussa.

Vinkkauksen jälkeen kävimme käsiksi viimeisimpään lukukirjaamme: Jim Thompsonin keräämään novellikokoelmaan Helsinki Noir. Ryhmän ”tuomio” kirjalle oli seuraava: mielenkiintoinen lukea, mutta niin kovin, kovin synkkä. Teoksen hyvä puoli oli, että monet tapahtumapaikoista olivat lukijoilleen jo ennestään tuttuja, joten oli mukava nähdä tapahtumat sielunsa silmin novelleja lukiessaan. Toisaalta taas kaivattiin vähän enemmän ”lihaa luitten päälle”. Ryhmän mielestä tarinat jäivät kesken ja aivan liian lyhyiksi, vaikka olivat mielenkiintoisia. Tarnoissa olisi ollut ainesta enempäänkin.
Teemu Kaskisen kirjoittama ”Pieni musta” sai kaikki naislukijansa kerrassaan raivoihinsa. Saattoipa käydä jopa niin, että kaikki naiset olivat novellista niin vihaisia, että ryhmän miesvahvistus ei saanut ääntään kuuluville… tässä kohtaa paheksun itseäni ryhmänvetäjänä, koska itsekin villiinnyin jäkättämään ko. novellista = lähti vähän lapasesta. Haluan kuitenkin kiinnittää huomion myös siihen, että ”Pieni musta” oli todella tyylikkäästi kirjoitettu, vaikka tarina itsessään oli (etenkin) naislukijoilleen todella ahdistava.
Keskustelimme myös, että minkähänlaisia noir -sarjan muut kirjat ovat? Maalaavatko nekin kaupungeistaan yhtä synkeää kuvaa kuin Helsinki Noir vai ovatko ne erilaisia? Onko perinpohjainen synkkyys vain suomalaisten kirjoittajien etuoikeus ja kuinka paljon sanalla ”noir” on tässä kohtaa painoarvoa? Tästä pitää siis ottaa selvää ja lukea joku toinenkin teos.

markkukeisalaPienenä vinkkinä näin etukäteen: joulukuun tapaamisessa vieraanamme on kirjailija Markku Keisala. Toki sitä ennen luemme hänen teoksensa, jotta voimme piinata itse tekijää kysymyksillämme ja kommenteillamme. Luettava kirja julkistetaan vasta seuraavassa tekstissä – pidän teitä jännityksessä siihen asti!

Tämmöistä tällä erää, johan sitä tekstiä syntyikin. Jos et päässyt paikalle 14.10. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Tap(a)amme taas keskiviikkona 11.11.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa.

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

karvatpystyssä

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

PS. Hiphei! Kaipailemiimme eläinaiheisiin dekkareihin löytyi uusi sarja! Spencer Quinn kirjoittaa Nuuskija-tutkimuksia nimistä sarjaa, josta on toistaiseksi suomennettu kaksi osaa: ”Karvat pystyssä” ja ”Häntäkarvan varassa”. Kirjojen sankarista Chet -koirasta lisää ohessa:

http://www.chetthedog.com/

 

– See more at: http://kirjasto.vantaa.fi/lukupiiri/?p=2549#sthash.sqtC9hEj.dpuf

Järvelän ”Tyttö ja pommi” Hakunilan Murharyhmässä 9.9.2015

Huuh ja puuh. Flunssakausi alkoi ja iski, joten pääsin vasta nyt kirjaamaan viimeisimpien keskustelujemme kulkua.

Viime ”Murhiksessa” vatkasimme Jari Järvelän ”Tyttö ja pommi” teosta. Kirja oli aika erilainen jännäri, joka todella jakoi mielipiteitä. Ryhmämme paikalla olleista jäsenistä neljä piti kirjasta, kolme ei. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että oli mielenkiintoista lukea graffitintekijöiden maailmasta, mutta kirjan päähenkilön maailmankuva oli osalle lukijoista jo liian synkkä ja lohduton. Keskustelimme paljon Metro -nimisen päähenkilön elämästä. Mikä saa nuoren ihmisen muuttumaan niin kyyniseksi maailmaa kohtaan kuin tämä neitonen oli jo 19-vuotiaana? Ja minkälaisesta ihmisestä tulee aktivisti, joka puolustaa omaa näkemystään keinoja kaihtamatta? Kirjasta ei puuttunut vauhtia eli ”Tyttö ja pommi” sopii sellaiselle lukijalle, joka ei hätkähdä synkkyyttä, mutta nauttii railakkaasta menosta.

Seuraahelsinkinoirvaksi otimme työn alle Jim Thompsonin kokoaman antologian ”Helsinki Noir”, joka sisältää tarinoita mm. seuraavilta kirjailijoilta: Riikka Ala-Harja, Tapani Bagge, Jarkko Sipilä, Antti Tuomainen… Helsinki Noir on osa kansainvälistä sarjaa, jossa esitellään eri maiden kirjallisuutta noir-hengessä.

Jos et päässyt paikalle 9.9. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löyät kirjan Murharyhmän nimellä.

Murhamysteeri

 

Tap(a)amme taas keskiviikkona 14.10.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Silloin vieraanamme on dekkarivinkkari Matti Järvinen.

Huomioi myös 2.10.2015 klo 17.00-19.00 järjestettävä murhamysteeri! Jos olet aina halunnut osallistua murhatutkintaan niin nyt on tuhannen taalan paikka! Ennakkoilmoittautuminen 26.9. mennessä Hakunilan kirjastoon.

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

 

 

 

Hakunilan kirjaston lukupiiri lokakuussa

Lokakuun kirjaksi valikoitui Franz-Olivier Giesbertin Rakkauden ja koston kokkirakkaudenjakostonkokki. Voit lainata lukupiirikirjan omalle kortillesi itsepalveluvaraushyllystä. Kirjat löytyvät kohdalta Lukupiiri Hakunila. Lokakuun lukupiiri kokoontuu 7.10.2015 kirjaston monitoimitilassa klo 13 – 14.30. Tervetuloa mukaan, vaikka kirjaa et olisi ehtinyt lukeakaan!

Syyskuussa keskusteltiin Mathias Rosenlundin omaelämäkerrallisesta teoksesta Vaskivuorentie 20. Teos ja sen aihe herätti vilkasta keskustelua. Teksti soljui hienosti, ja kirjan tunnelma säilyi. Käännöstä kiiteltiin, mutta toisaalta mietittiin oliko kääntäjä saanut otteen tekstistä. Lukupiiriläisten mielestä päätöksiä tekevien ihmisten olisi hyvä lukea tämä kirja.

Lisätietoja lukupiirin toiminnasta Hakunilan kirjastota saat allekirjoittaneelta.

Paula Puustinen
erikoiskirjastonhoitaja
p. 09 839 30805
paula.puustinen(at)vantaa.fi

Hakunilan lukupiiri syyskuussa

Kohta kesä taittuu syksyyn, ja Hakunilan lukupiiri porskuttaa eteenpäin. Mitään kesätaukoahan lukupiiriläiset eivät halunneet, joten minun lomani aikana elokuussa lukupiiriä veti Sani. Sanin kattauksesta syyskuun kirjaksi lukupiiriläiset valitsivat Mathias Rosenlundin elämäkertateoksen Vaskivuorentie 20. Rosenddd2lundin teos tarina siitä, millaista on olla köyhä hyvinvoivassa Suomessa.

Syyskuun lukupiiri kokoontuu keskiviikkona 2.9.2015 klo 13 – 14.30 kirjaston monitoimitilassa. Lukupiirikirjan voit noutaa itsepalveluvaraushyllystä kohdalta Lukupiiri Hakunila ja lainata omalle kortillesi.

Elokuun tapaamisessa käsittelyn kohteena oli Marja Björkin Mustalaisäidin kehtolaulu. Lukupiiriläisistä kirja oli realistinen pintaraapaisu. Sitä pidettiin meilenkiintoisena ja monipuolisena, kevyenä luettavana raskaista teemoistaan huolimatta. Kirja oli piiriläisten mielestä ihan hyvä, ja erityisesti kirjan dialogi keräsi kiitosta.

Jos haluaisit keskustella kirjoista ja lukemiskokemuksista muiden samanhenkisten kanssa, tervetuloa tutustumaan lukupiiriimme! Voit tulla mukaan, vaikka kirja olisi jäänyt lukemattakin. Lisätietoja saat allekirjoittaneelta:

Paula Puustinen
erikoiskirjastonhoitaja
p. 09 839 30805
paula.puustinen(at)vantaa.fi

 

Hakunilan kirjaston Murharyhmä palasi kesälaitumilta 12.8.

Kesät on lusittu ja olemme taas murhien äärellä.

Kesäkirjamme – Leonie Swannin kirjoittama – lammasdekkari ”Murha laitumella” ei napannut. Kirjassa lammaslauma ratkaisee murhaa! Osa porukasta jaksoi tahkota teoksen sisulla loppuun asti , osa ei. Kuuleman mukaan jos jaksoi ahkeroida kirjasta 2/3:a niin teos alkoi maistua muullekin kuin heinälle… Kirjan käsittely meni vauhdilla, joten meille jäi hyvin aikaa ”rönsyilykeskusteluun”. Toki pysyimme jännitys -genren sisällä, mutta puhetta oli paljon myös lampaista. Keskustelu tuntui aina vain kiertyvän takaisin lampaisiin…

lampaatYritimme keksiä lisää dekkareita, joissa päähenkilönä olisi eläin, mutta niitä löytyi todella vähän. Lammasdekkarin lisäksi muistimme Lilian Jackson Brownin ”Kissa, joka osasi lukea takaperin” ja sen jatko-osat sekä Jorma Kurvisen ”Susikoira Roi” -kirjat. Jos muita tulee mieleen, niin allekirjoittanut ottaa mielellään vinkkejä vastaan!

Seuraavtyttojapommiaksi luemme Jari Järvelän kirjan ”Tyttö ja pommi”, joka on palkittu Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla.

Jos et päässyt paikalle 12.8. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Tap(a)amme seuraavan kerran keskiviikkona 9.9.2015 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Huomioi poikkeuksellinen kokoontumisaika klo 18.00 – 19.30!

Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

Hakunilan Murharyhmä kokoontui 10.6. ”piiraan” merkeissä

piiraanmakumakeaKesäkuun Murhiksessa pureskelimme Dekkari –viikon (8.6. – 15.6.2015) kunniaksi ”murhaavia makeisia” sekä Alan Bradleyn kirjaa Piiraan maku makea. Koko ryhmä vaikutti olevan hieman hämmentynyt siitä, että teos oli ”helppo”. Lienemme tottuneet lukemaan niin rankkoja jännäreitä, että tämä pääsi yllättämään takavasemmalta.
Kirjan 11-vuotias sankaritar Flavia de Luce hurmasi meidät! Flavian touhujen pohjalta meille sukeutui ihastuttavan virkistävä keskustelu erilaisista myrkyistä.

Flavia oli sen verran erikoinen persoona, joten pohdimme onko tuollaisia, noin paljon tietäviä, lapsia olemassakaan. Pakko oli todeta, että kyllä allekirjoittaneenkin tuttavapiiristä yksi sellainen löytyy. Flavia voisi siis periaatteessa olla todellinen henkilö.
Kirjan kansi herätti oman keskustelunsa. Hieno! Suomalainen versio on jopa komiampi kuin alkuperäisteoksessa. Erityiskiitokset kannen suunnittelija Satu Kontiselle!

murhalaitumellaKesälaitumille lähdön kunniaksi valitsimme elokuun kirjaksi Leonie Swannin Murha laitumella, jossa lampaat alkavat selvittää murhaa. Kirja lienee sopivan kepeä kesälomakirjaksi?

Jos et päässyt paikalle 10.6. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Lomailemme heinäkuun, joten tap(a)amme taas keskiviikkona 12.8.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

– See more at: http://kirjasto.vantaa.fi/lukupiiri/?p=2419#sthash.OV7HqMxS.dpuf

Murharyhmän kokoontuminen Hakunilassa 6.5.2015

Keskiviikon Murharyhmän kohteena oli tällä erää Tuomas Liuksen Haka. Jostain mystisestä syystä melkein koko ryhmällä oli ollut vaikeuksia aloittaa kirjan lukeminen. Tulipa kuitenkin luettua – tai ainakin tehtyä sitkeä päätös, että ”Luen tämän kyllä loppuun asti!” Teos koettiin kuitenkin lukemisen arvoiseksi.

Kirja todettiin erittäin kuvailevaksi: miljööt ja henkilöt oli helppo kuvitella omassa mielessään. Toinen päähenkilöistä, Marko Pippurinen, jakoi ryhmäläisten mielipiteitä. Osan mielestä Marko oli oikein veikeä ja hauska hahmo, osan mielestä ällöttävä: ”Kävikö se edes ikinä suihkussa? Yäk!”

Totesimme yhdessä, että Haka sopisi mainiosti tv-sarjaksi toiminnallisuudessaan ja farssimaisuudessaan. Kirjasta jäi sellainen tunne kuin olisi lukenut toimintaelokuvaa, jossa ei lasketa luoteja eikä takerruta lillukanvarsiin (kuten siihen, että ovatko kaikki kirjassa olevat asiat täysin uskottavia). Ehkä joku tv-tuottaja ottaa tästä vinkistä kopin?

Keswhopushedhumptydumptykiviikon kevennyksenä tutustuimme myös lapsille suunnattuun englanninkieliseen kuvakirjaan Who pushed Humpty Dumpty, jossa vanhat, perinteiset sadut laitetaan uuteen uskoon. Kuvitus on hervotonta ja teksti kirjoitettu parhaaseen Raymond Chandler – tyyliin. Jokaisen dekkaridiggarin kannattaa ehdottomasti tsekata tämä läpi.

piiraanmakumakea

Alan Bradleyn Piiraan maku makea on seuraava kirjamme. Kyseinen opus onkin sitten taas ”jotain ihan muuta” mitä olemme aikaisemmin lukeneet. Saapa nähdä millaiseen ryöpytykseen kirjan sankaritar Flavia de Luce vielä päätyy.

Jos et päässyt paikalle 6.5. tai haluat liittyä ryhmäämme, hae oma lukukappaleesi Hakunilan kirjaston varaushyllystä. Löydät kirjan Murharyhmän nimellä.

Tap(a)amme taas keskiviikkona 10.6.2015 klo 17.30 – 19.00 Hakunilan kirjaston monitoimitilassa. Tervetuloa sekä uudet että vanhat dekkaristit!

Lisätiedot:

Laura Aaltonen
09 83930805
laura.aaltonen@vantaa.fi

– See more at: http://kirjasto.vantaa.fi/lukupiiri/?p=2357#sthash.3euKGGdS.dpuf